lauantai 13. tammikuuta 2018

Oikeudesta demonisoida ihmisiä

Ylen sivuilla julkaistui uutisartikkeli, jossa kerrotaan, että mielenterveyskuntoutujien palvelukodin rakentamista Kuopion Petoselle sosiaalisessa mediassa vastustanut nainen on saanut sosiaalisen median silmilleen. Häntä on siis kohdeltu todella huonosti.
Kuopiolaisnainen kertoo kirjoittaneensa postauksen rehellisesti, mutta ehkä turhan kärkkäästi.

– Minun ilmaisu on vahvaa. Nyt asialla halutaan mässäillä.

Nainen kertoo tehneensä tutkintailmoituksen poliisille siitä, syyllistyivätkö jotkin kommentoijat kunnianloukkaukseen.
Poliisi kuitenkin kunnioittaa paskamyrskyn aiheuttajaa kovasti:
Nettipoliisi Olli Korpi Itä-Suomen poliisista huokaa kuullessaan tapauksesta.

– Periaatteessa nainen on tavallaan toiminut oikein. Hänellä on oikeus kertoa mielipiteensä somessa, vanhempi konstaapeli sanoo.

Ongelma on kuitenkin somen keskustelukulttuuri, joka kääntyy usein henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi. Tämän vuoksi itsestään ei pitäisi laittaa nettiin juurikaan mitään tietoja.

– Ihmiset luulevat olevansa varovaisia. Yhdistelemällä esimerkiksi Facebookin, Instagramin ja Twitterin tietoja yhtäkkiä onkin käsissä ihmisen koko elämäntarina, Korpi toteaa.

Nettipoliisi muistuttaa, että asuinaluettaan ei pidä missään tapauksessa laittaa julkiseksi. Kaupungin voi kertoa, mutta kaupunginosakin on syytä jättää mainitsematta.
Nainen on siis poliisin mukaan tavallaan toiminut oikein. Minusta oikea kysymys kuuluukin, että miksi juutalaisia, muslimeita ja tätä naista ei saa demonisoida, mutta Jussi Halla-ahoa, Olli Immosta, ihmiskasvoisen nationalismin kannattajia ja natseja saa.

Sanomaani ei pidä ymmärtää niin, että tässä rinnastaisin natsit ja ihmiskasvoisen nationalismin kannattajat. Sellaisen tekeminen olisi yhtä järkevää kuin Vihreiden syyllistäminen siitä, että ilmeisesti varsin monet heistä kannattavat susien suojelua, koska natsit rauhoittivat Saksassa aikoinaan suden.

Ja toinen yhtä tärkeä kysymys kuuluu, että miksi Jussi Halla-aho ja Olli Immonen eivät saa puhua tuhmasti, kun tämä kuopiolainen nainen kerran saa.

Mielestäni asiantilan olisi hyvä olla sellainen, että joko kaikkia saa demonisoida, tai sitten ei saa demonisoida ketään. Itse periaatteessa kallistuisin sellaisen länsimaisten vapauksien peruskysymyksen kuin sananvapauden vuoksi sille kannalle, että kaikkia tulee saada demonisoida.

Ja olen myös sitä mieltä, että tuhmia tulee saada kaikkien puhua, niin Vihreiden, natsien, fasistien, muslimien, juutalaisten, kristittyjen, buddhalaisten, animistien, uskonnottomien, itsenäisyyspäivän 612-kulkuetta häiriköivien kuin myös Jussi Halla-ahon, Olli Immosen ja Sebastian Tynkkysen, puhumattakaan Teuvo Hakkaraisesta, Merja Kyllösestä, presidentti Sauli Niinistöstä ja Paavo Lipposesta. Kunhan kyse on vain oman mielipiteen esille tuomisesta, niin mielestäni sitä ei pidä lain puolesta estää. Mielestäni sellainen on mautonta.

Jos oikeus puhua tuhmia annetaan vain sellaisille ihmisille, joista itse pitää, tai oikeus tulla julki vain sellaisille viesteille, joista itse pitää, kyse on totta kai mielivallasta.

Mielestäni tuhmien puhumisen tulee kuitenkin jäädä pelkäksi tuhmien puhumiseksi. Ei saa syyllistyä väkivaltaan toista ihmistä kohtaan eikä toisen ihmisen elämän todelliseen häirintään. Eikä saa myöskään kehottaa ihmisiä tällaiseen. Ja jos ihmisellä on auktoriteettisuhde toiseen ihmiseen ja hän tosiasiallisesti määrää tämän tekemään jotain yli tuhman puheen, katson hänen olevan siinä tapauksessa kusipää, joka pitäisi saada tekemään tiliä tekosistaan.

Eri asia sitten on, että onko ihmisten demonisoimisessa järkeä.

2 kommenttia:

  1. Onko sinulla käsitystä, mitä näinen on mielenterveyskuntoutujista alunperin kirjoittanut ? Itse ns. kuulin asiasta nyt ekaa kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkin takaa löytyi tällainen tekstinpätkä: "Kuopiolaisnainen kutsui ihmisiä vastustamaan mielenterveyskuntoutujien palvelukodin rakentamista Kuopion Petoselle. Hän julkaisi maanantaina Facebookin Puskaradio Kuopio -ryhmässä postauksen, jossa kirjoitti alueen asukkaiden olevan huolissaan asumisrauhasta, turvallisuudesta ja lisääntyvästä levottomasta ilmapiiristä."

      Poista