maanantai 31. lokakuuta 2016

Suomen poliisijärjestöjen liiton tulisi tehdä kantansa sananvapauteen selväksi

Suomen Poliisijärjestöjen Liitto (SPJL) on suomalainen poliisin ja oikeushallinnon alan ammattiliitto. Siihen kuuluu suuri osa suomalaisista poliiseista.

Suomen poliisin tulisi mielestäni puolustaa ihmisoikeuksia, vaikka eduskunnan enemmistöä sellainen ei kiinnostaisikaan. Tällä hetkellä pahin ihmisoikeusongelma Suomessa on sananvapauden rajoittaminen. Suomessa voi joutua virkavallan kanssa tekemisiin yksinkertaisesti ilmaisemalla mielipiteensä jostakin asiasta, myös silloin kun kyse ei ole kunnianloukkauksesta tai kehotuksesta väkivaltaan tai muuhun lain rikkomiseen.

Mielestäni SPJL:n tulisi ottaa ihmisoikeuksien puolesta vahva rooli. Se voisi tehdä sellaisen ryhmäpäätöksen, että sen jäsenet eivät jatkossa olisi enää mukana sellaisessa, kun syyttäjälaitos ja poliisi yrittävät saada sananvapauden käyttäjän käpälälautaan. Poliisit eivät voi tässä vedota ylemmiltään saamiinsa käskyihin. Niihin eivät voineet vedota natsisotarikollisetkaan.

Hannu Salaman jumalanpilkkatuomiosta on 50 vuotta aikaa, Jussi Halla-ahon jumalanpilkkatuomiosta vain neljä vuotta.

2 kommenttia:

  1. Sananvapaus Suomessa on kuollut ja kuopattu. Forget it. It never existed.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmissuku on niin pirun syntinen, sekä typerä. Onneksi tämä ei ole minun syytäni.

      Aion kirjoittaa lähiaikoina blogiani varten kirjoituksen, jossa aiheena on "apinasta ihmiseksi". Siinä en välttämättä käsittele ihmissuvun typeryyttä kyllä.

      Poista