keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Höpinää arvoista ja uskonnosta

Arvot ovat kaikki uskontoa tai ennakkoluuloa. Niitä ei voi todistaa sen enempää oikeiksi kuin vääriksikään.

Myös uskonto on ennakkoluuloa. Tai ainakin luuloa. Mutta uskonto eroaa arvoista siinä, että se esittää ulkomaailmaakin koskevia väittämiä. Ja sellaisia väittämiä voidaan tieteellisesti testata.

Arvot ja uskonto eroavat ilmiöinä toisistaan siinäkin, että kaikilla ihmisillä on arvot. Ihminen on pääsemättömissä omista arvoistaan. Sille ei voi mitään. Psykopaatillakin on arvot. Mutta kaikilla ihmisillä ei tarvitse olla, eikä ole, uskontoa.

Arvoissa ja uskonnossa on siis kummassakin kyse todistamattomissa olevista väittämistä.

Parhaimmillaan arvot ja uskonto ovat harmittomia. Jos ne johtavat ihmisyyden vastaisiin tekoihin, tai tieteen tai lääketieteen vastaisuuteen, niihin voidaan puuttua.

Onneksi ihmisellä on sosiaaliset vaistot. Niiden avulla aidan yli potkiva voidaan saada kuriin. Mutta joskus tosin ihmisen sosiaalisiin vaistoihin perustuvat heimovaistot saattavat mennä liiankin pitkälle.

Uskonnossa on ilmiönä ensinnäkin se paha puoli, että jotta se voisi tuntua sen kannattajasta hyvältä, niin luultavasti hänen tulee uskoa uskonnon puhuvan totta asioista. Ja toiseksi, uskonto on mestari siinä, että uskontoa hyväksikäyttämällä paha on saanut ja tulee saamaan aikaan paljon, no, pahaa. Mielestäni uskonto voi olla periaaatteessa hyödyllinen koko ihmiskunnalle vain, jos ao. uskonto ei halua nutistaa uskonnonvapautta.

Toisaalta uskonnottomat eivät ole myöskään vapaita siitä, että paha houkuttelee heitä hyvän avulla pahaan. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii marxismileninismi. Uskonnottomilla ihmisillä on usein liiallinen luottamus järkeen ja älyyn. Voidaan puhua hybriksestä.

Arvojen oikeutusta ei voida perustella tieteellisesti, mutta me olemme pakotetut elämään niiden kanssa. Toivottavasti arvomme ovat ja tulevat olemaan mahdollisimman hedelmällisiä.

1 kommentti:

  1. Hyvää pohdintaa Mä sanoisin mielelläni ettei mulla ole uskontoa sillä koen uskonnon jo sanana sitovana Rakkautta ei kai voi rinnastaa uskontoon ? Kristinuskossa on paljon arvoja Teologiahan on oppia Jumalasta Väittämiä on monenlaisia ja toivoisin sananvapauden jatkuvan ja ne (kuten minä)jotka ei jaksa väitellä voivat pysyä pääosin hiljaa ja kuunnella muita muodostamiseen jonkinlaisen maailmankuvan Hyvä kun toiset jaksaa käydä taisteluita hyvän uskonnon puolesta Länsimaissakin on mielestäni paljon järkeen & älyn luottamista (Surullista) varsinkin epätodelliset asiat (hymyä)

    VastaaPoista