Tuliliemen tuttavana, osa 1

Tämä kirjoitus ei kerro Jack Londonin romaanista Tuliliemen tuttavana, jossa kirjailija kertoo oman alkoholisoitumisensa tarinan. Sen sijaan kerron tässä omasta suhteestani alkoholiin.

Ensimmäiset kännini alkoholin avulla vedin vuoden 1986 keväällä ollessani yhdeksännellä luokalla. Olin silloin musiikkiluokkani kanssa luokkaretkellä Kreetalla. Minä ja luokan kaksi muuta kilteintä poikaa nautimme yhdessä ouzoa. Vain yksi meistä ei oksentanut, ja se en ollut minä. Tapahtuma sai minut jatkossa jossain määrin vieroksumaan ouzoa.

Sen jälkeen minulla ei ollut vuosiin pysyvää, vahvaa suhdetta alkoholiin. Tähän sääntöön kuitenkin tuli kaksi lyhyttä poikkeusta: Asuin siihen aikaan vielä kotona, ja vanhempani olivat lähteneet jonnekin lomalle, ja minä pidin taloa pystyssä. Kävin useana päivänä ostamassa lähikaupasta Guinness Draught -stoutia. Lopulta vatsani tuli kipeäksi, joten kävin lääkärillä, joka totesi vatsakivun johtuneen ryypiskelystäni. Se loppui siihen. Toinen tapaus oli sellainen, että lääkitsin kerran monen päivän ajan harhojani vanhempieni kotiviinillä. Kun vanhempi pikkuveljeni kerran sanoi, että aina kun hän näkee minut, niin minulla on pullo kädessä, minä lopetin juomisen siihen.

Vuonna 1994 olin usean viikon ajan Elämisen laadun kurssilla Kuntoutussäätiössä Helsingin Malminkartanossa. Tutustuin sillä uudestaan entiseen luokkakaveriini Pasiin. Pasin kanssa nautin sitten aina välillä alkoholia ja ilman sitä tai sen kanssa puhuimme henkeviä. Hän oli periaatteessa adventisti, mutta ei kovin tiukka sellainen. Koska olin vuonna 1993 oivaltanut kristinuskon perusasian, koin tavallaan Pasin olevan samaa seurakuntaa kanssani. Kun en käynyt aktiivisesti missään hengellisissä pippaloissa.

Minulla oli ollut ei-kristittynä ollessani varsin ahdasmielisiä ajatuksia, joten "uskoontulo" auttoi minua nauttimaan alkoholia.

Vuonna 1994 myös alkoi kaupoissa ja varsinkin Alkon myymälöissä näkyä yhä enemmän erilaisia oluita, siis sellaisia, joita ei ollut valmistettu hinta-prosentti-suhde mielessä. Tutustuimme valikoimiin. Minusta tuli oluen maistelija.

Oluitten maistelemisessa oli se hyvä puoli kaiken muun ohella, että saattoi katsella nenänvarttaan pitkin niitä ihmisiä, jotka joivat "kuravesiä".

Seuraavan vuoden syksyllä aloitin opiskelun. Siellä tutustuin kaveriin Jp, joka oli ihmiseksi fiksu. Opiskelumme ei mennyt täysin alkoholin merkeissä, mutta välillä kävimme oluella paikallisessa. Jp:stä tuli pitkäaikainen hyvä kaverini.

Samoihin aikoihin rupesin käymään Vantaan vapaaseurakunnassa, koska olin Helsingin Annankadun  vapaaseurakunnassa kerran käydessäni saanut tietää, että Vantaallakin on sellainen.

Vaikka Suomen vapaakirkko ei sitä edellytä, niin vuoden 1995 joulukuussa minut kastettiin eli ao. vapaaseurakunnan pastori siis kastoi minut Tikkurilan helluntaiseurakunnan tiloissa, jossa oli tarpeet täyttävä kasteallas. Tällainen eri kirkkokuntien välinen yhteistyö oli mieltä ylentävää. Pidin mielestäni kauhean hienon puheen kastetilaisuudessa.

Opiskelu meni sattuneista syistä mönkään, niin minulla kuin Jp:llä. Kumpikin keskeytimme. Itse ehdin saada kuitenkin todistuksen ko. alan peruslinjan käymisestä.

Lisäksi tunnettuani Pasin uudestaan vain muutaman vuoden ajan hän kuoli. Se oli sääli. Siinä meni hyvä mies hukkaan. Hän oli jopa vuosien varrella saanut lopetettua kaikkien Suomessa silloin tunnettujen laittomien päihteiden käytön yksi kerrallaan, viimeisenä kannabiksen.

Vuoden 2001 lopulla minusta tuli periaatteessa ja käytännössä Vantaan mielenterveysyhdistys Hyvät tuulet ry:n vakituinen kävijä. Yhdistys on vertaistukeen perustuva, ja sillä on kaksi kahvilatyyppistä kohtauspaikkaa länsi- ja itä-Vantaalla, Myöhätuuli ja Lauhatuuli. Jos ketään kiinnostaa, niin Suomen mielenterveysseura, joka nykyään on nimeltään Mieli, taas on asiantuntijapohjalta toimiva yhdistys. Aluksi tulin Hyviin tuuliin kuitenkin työn merkeissä. Myöhemmin tulin olemaan siellä "ainoastaan" aktiivijäsen.

Vähän myöhemmin tutustuin yhdistyksessä mieheen, josta käytän tässä kirjoituksessa nimitystä Kollega 1. Tutustutin hänet oluiden ihmeelliseen maailmaan. Ja kun hän mielestäni oli oppinut tarpeeksi, niin löin hänet senseiksi. Nimitys tarkoittaa japanin kielessä opettajaa. Ja kun olin myöhemmin ostanut miekan (tylsäteräinen kopio roomalaisesta gladiuksesta 1. vuosisadalta jKr.), niin vahvistin hänen senseiytensä myös sillä. Kollega 1:stä tuli myös erinomainen yhdistysaktiivi yhdistykseeni.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin paikkeilla tai jotain kokeilin valmistaa kerran kotiolutta. Koska olin siirtänyt pullotetun oluen liian aikaisin jääkaappiin, olut epäonnistui. Sitten valmistin olutta toisen kerran, mutta tällä kertaa olin laponnut oluen pari kertaa liian vähän, joten olut jossain määrin epäonnistui, kun siitä tuli melko sameaa. Valmistin olutta kolmannen kerran, ja kolmas erä onnistui. Siitä tuli ihan järkevää.

Tämän jälkeen kokeilin valmistaa punaviiniä. Tähän aikaan ajanlaskuamme kotiviinin valmistus oli jo melko helppoa, sillä viinin perusaineen sai kanisterissa. Viinistä tuli varsin hyvää, ja hintalaatusuhteeltaan se oli loistavaa.

Koska punaviinini oli maistunut jopa liian hyvältä, päätin valmistaa seuraavaksi roséviiniä, koska sellaista arvostin maun kannalta vähemmän. Mutta tästäkin viinistä tuli liian hyvää.

Päätin sitten lopettaa alkoholijuomien kotivalmistuksen.

Vuoden 2007 alkupuolella molemmat vanhempani kuolivat. Myöhemmin samana vuonna minulle myönnettiin työkyvyttömyyseläke sadan prosentin invaliditeetin perusteella sekä tieto siitä, että minulla periaatteessa oli diabetes 2000-luvulla alkaneen keskivartalolihavuuden vuoksi. Keskivartalolihavuus johtui varmaan enimmäkseen Pasin kuolemasta. Kun olin hänen kanssaan aina kulkenut pitkin poikin metsiä, ja semmoinen meininki oli nyt ohi. Tästä lähtien jouduin tai pääsin käymään terveyskeskuksessa diabetestarkastuksessa joka vuosi.

Hyvissä tuulissa alkoi käydä minua nuorempi mieshenkilö, josta tuli hyvä yhdistysaktiivi ja josta olen käyttänyt tässä blogissani salanimeä Vitus Pullo (hänestä täällä esittämieni tietojen perusteella on mielestäni ollut suurin piirtein mahdotonta sellainen, että joku hänen läheisensä olisi julkaisemistani kertomuksista hänet tunnistanut). Pullo oli jo nuorena alkoholisoitunut, koska hän näki pikkuakkoja ja -ukkoja ja välillä oli tavannut lääkitä harhojaan pois alkoholin avulla. Toinen hyvä yhdistysaktiivi, joka esitti tärkeää osaa elämässäni, oli itseäni vanhempi naishenkilö Naishenkilö 1. Tämä oli ihan oikeasti sellainen ihminen, että hän tiesi kaiken meidän yhdistyksemme asioista. Luotin häneen näissä asioissa kuin kallioon.

Kävin kummankin kanssa paikallisissa kapakoissa. Koska Hassulaan Pullo oli lopulta saanut porttikiellon, rupesimme käymään pelkästään Salilla, jossa muuten oli ihan hyvät olutvalikoimat.

Usein kanssamme oluella kävi myös yhdistyksessä käyvä Naishenkilö 2, johon Pullo oli ihastunut saamatta vastakaikua. Lisäksi joukossamme oli Naishenkilö 1:n hyvä kaveri Naishenkilö 3.

Kävimme välillä ryypiskelemässä myös jonkun meistä kotona.

Oli myös naishenkilö S, mutta hänestä lisää myöhemmin.

Vuoden 2011 joulukuussa Vitus Pullo kuoli alkoholiin kotonaan. Vain jokunen vuosi myöhemmin Naishenkilö 3 kuoli, syöpään, jota ei ollut havaittu ajoissa. Kuolemansa oli suhteellisen nopea.

Pullon ja Naishenkilö 3:n kuoltua jäi jäljelle kova ydin, joka oli minä, Naishenkilö 1 ja S.

Mutta sitten Naishenkilö 1:lle kävi jotain, ja hän rupesi vetäytymään. Lopulta hän muutti pois.

Jouduin hyppäämään Naishenkilö 1:n saappaisiin yhdistyksessä. Ne olivat isot saappaat.

Yhdistyksessämme oli alkanut käydä muodollisesti terve wanha wiisas intialainen mies, joka aluksi piti yhdistyksessäni englannin kielen keskusteluryhmää. Hänen englantinsa oli täydellistä oxfordinenglantia. Hän oli synnyinmaassaan Intiassa käynyt koulua sisäoppilaitoksessa, jonka käyttökieli oli ollut englanti, ja aikuisena hän oli monen vuoden ajan asunut ja työskennellyt Englannissa. Hän alkoi käydä minun ja S:n kanssa Salilla. Myöhemmin hän sai potkut alkoholiin liittymättömistä syistä – hän oli maltillinen juoja – ryhmän vetämisestä. Ennen pitkää minut kiinnitettiin siihen hommaan.

Olin 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä alkaen nauttinut lauantaisin kämpilläni oluita puoliksi Kollega 1:n kanssa. Ostimme oluet aina puoliksi, jotta tuli maisteltavaa useammista erilaisista oluista. Aluksi meno oli vähäisempää, mutta koirani Elmeri Kärnän kuoltua vuonna 2009 oluen käyttömme lisääntyi. Joukkoomme oli liittynyt myös miespuolinen Kollega 2, jolle minä ja Kollega 1 yritimme kovasti opettaa oluen käyttöä, mutta hänellä oli liian erilainen makuaisti kuin meillä, ja aluksi hänellä oli vähemmän rahaakin käytettävissään, joten emme tässä onnistuneet. Kollega 2 toi aina mukanaan "kulttuurielämätapahtumaamme" omat juomansa. Ja jos ketään kiinnostaa, niin tilaisuus aloitettiin aina kahvilla ja kekseillä.

Kollega 2:sta tuli myös erinomainen yhdistysaktiivi.

Oli myös naapuritalossa asuva Kollega 3, joka kävi satunnaisemmin kulttuurielämätapahtumassamme.

Tarjosin aina väelle myös viskiä. Yleensä kyseessä oli voimakkaan savuinen skottilainen.

Viimeisin "standardi" minun ja Kollega 1:n juomien nauttimisessa oli se, että joka toisena lauantaina nautimme seitsemän olutta puoliksi ja joka toisena viisi. Uudempi B-versio tästä oli se, että "isompana" olutpäivänä nautimme kolmeen pekkaan, tai sitten neljään pekkaan, jos otetaan huomioon myös Kollega 3, ennen oluisiin ryhtymistä vahvaa versiota lonkerosta.

Korkeintaan kerran kahdessa viikossa olen arkiviikolla osallistunut nk. sähköpostijuopottiin, jossa on kysymys siitä, että osallistujat keskustelevat etänä toistensa kanssa ja kommentoivat nauttimiaan kolmea hartaasti valitsemaansa olutta. Nk. sähköpostijuopottiin on osallistunut tähän asti vain minä ja S, vaikka kaksi muutakin henkilöä on ilmaissut asiaa kohtaan koskevan kiinnostuksensa.

Tänä vuonna 2019 Kollega 3 päätti ryhtyä pitämään alkoholitonta linjaa. Mutta hän oli silti usein osallistunut ainakin aluksi illanistujaisiimme (ja lähtenyt ajoissa pois, ettei häiriinny alkoholin täyttämästä meiningistä).

Minua itseäni oli alkanut lopulta sylettää se, että "oluitten maistelumme" ei oikein vastannut tarkoitustaan, kun ainakin joka toisena lauantaina nauttimamme alkoholin määrä oli melkoinen. Kollega 1 toi aina yhteiset oluemme paikan päälle, ja hän mielellään osti varsin vahvoja oluita. Minusta oli ikävää se, että tällaisista lauantaista olin toipunut kunnolla vasta seuraavan viikon torstaina.

Ryyppääminen "kulttuurielämän" varjolla aiheutti minussa aikaa myöten myös tiettyä vastenmielisyyttä alkoholia vastaan sinänsä. Alkoholi vaikutti minuun samalla tavalla kuin naltreksoni on vaikuttanut näyttelijä Claudia Christianiin (tässä kiva aiheeseen liittyvä uutislinkki muutaman vuoden takaa). Tai samalla lailla kuin Antabus vaikuttaa, mutta ilman samanlaisia fyysisiä oireita.

Suuri määrä alkoholia kerralla myöskin aiheuttaa masennusta.

Olin myös ruvennut miettimään, että mitä tällainen tekee terveydelleni. Ja kun olin lähes 50-vuotias, niin ruumis ei kestä yhtä paljon eikä toivu yhtä nopeasti alkoholinkäytöstä kuin 20-vuotiaana.

Myöskin ajattelin, että olen jo maistanut kaikenlaisia mahdollisia oluita ja olen myös nauttinut niitä ihan tarpeeksi.

Lisäksi olin alkanut ajatella, että nykyään minun ei ole enää tarvis turruttaa mieltäni alkoholin avulla.

Kuluvan vuoden 2019 kesällä mainitsin kerran Kollega 1:lle, kun Kollega 2 oli jo lähtenyt menemään kotiinsa, siitä, että nautimme mielestäni liian paljon oluita kerralla. Olin itse asiassa aikaisemminkin maininnut hänelle asiasta, mutta Kollega 1 oli perustellut asiaansa sillä, että jos emme osta näin montaa olutta, niin emme ehdi nauttia kaikkia Myyrmäen Alkoon tuotettavia vaihtuvia oluita.

Meille tuli tällä kertaa pikkainen riita asiasta. Katkaisin sen hänen lähdettyään kotiinsa laittamalla hänelle sähköpostiviestin, jossa ilmaisin, että puolestani voidaan jatkaa wanhalla tavalla.

Kävin sitten yhtenä viikonloppuna mökillä, joten emme silloin voineet pitää illanviettoa luonani. Kotiin palaamistani seuraavana päivänä hän lähti useamman viikon ajaksi tapaamaan vanhempiaan maaseudummalle. Hän tekee sitä aina välillä.

Hänen ollessaan poissa minä ja Kollegat 2 ja 3 kokoonnuimme kolmestaan, emmekä edes nauttineet alkoholia. Toki nautin jonkin verran alkoholia muutoin.

Kollega 1:n palattua "työlomalta" sanoin hänelle uudestaan, sillä kertaa yhdistyksemme toimipisteessä, että haluaisin oikeasti vähentää. Hän ei tällä kertaa osoittanut suuttumusta asiasta.

Itse asiassa kaikki meni mukavasti. Kollega 1 ja Kollega 2 harjoittelivat yhdessä musiikin soittamista toisen kotona. Kollega 2 oli vanhastaan osannut soittaa kosketinsoittimia, ja Kollega 1 oli vasta jonkin aikaa takaperin aloittanut kitaransoiton opiskelun. Ja musisoimisen harjoittelu vahvassa humalatilassa ei ole yleensä kovin järkevää.

Kollega 1:n aivoissa oli asia kypsynyt, ja hän oli suhteellisen raittiuteni hyväksynyt.

Tiistaina 20. elokuuta kävin Myyrmäen terveyskeskuksessa terveydenhoitajan pakeilla. Muuten oli hyvät veriarvot – olin suorastaan ylpeä siitä, että verensokeriarvoni olivat kuten terveellä ihmisellä – mutta tämä kerrottuaan huonohkoista maksa-arvoistani ehdotti minulle, että voisin asiaa testataksemme olla kuukauden nauttimatta ollenkaan alkoholia. Kerroin voivani tehdä tämän. Keskustelimme kunnolla alkoholinkäytöstäni. Terveydenhoitaja aivan oikein muisti mainita, että alkoholissa on paljon energiaa, joten sen vähentäminen auttanee painonhallinnassakin. Olin itsekin kyllä jo asian arvannut. Terveydenhoitajan punnituksen perusteella olin muuten jonkin verran laihtunut.

Keskiviikkona 21.8.2019 kerroin wanhalle wiisaalle intialaiselle, kun istuin hänen ja S:n seurassa Salilla, että aion lopettaa kuukauden ajaksi alkoholin nauttimisen kokonaan. Sovimme kuitenkin, että jatkamme Salilla käyntiä kahden viikon välein, ja minä siis nautin alkoholittomia juomia tänä aikana. S oli saanut tietää asiasta jo edellisenä päivänä.

Lauantaina 24.8.2019 nautin viimeiset olutkaapissani olleet kolme Alkon myymälästä ostamaani olutta.

Ja seuraavana päivänä sunnuntaina 25.8. aloitin alkoholittomuuskauteni. Samana päivänä aktivoin runoblogini Osa runoistani (loput runoni pääset lukemaan täältä). (Kuukautta myöhemmin rupesin julkaisemaan blogissa myös kertomuksiani unistani (vanhemmista unistani pääset lukemaan täältä)).

Koska nautin tiettyjä keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, alkoholin nauttiminen on ollut kaikki nämä vuodet, siis oikeastaan jo vuodesta 1990 alkaen, jonkin verran huono juttu. Lääkkeet lisäävät humalatilaa, ja humalatila puolestaan heikentää lääkkeiden vaikutusta. Ne olivat yhdessä alkoholin kanssa varmaankin myös vaikuttaneet tämänkertaisiin huonoihin veriarvoihini, tai niin voisi olettaa ainakin.

Olin toki kesäkauden aikana käynyt kahteen otteeseen mökillä, ja siellä oli tullut jossain määrin myös nautittua alkoholia, vaikkakin päivää kohti maltillisesti. Kokonaismäärä oli kuitenkin ollut mittava.

Laskeskelin sunnuntaina 25.8.2019 maksaani liittyen, kuinka paljon nautin alkoholia viikon aikana. Laskin erikseen ne viikot, jolloin nautin eniten, ja ne, jolloin nautin vähiten. Kumpiakin oli laskennan kannalta yhtä paljon. Jälkimmäisistä jätin pois ne viikot, jolloin en arkiviikolla ole nauttinut yhtään alkoholia, koska sellaisia viikkoja on kuitenkin selvä vähemmistö.

Tulokseksi tuli, että niillä viikoilla, jolloin olen nauttinut eniten alkoholia, alkoholiannosten määräksi tuli 13,85 kpl. Tällaiset viikot koostuivat nk. kulttuurielämätapahtumista kämpilläni, ja arkiviikolla pidettävästä nk. sähköpostijuopotista. Edellisen osuus luvusta oli 9,05 annosta ja jälkimmäisen 4,8 annosta.

Ja niillä viikoilla, jolloin olen nauttinut vähiten alkoholia, alkoholiannosten määräksi tuli 9,2 kpl. Nk. kulttuurielämätapahtuman osuus tästä oli 7 annosta ja Sali-käyntien osuus 2,2 annosta.

Keskiarvoksi viikoille sain 11,525 annosta.

Miespuolisille keskikokoisille henkilöille suuri alkoholista aiheutuva riski koituu niille, jotka nauttivat viikossa 24 annosta, ja naisilla luku on 16 annosta. Ja kun olen itse 169 senttiä pitkä, niin minulla luku lienee merkittävästi pienempi kuin 24 annosta viikossa. Esim. 19-20.

Kohtalaisen riskin raja on miehillä 14 annosta, ja naisilla 7 annosta, viikossa.

Pahimman riskin viikoillani nautin siis 13,85 annosta viikossa. Se lienee jo melko riskialtista minulle, varsinkin kun sitä linjaa oli jatkunut jo jonkin aikaa. Ja keskiarvoinenkin annosmäärä 11,525 on ihan riittävän suuri.

Laskentaani seuraavana yönä näin sellaista unta, jossa kävi ilmi, että tulen tavallista ihmistä enemmän alkoholista humalaan.

On tehnyt hyvää pitää tuliliemen tuttavuudessa pieni tauko. Kun olin jo oikeastaan kymmenen vuoden ajan nauttinut säännöllisesti ihan kunnollisia alkoholimääriä melkein joka viikko. Itse asiassa taisin melko paljon nauttiakin alkoholittomuuskaudesta. Ainoastaan yhdellä viikolla kaipailin jonkin verran alkoholia.

Ja oikeastaan on ollut myös varsin mukavaa se, ettei ole joutunut koko ajan hakemaan itselleen olutta. Vaikka tosin on mainittava, että aikaisemmin Kollega 1 oli tuonut omin repuin paikan päälle yhdessä nautittavat oluemme.

Kävin kavereiden kanssa Salilla 4.9. Nautin siellä ison lasillisen appelsiinimehua ja espresson. Käynti tuli näin hyvin halvaksi. Tein havainnon, että paikan espressokeittimestä saisi monenlaista kahvijuomaa. Tosin kävi ilmi, että ennen kuin Sali saa rakennettua keittiönsä valmiiksi, niin automaatista saa vain espressoa ja tavallista kahvia.

Lauantaina 7.9. kerhon lauantaiaukiolo palasi kesätauolta, joten pääsin tai jouduin ylläpitämään sitä. Kollega 1 oli kollegani hommassa. Minkäänlaista nk. kulttuurielämätapahtumaa ei pidetty kämpilläni sen jälkeen, koska Kollegat 1 ja 2 halusivat mennä harjoittelemaan soittamista.

Ja niin kävi tästä eteenpäin, että niinä päivinä, jolloin kerho oli lauantaina auki, tavanomaiset vieraani eivät tulleet käymään kämpilläni. Niinä lauantaipäivinä, jolloin ei ollut lauantaiaukioloa, porukat tulivat käymään, ja nautimme yhdessä tavanomaisen kahvituksen, ja kaksi kolmesta tavanomaisesta vieraasta nautti myös alkoholia. Minä en.

Ja joka toisena torstaipäivänä kävin Salilla wanhan wiisaan intialaisen ja S:n kanssa. Itse en luonnollisestikaan nauttinut alkoholia käynneillä.

Kun oli neljäs viikko alkoholitonta menossa, soitin terveyskeskuksen ajanvaraukseen keskiviikkona 18.9.2019 koskien lääkärinlähetettä laboratorioon, joka olisi hyvä saada. Puhelinhenkilö kuulosti aidosti olevan huolissaan voinnistani. Hän kysyi, olenko puhunut "Hannun" kanssa, joka voi auttaa vähentämään alkoholin käyttöä. Vastasin kieltävästi. Hän myös kysyi, onko minulla vatsakipuja tai onko minulla vatsassani turvotusta. Vastasin kumpaankin kysymykseen kieltävästi. Hän lopulta totesi, että lääkärini soittaa minulle seuraavana päivänä iltapäivällä.

Vuonna 2007 olin päättänyt, että minun tulee elää vähintään 60-vuotiaaksi. Mutta nyt laskin elinajanodotustani 50:een vuoteen. Olin myöskin ruvennut suunnittelemaan 50-vuotispäiväblogimerkintää.

Ja oi, katso: seuraavana aamuna kävi niin, että vastaanotin terveyskeskuksen tekstiviestin, jossa kerrottiin lääkärini olevan poissa ja täten puheluaikani peruuntuneen ja lääkärin soittavan minulle, kun on palannut takaisin. Voihan vitalis!

Samalla viikolla eräs kaverini totesi minulle, etten ole alkoholittomuuskauteni aikana muuttunut kireämmäksi.

Tiistaina 24.9.2019 S totesi minulle, että minun kannattaisi soittaa terveyskeskukseen uudestaan, kun sen lääkäreistä moni on hakeutunut pois. Olin itsekin lukenut asiasta uutispätkän ja totesin neuvon hyväksi.

Keskiviikkoaamuna 25.9.2019 soitin kaverini kehotuksen ansiosta terveyskeskuksen ajanvaraukseen kysyäkseni, että onko lääkärini vielä töissä siellä. Ilmeisesti sain sen vastauksen, että on.

Ja, oi, katso: myöhemmin samana päivänä ollessani kerholla juuri ennen levyraatitapahtuman alkamista lääkärini soitti minulle. Saimme sovittua sen, että menen lähiaikoina käymään laboratoriossa.

Oli kivaa saatuani selvyyden tähän asiaan. Muutenkin oli ihan kivaa.

Minulle oli selviö, että menisin käymään labrassa vasta viikon päästä soitosta, koska käytännön syistä keskiviikko on minulle yleensä paras päivä lähteä käymään aikaisin aamulla jossain kauempana.

Mutta koska seuraavana aamuna eräs uusi tietokoneneuvottavani peruutti tulonsa neuvottavaksi, päätin lähteä saman tien käymään laboratoriossa.

Saman käynnin yhteydessä palautin (toisessa rakennuksessa sijaitsevan) terveyskeskuksen päätilan punaiseen postilaatikkoon verenpainemittauslappusen.

Seuraavan viikon alkupuolella katselin Kanta-palvelusta terveystietojani. Näytti pahalta. Neljäs pyydetyistä tutkimuksista ei ollut vielä valmistunut, mutta kolmessa arvot olivat viitearvojen yläpuolella, ja sellainen arvo, joka oli mitattu jo aikaisemman laboratoriokäynnin yhteydessä, oli kohonnut lisää.

Keskiviikkona 2. lokakuuta soitin terveyskeskukseen. Minulle sanottiin, että minun tulee jatkaa alkoholista erossa pysymistä. Minulle luvattiin myös, että lääkärini soittaa minulle seuraavana päivänä.

Keskiviikkona myös neljäs mitatuista arvoista oli valmis. Se ei ollut koholla.

Samana päivänä päätin myös lopullisesti, että vähennän sokerin käyttöä. Olin tullut nimittäin siihen tulokseen, että olin korvannut alkoholin osittain lisäsokerilla. Jos ketään asia kiinnostaa, niin natsi-Saksan diktaattori Adolf Hitler, kun huumeet olivat lopussa, oli puolestaan vuonna 1945 korvannut huumeet – sokerilla. Koska Hitler kuuluu lempiaiheisiini, niin oli ihan pakko hänet mainita tässäkin.

Ja torstaina 3.10.2019 lääkärini soitti minulle puhuakseen kanssani terveydestä. Ilmeisesti ongelmana on sisäelinrasva, jota pitäisi saada poistettua. Tunnustin hänelle, että olen saattanut alkoholittomalla kaudellani nauttia tavallista enemmän sokeria. Hän totesi, että minun ei kannata korvata sokeria hedelmillä, koska hedelmäsokeri menee maksaa rasvoittamaan. Lääkäri käski jatkaa alkoholittomalla linjalla. Verikokeet otetaan sitten taas tammikuussa.

Niin, ja kerhon jälkeen menin Salille. Tällä kertaa otin juomakseni myös yhden oluen. Se oli tosin nollaprosenttinen. En ollut viikkoihin nauttinut olutta, joten oli veikeätä, vaikka alkoholittomat oluet maistuvatkin hieman kummalta.

Lähdettyämme pois Salilta tunsin olevani lievästi humalassa, mikä on outoa.

Lääkärin sana, että pitää olla edelleen ilman alkoholia, on ollut lievästi masentava kannaltani.

Sokerin kulutusta vähennän jättämällä pois Kismet- ja Royal-suklaiden ja irtokarkkien nauttimisen toistaiseksi.

Minun on loppujen lopuksi hieman vaikea päästää irti oluesta, koska en saa sitä korvattua oikein millään järkevällä tekemisellä. Minulla on sellainen ongelma, että suorastaan kauhistun sellaisia ihmisiä, joita en henkilökohtaisesti tunne. Lisäksi vähältä pitää, etten toisi mukanani omia pöytähopeita ravintolaan.

Jos olisin uskovaisempi (en ole enää läheskään niin uskovainen kuin 1990-luvulla olin ollut), niin voisin alkaa käydä kirkossa, vaikka sekin vaatisi kulkemista ihmisyhteiskunnan osien läpi sinne päästäkseni.

Mutta minun pitäisi muistaa se, että olen alkoholittomuuskauteni aikana ollut oikeastaan ihan onnellinen...

Lauantaista 5.10.2019 seuraavaan päivään olin lähisukulaisteni kanssa mökillä. Tämä lauantai oli sellainen, että normaalin viikkojärjestyksen mukaan minun olisi pitänyt olla kerhoa ylläpitämässä, joten jouduin hankkimaan itselleni korvaajan. Paitsi että mökillä oli kylmä, niin olin ottanut mukaan kolme kappaletta 0-prosenttisia oluita. Minulle tuli mökillä ollessa mieleen, että alkoholittomat oluet todellakin maistuvat oudolta ja minun kannattaisi alkaa tutustua alkoholittomiin viineihin, varsinkin, jos niitä löytyy pienissä annosko'oissa.

Seuraavana yönä meninkin katsomaan alkoholittomien viinien valikoimaa Alkon sivuilta. Alkoholittomia punaviinejä kyllä löytyi, mutta vain yksi näistä oli 0,375 litran kokoisessa pullossa (tai pahvissa).

...

PS. 20.7.2021: Kirjoitussarjan kaikki osat pääset lukemaan (luultavasti) tämän linkin kautta.