torstai 23. elokuuta 2018

Ruotsin pääministeri pillastui autokeppostelusta

Uuden Suomen uutisartikkelin mukaan jokin aika sitten Ruotsissa tapahtuneen autojenpolttokampanjan johdosta maan pääministeri Stefan Löfven (joku puolue) oli pillastunut. Uutisen mukaan mies oli Sveriges Radion haastattelussa lausunut seuraavaa:
Olen raivostunut. Ihan tosissaan. Minun kysymykseni näille tekijöille on, että mitä hemmettiä te oikein touhuatte?
Näin hän puhuu nuorukaisten harjoittamasta "keppostelusta".

Ihmettelen vain sitä, että kun hän kuuluu Ruotsin siihen poliittiseen fraktioon, joka on tehnyt parhaansa, jotta Ruotsiin syntyisi varjoyhteiskuntia, joissa ei noudateta Ruotsin lakia, niin mitä hän nyt pillastuu.

2 kommenttia:

  1. En tiedä, mutta jos pyydettäisiin arvaamaan, arvaisin että valtiopäivävaalien alla on syytä löytää joku, jonka niskaan kaikki tapahtunut ja tapahtuva voidaan kaataa.

    Löfven nähtävästi aikoo ryhtyä syntipukiksi, jonka henkilökohtaisen piikkiin voidaan laittaa kaikki tekemättömyydet, ja toisaalta myös kaikki vaaleja edeltävät vaatimukset maahanmuuttopolitiikkan kiristämiseksi.

    Vaalien jälkeen ei kenenkään tarvitse tehdä enää mitään, koska kaikki johtui Löfvenistä, joka jatkaa jossain muussa tehtävässä politiikan ulkopuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä minä uskon "vastuullisten" poliitikkojen olevan juonia hemmoja Ruotsissa.

      Poista