tiistai 8. huhtikuuta 2014

Venäjän suurin moottoripyöräkerho määrittää Venäjän rajoja

Venäjän suurimman moottoripyöräkerhon Yön susien johtaja Aleksandr Zaldostanov sanoo, että Venäjä ottaa haltuunsa Krimin lisäksi isomman palan Ukrainaa.

"Krim oli vasta alkua, me ajamme Kiovaan saakka", Zaldostanov sanoi maaliskuussa Kyiv Post -lehden mukaan.

Zaldostanov on venäläisjoukkoja Krimillä tukenut kusipää. Hänet tunnetaan lempinimellä "Kirurgi". Yön haukat oli lähettänyt tammikuussa kerhon jäseniä Ukrainan Simferopoliin, Harkovaan ja Luhanskiin.

"Missä tahansa Yön haukat ovat, se kuuluu Venäjään", järjestö toteaa kotisivuillaan.

Aleksandr Zaldostanov on Venäjän suuren johtajan Volodja Putinin hyvä ystävä.

Minusta olisi kyllä hauska nähdä, kuinka Yön sudet menisivät Yhdysvaltoihin hankkimaan Venäjälle lisäalueita. Mahdollisesti eivät uskaltaisi.

Yön sudet samoin kuin hra Putin taitavat olla kuin koulu- tai työpaikkakiusaajia, ihmisiä jotka uskaltavat käydä vain itseään selkeästi heikomman kimppuun.

Tämä ei liity Putiniin, Zaldostanoviin tai Yön sudet -moottoripyöräkerhoon millään lailla, mutta minäpä kerron teille vitsin:

Kysymys: Miksi hunni Attilan hevonen kärsi nälästä?
Vastaus: Mihin Attilan hevonen polki kaviollaan, siihen ei enää kasvanut ruoho.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti