maanantai 3. lokakuuta 2016

Kiinalaisen riisiviinan synkeä salaisuus

Joskus kauan aikaa sitten eli aikaisemmin tänä vuonna olin saanut eräältä sukulaiseltani lahjaksi puolen litran pullon kiinalaista riisiviinaa.

Pullon etiketin tiedoista on melkein kaikki kiinaksi, jota en osaa. Joten ilmeisesti pullo on peräisin suoraan sylttytehtaalta. Todennäköisesti juoma on kuitenkin tehdasvalmisteista. Niin, ja juoma on 55-prosenttista.

Tämä riisiviina maistuu maailman kauheimmalle. Olen pyrkinyt pakottamaan kaikkia kämpilläni vierailleita ihmisiä maistamaan sitä yhden kerran. Melkein jokainen on maistanut. Kerran.

En ole itse viitsinyt myöskään nauttia loppuja pullon sisuksia itsekseni, koska tunnen korkeakulttuurin ja pidän siitä kiinni. Kiinalainen kulttuuri voi olla 5000 vuotta vanhaa, mutta se ei tarkoita, että kenelläkään siinä maassa tulisi olla oikeutta valmistaa tällaista kammotusta.

Vuosia sitten, kun eräs tuttu kirjailija oli siihen aikaan naimisissa bulgarialaisen naisen kanssa, sain heidän luoksensa kerran pistäydyttyäni maistettua heidän Suomeen tuottamaansa pullollista bulgarialaista pontikkaa. Se oli täydellisen hirveää. Kun tulimme kaikki kolme sen todenneeksi, niin lisäsimme laseihimme vettä. Maku ei siitä kuitenkaan parantunut, vaan kurkkuun kaadettavaa juomaa vain oli nyt monin verroin enemmän. Kokemus jäi mieleen.

Pontikka ei sitä paitsi ollut tehdasvalmisteista. Se on ainakin suurin piirtein samaa hirveysluokkaa kiinalaisen riisiviinani kanssa, mutta oletan, että jälkimmäisessä on vähemmän epäpuhtauksia, koska se on kerran tehdasvalmisteista. Tosin Kiinassa valmistetuista juomatuotteista ei koskaan tiedä, mitä niihin on lisätty. Tärkeintä on kuitenkin se, että siinä on metanolia vähemmän kuin etanolia. En minä eikä yksikään näistä tutuistani ole menettänyt juoman vuoksi näköään.

Minä ja lauantaiseen kulttuurielämätapahtumaani osaa ottavat ihmiset päätimme kuitenkin tässä jokin aika sitten, että olisi jo korkea aika saada riisiviinapulloni pinta alenemaan, mutta mieluiten suhteellisen miellyttävällä tavalla. Sovimme silloin, että riisiviinan kanssa yhteen tullaan sekoittamaan sellaisia juomia, joissa on itsessään sellaista makua, joka peittää mahdollisimman hyvin riisiviinan kammottavuutta.

Noh, äsken kuluneen viikon lauantaina me sitten kokoonnuimme peijaisiin. Kulttuurielämäntuntijakollegani oli hankkinut hankkeen toteuttamista varten ison pullon alkoholitonta punertavanväristä Russian Tonic -juomaa sekä jonkin verran 5,5-prosenttista Long Drink -juomaa.

Kollegani mittasi omistamallaan aikoinaan Alkon myymälästä ostamallaan mitalla yhden mitallisen eli kolme senttilitraa aitoa kiinalaista riisiviinaa laseihin. Vallitsi kuolemanhiljaisuus. Sen jälkeen hän kaatoi päälle runsaasti Russian Tonicia ja mausteeksi päälle vielä Long Drinkiä.

Meitä oli kolme henkilöä, jotka nautimme juoman alusta loppuun. Yksi meistä maistoi sekoitusta, ja sen jälkeen jänisti. Hänen juomansa jäi melkein koskemattomaksi.

Täytyy sanoa, että juoma ei ollut varsinaisesti pahaa. Sekoitteet melko hyvin pitivät riisiviinan maun aisoissa. Ainoastaan häiritsi pieni siitä jälkeen jäänyt jälkimaku.

Kun juomat oli saatu alas, jatkoimme alkuiltaa oluitten nautiskelulla. Se vei pois riisiviinan maun jäänteet juomiselimistä. Minä ja kulttuurielämätapahtumakollegani nautimme nyt puoliksi kuusi erilaista olutta. Kaksi muuta osallistujaa nauttivat omia oluitaan. Mutta kauan vieraitteni kotiin lähdön jälkeen eli joskus alkuyöstä minulle tuli sellainen asia mieleen, että riisiviina tuntuu juomiselimissä taas jotenkin...

10 kommenttia:

  1. Olen maistanut kahta eri merkkiä Alkossa myytävää sakea, eli siis riisiviiniä, joskin sake on käymisprosessiensa puitteissa määriteltävissä olueksi. Silloinkin joudutaan venyttämään määritelmiä, ja riisiviinaa (shochi) se ei missään nimessä ole.

    Molemmat maistamani saket olivat sekä kylminä että tarjoilunmukaisesti (mikrouunissa tosin) lämmitettyinä sikunaisella tavalla pahanmakuisia. En voi suositella.

    VastaaPoista
  2. Riisiviinaa on monta laatua. Hong Kongissa ostin kokeeksi pullon halpaa riisiviinaa, josta kaupan myyjät varoittivat minua (?!) mutta myivät kuitenkin koska olin itsepintainen. Korkkasin pullon ja miltei oksensin jo pelkästä hajusta. En juonut pisaraakaan, vaan kaadoin se samantien viemäristä alas ja suljin vessan oven tuntikausiksi, jotta se löyhkä häviäisi.

    Toisen kerran firman, jolle tein töitä manner-Kiinassa, juhlatilaisuudessa tarjottiin aivan hyvää riisiviinaa. Palanpaineena käristetylle käärmeelle se sopi erittäin hyvin, molemmat olivat maukkaita.

    VastaaPoista
  3. Ehkä hirvein kokemus (heti sen Hong Kongin tapauksen jälkeen) minulla viinasta on kyllä siitä, kun kolleega, ollessame siellä töissä, osti joltakin tilalta aitoa saksalaista schnappsia. Se haisi kauhealta ja maistui vielä pahemmalta. Ei koskaan enää toista kertaa. Pitäkööt myrkḱynsä hyvänään, ei minulle, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Saksalaisilla on ollut pitkä historia, jonka aikana he ovat voineet kehitellä myrkkyjään. Toisaalta kiinalaisilla on vielä pitempi.

      Poista
  4. Ainakin kerran aikaisemalla kerralla maistaessani ko. riisiviinapullon sisältö oli kammottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon sinua. :) Mutta jos ehdit, niin voisit seuraavan kerran, kun sitä otamme, tulla käymään. Siis laitamme silloinkin mukaan reilusti parannus- eli maunpeittämisnesteitä. Voi mennä kyllä vielä jokunen viikko siihen, ennen kuin uskallamme ryhtyä.

      Poista
    2. Cocktailien alkulähteeksi mainitaan usein USA:n kieltolain aikaiset salakapakat. Asiakkaiden valittaessa pontikan olevan pahaa moni kapakoitsija kehotti menemään sitten sellaiseen paikkaan missä se on hyvää tai kaivamaan kuvetta ja ostamaan ehtaa ainetta.

      Jotkut kaivoivat sen sijaan esiin palveluasenteen ja alkoivat nähdä vaivaa kehitelläkseen sekoituksia, joissa pontikan paha maku ei pääsisi ihan niin oikeuksiinsa.

      Poista
    3. Okei. Onhan tuollainen periaatteessa myönteistä.

      Poista