tiistai 19. joulukuuta 2017

Ruotsilla hyvä lakiehdotus, jonka mukaan seksiin tulee olla molempien osapuolten selvä suostumus, mutta siinä on yksi vika

Ylen sivuilla julkaistui uutisartikkeli, jossa kerrotaan, että Ruotsin hallitus ehdottaa vuosia harkinnassa ollutta lakia, jonka mukaan seksi olisi kiellettyä henkilön kanssa, joka ei ole nimenomaisesti sanonut kyllä tai aktiivisesti osoittanut halukkuutta olla mukana.

Kuulostaa hyvältä, mutta Ruotsin hallitus ei tässä ole ottanut riittävästi huomioon monikulttuurisuutta.

Lakihankkeesta huolimatta uskontonsa islamin perustanutta profeetta Muhammadia kunnioittavat muslimit saattavat edelleen olla sitä mieltä, että ei-muslimit ovat ali-ihmisiä, että ei-islamilaisittain pukeutuva nainen on huora jota saa kohdella miten haluaa, että ei-sukulaismiestä silmiin katsova nainen on seksiä haluava huora ja että islamia kannattamattomia naisia saa pitää seksiorjina.

Mutta toki on olemassa edelleen niitäkin muslimiperheeseen syntyneitä, jotka eivät pidä profeetta Muhammadista.

4 kommenttia:

  1. Koskee tuleva laki myös Muhamedin kannattajiakin. Monikulttuurisuuteen kuuluu valtion lain noudattaminen, sanoit mitä sanoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi noudattaa valtion lakia, jos ei pidä siitä?

      Poista
  2. Käsittääkseni lakia tulee noudattaa, vaikka ei siitä pitäisikään. Monikulttuurisuus ei ole laittomuuksien suosimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakia ei ole pakko noudattaa, ja kun monikulttuurisuudessa on kuitenkin kyse yhteiskunnan hajoamisesta eri ryhmiin, niin ei ole mikään ihme sitten, että halutaan noudattaa omia, ei valtion lakeja.

      Friedrich Nietzsche on uuden ajan suurin monikulturisti. Hän kannatti yli-ihmistä, jota eivät kiinnosta sovinnaisuuden lait. Hän lisäksi vihasi joukkoliikkeitä.

      Poista