maanantai 28. lokakuuta 2019

Turkin presidentti Erdoğan palvonnan kohteena

Tässä jokunen päivä sitten julkaistui Ylellä uutinen, jonka mukaan Turkin islamistinen ja diktatorinen presidentti Erdoğan haluaa kuulla Suomen ja Turkin kaksoiskansalaista Tomas Vurunbigiä etänä. Mies on syytteessä presidentti Erdoğanin kunnianloukkauksesta. Tai siis on Turkissa.

Uutisartikkelin perusteella ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin vuosi sitten julkaiseman raportin mukaan Turkki on haastanut 6000 kansalaistaan oikeuteen Turkin rikoslain pykälän 299 mukaisesta presidentin loukkaamisesta.

Vurunbigiä Suomi ei kuitenkaan luovuta Turkin viranomaisille, ilmeisesti siitä syystä, että Suomessa joidenkin pyhien hahmojen, kuten presidenttien, haukkuminen ja kritisoiminen on laillista.

Monen mielestä pyhiä hahmoja, varsinkaan omaa mielisellaista, ei saa kritisoida eikä haukkua. Toisten mielestä, sellaisia ovat varsinkin tuhmat liberaalit, taas keitä ja mitä tahansa pyhiä hahmoja saa kritisoida ja haukkua.

Suomen nykyisen oikeusjärjestyksen mukaan islamin 600-luvulla jKr. Arabian niemimaalla perustaneen profeetta Muhammadin kritisoiminen ja haukkuminen on laitonta. Tämän on saanut nahoissaan tuntea mm. nykyinen Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Kristinuskon Jumalan ainoan pojan ja Pelastajan Jeesuksen Kristuksen kritisoiminen ja haukkuminen taas on maassamme laillista.

Minun mielestäni on jonkin verran keinotekoista se, että uskontojen pyhiä hahmoja, paitsi esim. kristinuskon, ei saa kritisoida ja haukkua, kun taas poliitikkoja (varsinkin Perussuomalaisten poliitikkoja) saa lyödä kuvaannollisessa mielessä kuin vierasta sikaa.

Ensinnäkin em. profeetta Muhammad oli paitsi uskonnon perustaja ja sotapäällikkö, murhaaja ja raiskaaja ja lapseensekaantuja, niin myös poliitikko.

Ja toiseksi myös uskonnon pyhä hahmo voi olla poliitikko, kuten tästä Muhammadista on jo käynyt ilmi.

Eikö Turkin presidentti Erdoğan muka ole kyllin arvollinen ollakseen palvonnan kohde? Sehän on ihan palvojista itsestään kiinni, ketä haluaa palvoa. Ja kun herra Erdoğan on jo päässyt varsin korkeaan asemaan maassaan, niin lienee selvää, että hänellä on palvojia.

Minusta olisi täysin uskonnonvapauden mukaista sellainen, että herra Erdoğan todettaisiin Suomen viranomaisten taholta pyhäksi hahmoksi. Ja hänen Suomessa asuvat palvojansa voisivat sitten vaikka sopivaan paikkaan pystyttää miehen patsaan häntä kunnioittaakseen. He voisivat itse maksaa sen, tai vaihtoehtoisesti Turkin valtio voisi hoitaa asian.

8 kommenttia:

  1. Noin tuhat puolueemme jäsentä on vankilassa ja yli 10 000 jäsentämme on kierteessä, jossa he aina välillä joutuvat vankilaan poliittisina vankeina. Yritämme silti järjestäytyä, kertoo HDP:n Istanbulin osaston varapuheenjohtaja Esengül Demir.

    Edellä lainaus Satakunnan Kansan jutusta 21.1.2019, eli sanoisinko pakollista tuo diktaattori presidentti Erdogan palvonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on ilmiselvästi sananvastuu. Suomessa hänen palvontansa on joka tapauksessa melko vapaaehtoista, joten tänne voitaisiin pystyttää Erdoğanin ratsastajapatsas.

      Poista
  2. Ilmiselvästi tapauksessa on sananvastuuta pahempi eli sananvapauden rajoitus, joka ulottuu Turkin rajojen ulkopuolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sananvastuu on joissakin tapauksissa isompi kuin toisissa.

      Onhan olemassa sellainenkin lehti kuin Kristityn vastuu.

      Poista
  3. Mielestäni puhumme eri asiasta, sananvastuu on sitä, mistä olet vastuussa sananvapauden maissa, kuten Yhdysvaloissa, jos rikot sananvastuun lakeja. Turkissa on rajoitettu sananvapautta, ei mitään tekemistä sananvastuun kanssa sinällänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa. On Suomessakin rajoitettu sananvapautta. Ei sananvapautta kannattavassa maassa Jussi Halla-ahokaan olisi saanut niitä tuomioitaan. Mielestäni sananvapaus kuuluu myös niille, jotka eivät ole toimittajia tai näiden kavereita.

      Poista
  4. Oletkohan nyt ihan varma, ettei Halla-Aho, nyt vaan olisi rikkonut määrittelemiäsi sananvapauden rajoja ?

    VastaaPoista