lauantai 28. syyskuuta 2013

Menin suorittamaan hygieniapassikokeen

Tämän viikon torstaina kävin yhdistyksen nykyisen järjestötyöntekijän kanssa suorittamassa hygieniapassikokeen. Se vaikutti todella helpolta, ja toivon tosiaan päässeeni läpi. Jos en ollut aivan sekaisin, niin pääsin, luulen ma. Järjestötyöntekijämme ainakin onnistui; sen tiedämme sen ansiosta, että hän paperin palautettuaan vaati saada tietää asian heti, jolloin hänen paperinsa tarkistettiin lennossa. Itse saan tietää omasta tuloksestani vasta jonkun viikon päästä.

Nimittäin on olemassa vaara, että joutuisin jonain kauniina päivänä tekemään jotain enemmänkin Myöhätuuli-toimipisteen keittiössä, ja siksi olisi kaikkien kannalta hyvä, että minulla olisi hygieniapassi suoritettuna.

Testiin sai käyttää aikaa 45 minuuttia. 20 minuutin kuluttua sai palauttaa jo paperin. Itselläni meni hommaan noin kymmenen minuuttia. Jäin odottamaan järjestötyöntekijäämme, sillä hänen hallussaan oli auto. Melko pian vähimmäisajan täytyttyä alkoi huone jo tyhjentyä. Kun toverini paperi oli saatu tarkistettua, niin lähdimme pois mekin.

Minua stressasi se, että jouduin menemään kokeeseen. Mutta huomasin, että vielä enemmän minua rasitti se, että jouduin lähtemään suhteellisen turvallisesta sosiaalisesta kuplastani ja näkemään ja kohtaamaan ammattioppilaitoksen oppilaita siinä paikassa, missä koe järjestettiin. Oli karmeaa. Voi näitä sosiaalisia fobioitani.

PS Asiaan mitenkään liittymättä, mutta tuli vain mieleeni... Hieman alle kaksi kuukautta sitten olin julkaissut hyvin lyhyen blogimerkinnän, jossa kerroin, että ruusunmarjatee puhdistaa teekupistani tummentumia ja olin ihmettelevinäni sitten, että onko siten ruusunmarjatee vaarallista ihmisen elimistölle. Viime aikoina tämä blogimerkintä on kerännyt yllättävän paljon lukijoita. Pelkäävätkö nyt jotkut ihmiset minun takiani, että ruusunmarjatee voi olla terveydelle vaarallista? Mutta oli miten oli, joka tapauksessa ruusunmarjateen kyky puhdistaa teekuppeja on mielenkiintoinen ilmiö.

7 kommenttia:

  1. Missä ja milloin kävitte suorittamassa kokeen? Olin itse menossa 23.9 suorittamaan Malmille, mutta en sitten päässytkään silloin sinne.

    Jos työ ei vaatisi sosionomin koulutusta niin olisin niin mielelläni tullut toiminnanohjaajaksi sinne Myöhätuuleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Variassa Hiekkaharjussa torstaina klo 14.30 alkaen.

      Sut oli muuten mainittu Myöhiksen keskusteluissa.

      Poista
    2. Varmaan siksi, että olin soittanut sinne nyt pari kertaa. Sano maanantaina terveisiä kaikille :)

      Poista
    3. Sanon terveisiä. Sut oli mainittu nimenomaan potentiaalisen uuden toiminnanohjaajan ominaisuudessa, mutta jouduimme ottamaan sitten esille sen seikan, että sulta vielä hieman uupuu koulutusta. Olet suosittu siellä.

      Poista
    4. Mä kyllä niin haluaisin sen työn. Taidan soittaa Helenalle huomenna ja varmistaa, ettei ole mitään mahdollisuutta ottaa lähihoitaja sinne. Nyt toivon vaan, että tehdään poikkeus.

      Poista
    5. En usko, että tehdään poikkeusta. Olet lisäksi aika nuorikin.

      Poista
  2. Tänään soitettiin kerholta itäpuolelle Lauhatuuleen. Sain tietää, että olin päässyt hygieniapassikokeesta läpi. Saatuani tiedon nostin kädet ylöspäin, rojahdin polvilleni ja kiitin Herraa, Israelin Jumalaa.

    VastaaPoista