Lihankorvikkeita, njam!

Viime viikon maanantaina lähdin tutun naisen ja tämän ystävättären kanssa jälkimmäisen autolla käymään Myyrmäessä. Palautin siellä kirjastoon etologi Richard Dawkinsin tietoteoksen Maailman hienoin esitys. Seuralaiseni lähtivät sitten käymään paikallisessa kaupassa, ja minä menin mukana.

Kaupassa meni porukalla yllättävän pitkään, mutta minä löysin sen myyntiartikkeleista yllättäen kaksi lihankorviketta, joista muistin lukeneeni jostain. Molemmat ovat tuoreita keksintöjä: Härkis-härkäpapuvalmiste ja paistettava ruokarae Mifú. Tein niistä heräteostoksen. Kirjoitin niitten löytämisestä toiseen blogiini lyhyesti.

Tiistaina rupesin valmistamaan ruokaa Härkiksestä. Ennen siihen ryhtymistä maistoin tuotetta. Sillä oli yllättävän hyvä rakenne, eikä maku ollut kauhea. Yllätyin iloisesti. Julistin Härkiksen ruoaksi.

Viskasin noin puolet Härkiksestä paistinpannulle. Samalla rupesin keittämään spagettia.

Härkis ei olisi välttämättä tarvinnut grillaamista pannulla öljyssä. Ruoasta tuli kuitenkin ihan hyvää. Kastiketta jäin kaipaamaan kyllä. Sekoitin ruokaan jonkin verran voimakkaan tulista ketsuppia.

Suhtaudun jonkin verran kriittisesti valmiskastikkeisiin. Toisaalta en viitsi kuitenkaan koskaan valmistaa itse kastiketta. Siinä on jonkin verran työtä, ja kun arkipäivisin saan syödä hyvää kotiruokaa lounaaksi yhdistyksessäni, niin muutenkin "oikean" ruoan laittaminen kotosalla on ollut vähän kortilla.

Mutta kastiketta tämä ruoka olisi silti vaatinut palanpainikkeeksi.

Keskiviikkona valmistin ruokaa Mifústa. Keitin tälläkin kertaa spagettia sen seuraksi. Mifú on muuten tosiasiassa raejuustoa, jossa on uutta tuotekehittelyä se, että tuote ei hajoa pannulla käytettäessä.

Niin, ja tämä ostamani Mifún versio on "meksikolaista". Eli sen ilmeisesti pitäisi olla tulisempaa laatua. Tämän lisäksi Mifúa on kahta muutakin lajia.

Mifún paistaminen pannulla oli mielenkiintoista. Netistä löytämäni ohjeen mukaan olisi kannattanut ennen ruoanlaittoon ryhtymistä ravistaa pakettia, mutta sen unohdin tehdä. Tarkoitus siinä on, että paketin sisältämä pieni määrä maustekastiketta sekoittuisi tavaraan hyvin.

Kesti melko pitkään ennen kuin Mifú suostui alkamaan ruskistua. Ja mikä hauskinta, niin rakeet alkoivat lopulta pomppia. Tuskin yksikään niistä pomppasi kuitenkaan paistinpannun reunojen yli. Pidin silmällä niitä paistinlasta kädessä, ettei tule siivoamista.

Ja kun tuote oli mielestäni ruskistunut tarpeeksi, niin sitten lopuksi söin Mifúnkin spagetin kera. Ja voimakkaan tulisen ketsupin. Mífú tuntui minusta vielä paremmalta keksinnöltä kuin Härkis. Sen rakenne tuntui pannulla hieman käristettynä kuin leipäjuuston ja jauhelihan välimuodolta. Nimittäisin keksintöä hauskaksi. Mutta Mifúnkin kanssa olisin kaivannut kastiketta.

Tosin en maistanut tuotteessa mitään erityistä tulisuutta. Ajattelin, että se varmaankin johtuu osaltaan siitä, että en ollut ravistanut pakettia ennen avaamista.

Ja sitten pidin näitten kanssa yhden päivän väliä.

Torstaina laitoin loput spagetit keittymään ja pannulle kehittymään loput Mifút. Tällä kertaa mukana tosiaankin oli enemmän mukana tullutta kastiketta, mutta sitä oli kovin vähän, ja se kaikki imeytyi rakeisiin. Se varmaan on niiden tarkoituskin.

Kun rakeet alkoivat olla jossain määrin jo valmiita, kaadoin joukkoon jäljelläolevan Härkiksen. Kun ne olivat mielestäni siinä ehtineet lämmetä, julistin ruoan valmiiksi. Lisäsin joukkoon voimakkaan tulista ketsuppia.

Jostain syystä Härkis ja Mifú yhdessä ja samassa ruoassa oli enemmän kuin niiden summa. Ne sopivat mielestäni erinomaisesti yhteen. Tällä kertaa en niin kauheasti kaivannut kastiketta. Niin, ja tällä kertaa ruokaa syntyi sen verran vahvasti, että siitä oli kahteen ateriaan. Toisen söin yöpalaksi. Tein kuitenkin myös päätelmän, että ruoan tulisuuden taso johtui suuressa määrin ketsupistani. Mifú on näköjään valmistettu "suomalaisen maun mukaan", eli siinä ei saa olla vahvaa tulisuutta.

En tiedä, milloin tulen seuraavan kerran näitä ostamaan. Mutta ovat nämä mielenkiintoinen uusi tuttavuus.

PS:

Kolme vuotta sitten olin julkaissut blogissani merkinnän uudesta keksinnöstä, koeputkilihasta. Ensimmäisen koeputkilihapihvin valmistaminen maksoi hunajaa, sillä se tehtiin käsityönä. Koeputkiliha valmistetaan eläimen lihaksesta otetuista kantasoluista, eli eläimiä ei tarvitse siinä prosessissa kauheasti sortaa. Vaikka tuotantotapa tuntuu minusta jonkin verran luonnottomalta, niin ajattelen, että vaikka en olekaan vakaumuksellinen vihreä, niin koeputkiliha olisi hyvä asia tuotantoeläinten ja niitten kohtelun kannalta. Luin jostain, että vielä tällä hetkellä ollaan projektissa siinä vaiheessa, että ei ole saatu lisättyä tuotteeseen sidekudosta ja rasvaa, joten se on vielä jonkin verran epäluonnollisen oloista tämä. Koeputkilihan sarjatuotantokin tuo mukanaan omat ongelmansa, kuten sen, että miten voidaan estää tautien leviäminen koeputkilihaan. Laboratoriossa koeputkilihan valmistaminen on toki turvallista, mutta sillä lailla siitä ei saada niin halpaa, että kuluttajilla olisi todellinen mahdollisuus ostaa sitä usein. Tällä hetkellä näyttää olevan koeputkilihan tulevaisuus avoin. Varmaankin sen valmistamisen hintaa saadaan pudotettua tuntuvasti, mutta missä vaiheessa se tulee sitten olemaan valmis kuluttajatuote. Kuka tietää!

Saattaapi koeputkilihan synty olla ihmiskunnankin etujen mukaista, mutta lähinnä ajattelen tässä eläinten kunnioittamista ja niiden kärsimyksen ja hyväksikäytön vähentämistä...