blogi jonka tarinointi ei oikein ole sopusoinnussa sen enempää järkiperusteisen maahanmuuttopolitiikan vastustamisen, oikeinajattelun, konformismin, eläinten kiusaamisen kuin hyvän oluen päälle sylkemisenkään kanssa

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Unessa ikään kuin ensimmäistä maailmansotaa

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Oli ensimmäinen maailmansota, ja olin ilmeisesti venäläinen tai Venäjän puolella taisteleva sotilas. Minulle ja lukuisille muille sotilaille annettiin henkilökohtaiseksi aseeksi konepistooli. Kysyin, että onko tämä AK-47. Minulle vastattiin, että se on "AK-22". Päättelin kyseessä olevan konepistoolin, koska vasta toisen maailmansodan melko lopulla Saksassa keksittiin rynnäkkökivääri. Tosin ensimmäisessä maailmansodassa ei käytetty pahemmin kyllä konepistoolejakaan. Ei ainakaan Venäjän armeija käyttänyt. Olisin unessa halunnut itselleni kiväärin, mutta ylempi henkilö katsoi minua tuimasti, kun pyysin sellaista henkilökohtaiseksi aseekseni, joten jätin aiheen.

Tiesimme aseittemme ja varusteittemme olevan melko lailla hylkytavaraa. Onnistuin löytämään varustuksistani pistimen, jota sitten ollakseni taistelun sattuessa valmis kokeilin konepistooliini. Se meni ihan oikealla tavalla paikoilleen. Mutta pian kävikin niin, että konepistoolini hajosi käsiini. Päätin mennä sitten kysymään sitä kivääriä.

Mutta sitten olinkin saksalainen sotilas, ja minulla oli kivääri henkilökohtaisena aseenani. Jollekin aloittelijalle, jolla kaiken lisäksi taisi olla ADHD, koska miehellä oli suuria vaikeuksia keskittyä, yritin näyttää, miten pulttilukkokiväärissä saadaan uusi ammus saatettua piippuun. No, metyylifenidaattia ei myöskään ollut olemassa ensimmäisen maailmansodan aikana.

Meidän edessämme oli suurehko puusta rakennettu rakennus. Tiesimme rakennuksen toisella puolella olevan isohkon rykelmän vihollissotilaita. Suunniteltiin vihollisen tuhoamista kaksipuolisen saarrostuksen avulla.

PS. Kirjoittaessani tätä muistiin kävin tarkistamassa asioita interwebistä, ja kävikin ilmi, että sen niminen ase on oikeasti olemassa kuin AK-22. Kyseessä ei kuitenkaan ole konepistooli vaan löyhästi AK-47:aan perustuva puoliautomaattinen kivääri.

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että unessasi olit oikeassa, kun tarkistit asian myöhemmin. Ilmoita kun alat nähdä lotto, eurojackspot, keno tai vakiorivin tulokset oikein, niin pelaan seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun mä otan ensin itselleni jostain sellaisen parin miljoonan voiton. Sitten mä ilmoitan teille, millä numeroilla saatte 780.000 euron voiton.

      Poista