Herodes pieni oli luultavasti kusipää. Mutta uskoisin, että samaa voisi sanoa myös hänen isästään, Herodes suuresta. Ja kyse ei ole millään muotoa heidän idumealaisesta alkuperästään. En ole rasisti.
Se joka pystyy elämään syömällä heinäsirkkoja ja luonnonhunajaa ja pukeutumalla kamelinkarvavaatteisiin, ei voi olla läpeensä paha. Siksi viettäkäämme juhannusta myös Johannes Kastajan muistoksi, eikä pelkästään keskikesän juhlana.
Hyvää juhannusta kaikille blogini lukijoille! Ja miksei muillekin.
Eilen kävin tietyn minulle tärkeän yhdistyksen juhannusjuhlissa sen Lammaslammen rannalla sijaitsevassa paikallisessa toimipisteessä.
Jouduin nousemaan asian vuoksi jonkin verran tavanomaista aikaisemmin. Tosin unenpöpperössä on vaikeampi muistaa, että pitäisi nousta aikaisemmin ylös. Onnistuin siinä kuitenkin viime tingassa.
Klo 11.00 piti alkaa juhannusjuhlan aloituspuheen. Ehdin jo ihmetellä, että ihan turhaanko tulin tänne ajoissa. Mutta sitten, klo 11.04 puhe aloitettiinkin.
Sen jälkeen alkoi ruokailu. Ruoaksi oli ulkona grillattua grillimakkaraa, perunasalaattia, salaattia ja valkosipulipatonkia. Ruokajuomaksi sai ottaa kotikaljaa.
Aluksi aikeeni oli mennä suosiolla nauttimaan ruokaani takahuoneeseen, mutta musiikkivälineet olivat valitettavasti vallanneet huoneen pöydän. Istahdin sitten syömään keittiötilan puolelle. Vähän myöhemmin, raivauksen tapahduttua, minä ja joukko muita ihmisiä siirryimme kuitenkin takahuoneeseen.
Ruoka oli älyttömän hyvää. Kotikaljakin oli täydellistä. Siksi olikin väärin, että päätin ottaa hieman lisää. Ennen sitä olin ollut täysin onnellinen. Olin syönyt täydellisen määrän täydellistä ruokaa. Sen kunnian tuhosi uusi puolikas annos.
Kävin ensin hakemassa uuden pahvimukillisen kotikaljaa ja lautaselle hieman lisää salaattia ja perunasalaattia. Jonkin ajan päästä ao. toimipisteessä aikoinaan ensin järjestötyöntekijänä vuoden ja myöhemmin lähihoitajaharjoittelijana vähemmän aikaa ollut J toi nautittavaksemme kokonaisen makkaran. Hän oli valinnut mahdollisimman pitkän, jotta siitä riittäisi molemmille. Jaoimme sen kristilliseen tapaan puoliksi.
Tänä vuonna paikka ei muuten ollut täysin täysi, vaan siellä kykeni hyvin olemaan. Tilat ovat oikeasti melko pienet.
Kun ruokaa olivat kaikki saaneet kylläkseen, alkoi elävä musisointi. Kolme yhdistyksemme paikallisen toimipisteen kävijää esitti meille joitakin Beatlesin kappaleita. Meidät ajettiin ulos takahuoneesta.
Kun ensimmäinen kappaleista oli esitetty, meitä kehotettiin ryhtymään kakkukahveille.
Tulin lievästi vainoharhaiseksi, kun minulle annettiin selvästi pienempi pala mansikkakakkua kuin melko monille muille. Mutta että se oli hyvää. Täsmälleen sopivanlaista. Ei myöskään liian makeaa. Vähän ajan päästä sai ottaa myös palan raparperirahkatorttua, joka oli varsin suussasulavaa. J jakoi pöytään tuomansa tortunpalan kanssani.
Kahvituksen jälkeen oli juhannuspuhe, jossa puhuttiin juhannuksesta. Tämän jälkeen pidettiin pieni tietovisa. Se pidettiin aiheesta juhannus, mikä ehkä kismitti joitakin paikalla olijoita, jos olivat nuokkuneet puheen aikana.
Minä ja tietyt tuttuni menimme pakoon tietovisaa takahuoneeseen.
Me takahuonelaiset ehdimme jutella paljon kaiken maailman mukavia.
Jossain vaiheessa pidettiin arpajaiset. Arpa maksoi euron ja joka toinen arpa voitti.
Tietovisan loputtua pistettiin päälle pitkä loppuohjelmanumero, joka oli toivemusiikin soittaminen. Itse sain pistettyä listalle omia toiveitani kolme eri kappaletta. Ihmiset melko paljon tykkäsivät soitetusta musiikista.
Siinä vaiheessa väki oli jo harvenemaan päin. Ensimmäinen olutkollegani olisi halunnut lähteä tavanomaiselle lenkille Lammaslammen ympäri, mutta ajattelin, etten nyt juhlien aikana viitsi.
Lopulta meille alettiin tyrkyttämään uudestaan mansikkakakkua. Minulta kysyttiin, että pidänkö kermavaahdosta. Vastasin pitäväni, ja niinpä lautaselleni kammettiin kakunpala, jonka kokonaistilavuudesta oli ehkä 3/4 kermavaahtoa. Se oli taivaallista.
Lopulta viimeinen toivekappaleista oli soitettu, ja meitä alettiin ajamaan pois paikasta. Lähdin parin muun tuttuni kanssa toimipisteestä n. klo 15.10.
Tämän jälkeen kävin vielä kaupassa ostaakseni lisää ruokatarpeita pyhäpäivien ajalle.
Ainahan kotikalja hyvää on! Osaamme sitä laulun:
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=x_eWLa5vq-o
Mitä kalorirajoituksiin tulee, on näin kristillisen juhlan yhteydessä muistettava, ettei merkitystä ole sillä mitä syödään joulun ja uudenvuoden välillä, vaan mitä syödään uudenvuoden ja joulun välillä.
Uuden vuoden juhlinta ei kuitenkaan ole varsinaisesti kristillinen juhla, kuten pääsiäinen. Siihen mennessä ollaan toki paastottu, mikäli vallan ortodoksisia ollaan sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä.
Juhannus on ainakin kalenterillisesti siinä määrin joulun vuodenajallinen vastakkaisuusjuhla, että sen suhteen olisi ehkä syytä noudattaa alkuperäisen juhlakalun kaltaista abstinenssia?
Mutta toisaalta: mikäli Kristusta ei oltaisi kidutettu kuoliaaksi, ei hän olisi voinut saattaa loppuun tehtäväänsä, jota suorittamaan hänet oli lähetetty. Sen tehtävän myötä hänen oli tavattava Johannes Kastaja, jonka oli kuoltava Herodes pienen, tuon porsastelijan teloituttamana.
Mikäli Herodes pieni ei olisikaan ollut sellainen hedonisti kuin oli, olisi Johannes Kastaja saanut pitää päänsä ja Kristuskin ehkä henkensä, jolloin meillä ei olisi kristinuskoa!
Kunnioittakaamme siis juhlakalua herodiaallisella hedonialla, kunhan pidämme varan ettei keneenkään satu!
Ikäviä tällaiset historialliset linjat ja väistämättömyydet.
PoistaItse itseäni täydentäen lisäisin sitaatin koskien edesmennyttä Anthony Bourdainia
VastaaPoista(https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/06/12/anthony-bourdainin-viimeinen-ateria):
"Allekirjoitan Bourdainin kokemuksen siitä, että ihmiset hämmentävät, ruoka ei. Kuulun niihin ihmisiin, jotka syövät lohtuunsa ja suruunsa. Koen äärimmäistä mielihyvää ja turvaa, kun saan herkutella päivän päätteeksi yksin. Pidän pahimpana painajaisenani syödä lounasta hälyisessä ja kirkkaasti valaistussa ravintolassa, jossa joudun aterioimisen ohessa keskustelemaan monien ihmisten kanssa.
Syöminen on minulle niin intiimi, rauhoittava ja tietynlaisen eläimellisyyden paljastava tapahtuma, että olen alkanut karttaa tilanteita, joissa en voi herkutella vapautuneesti. Yksin syön aina paljon isompia annoksia ja hurjemmilla makuyhdistelmillä kuin seurassa, jota en tunne riittävän hyvin."
Artikkeli jatkuu kuitenkin synkempiin syövereihin:
"Jotain perin kiehtovaa on ajatuksessa mässäillä itsensä hengiltä. Jos ruoka kerran maistuu, miksei herkuttelisi niin perusteellisesti, että kuolee. Hedonismiin liittyy nautintojen maksimoiminen ja kynttilän polttaminen molemmista päistä. Hedonistin maailmassa voi syödä kakkua ja samaan aikaan syödä sitä vähän lisää.
Tätä ahmattimaista elämänasennettaan Bourdain kuvailee Kitchen Confidentialissa sivukaupalla: huumeita, alkoholia, kahvia ja toinen toistaan hienompia aterioita – ja päälle valtava määrä tupakkaa.
Voi olla, että ihmisistä hämmentynyt Bourdain pakeni viimeisinä aikoinaan entistä enemmän ruoan maailmaan. Mutta mitä jos syömisestäkään ei saa enää nautintoa? Mitä tehdä, jos on syönyt moneen kertaan läpi kaikki maailman ruokalajit?
Bourdain ei syönyt itseään hengiltä, vaan saattoi kokea äärimmäisen tyhjyyden tajutessaan, ettei ruoka tarjonnut hänelle enää sitä nautintoa kuin aiemmin. Ainoa turvaa ja nautintoa tuonut elementti oli kadonnut."
Löytäkäämme siis se kultainen keskitie.
Itsekin olen ihmisistä hämmentynyt. Lisäksi olen hämmentynyt siitä, että olen maistanut jo kaikenlaisia maailman oluita.
PoistaKultainen keskitie olkoon hyvä.