perjantai 27. huhtikuuta 2018

Demokratia, jota oikeinajattelevat venäläiset eivät aiheuta (tokaisu)

Jos Venäjälle tulee demokratia, se tulee venäläisistä riippumatta.

2 kommenttia:

  1. Se olisi oikeastaan aika julmaa...sehän tarkoittaisi, että venäläiset joutuisivat jonkun heitä paljon voimakkaamman mutta demokraatttisen kansakunnan orjuuttamiksi.
    Nämä orjuuttajat hallinnoisivat venäläisiä äänettöminä alamaisinaan samalla kun järjestävät keskenään demokraattisia vaaleja, joita venäläiset joutuisivat vain katselemaan sivusta.

    Eihän sitä demokratiaa saada millään muulla tavalla toimimaan Venäjällä, kuten ei arabimaissakaan. Syy on sama kuin länsimaisen lastentarhan 2-6 -vuotiaiden kanssa:
    he eivät vain kerta kaikiaan ole riittävän kehittyneitä demokraattiseen päätöksentekoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on, että nykyisissä demokraattisissa maissa demokratian syntyä on edeltänyt pitkä demokraattisten oikeuksien kehitys. Pikku hiljaa kansalaiset ovat oppineet, nk. mistä kana pissii.

      Mutta minusta olisi hienoa, jos Venäjä miehitettäisiin joskus. Venäläiset laitettaisiin sitten demokratian siedätys- ja koulutuskurssille vuosikymmenien ajaksi. Kunnes lopulta heille voitaisiin suoda täysi demokratia, myös (liitto)valtion tasolla.

      Eli itse haluan uskoa venäläisten pohjimmaiseen kykyyn elää demokratiassa sen sääntöjen mukaisesti. Se vain pitää kaivaa sieltä jostain esiin.

      Poista