keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Uni siitä, että olin orja

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Olin jonkin heimon orja. Tai no, jos heimo kuulostaa kovin musta-afrikkalaiselta, niin unen heimolaiset olivat valkoisia. Niin, ja jos valkoinen kuulostaa rotuideologialta, niin sanotaan sitten, että kyseessä olivat valkoihoiset.

Minua oli ilmeisesti juuri kidutettu. Tiesin, että heimolla oli aikomus muuttaa kohta toiseen paikkaan. Lausuin siinä kuuluvahkolla äänellä, että eikö ole hienoa, että me pääsemme sinne. Lähellä olevat heimolaiset naureskelivat minulle pilkallisesti, sillä eihän ollut sopivaa, että orja puhuu kuin hän olisi oikea ihminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti