keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Windowsille vastatulli?

Nyt kun Yhdysvaltain presidenttinä yli vuoden ollut Donald Trump on ruvennut kaavailemaan ylimääräisiä suojatulleja ulkomaiselle teräkselle ja alumiinille, niin meidän EU-laisten ja muidenkin on hyvä miettiä, miten me vastaamme siihen, jos menee oikein pahaksi. On väläytelty EU:ssa, että presidentti Trumpin tärkeimpien kannatusalueiden tuotteisiin olisi hyvä iskeä. EU:ssa on pohdittu vastatullien asettamista mm. Harley-Davidson-moottoripyörille, Bourbon-viskille ja karpalomehulle.

Itse kannattaisin kunnon suojatullin iskemistä PC-tietokoneiden käyttöjärjestelmälle Microsoft Windowsille. Ohjelmistokehityksen keskittyminen yhdelle yhdysvaltalaiselle suuryhtiölle on uhka muutenkin vapaudelle ja kaikelle sille, mikä on oikein, hyvää ja kaunista. Mutta lisäksi tämä auttaisi suomalaislähtöistä Linux-käyttöjärjestelmää ja yleensä avoimen lähdekoodin projekteja Suomessa, EU:ssa ja ympäri maailmaa. Vapaus on kaunis asia.

On sääli, että Suomi, Linuxin synnyinmaa, on pahasti jälkijunassa työpöytä-Linuxin ja vapaiden ohjelmistojen hyödyntämisessä. Mihin me muka tarvitsemme Microsoft Windowsia?

Miksi käyttää Windowsia, jos ei ole pakko? Kun marxismileninismistäkin on pitkälti maailmassa päästy eroon.

Microsoftin Windows on kuin marxismileninismiä, sillä sitä kehitetään ja valmistetaan hyvin keskitetyn tavallisista kansalaisista eristetyn järjestelmän kautta. Älkäämme sitoko itseämme yhteen yhdysvaltalaiseen suuryhtiöön ja suljettuun lähdekoodiin ja suljettuihin rajapintoihin.

PS. Voit niin halutessasi käydä lukemassa blogistani kirjoitukseni Mikä on Linux "hauki on kala" -menetelmällä vuodelta 2014.

2 kommenttia:

  1. Jarmon Linux-kone toimii vallan mainiosti, kiitos asennuksesta edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä kestä. Sain Linuxin siihen asentamalla hankittua maailmaan lisää raikkautta.

      Poista