Monikulturismi ajaa maailmaa fasismiin

Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari Tampereen yliopistosta on huolissaan. Suomalaiset kokevat poikkeuksellisen vahvasti, että enää ei olla samassa veneessä. Toisin sanoen ihmiset eivät koe aiemmassa määrin yhteenkuuluvuuden tunnetta. Näin on, vaikka tilastojen valossa Suomi on Euroopan kolmanneksi oikeudenmukaisin maa.

Näin sanotaan Ylen sivuilla julkaistussa Mika Kriikun kirjoittamassa uutisartikkelissa. Siinä sanotaan myös:

Suomen yhtenäisyyden ratkaisevat Saaren mielestä kaksi asiaa:

– Ensimmäinen asia on ilman muuta luottamus. Sekä luottamus julkiseen valtaan että luottamus toisiin ihmisiin. Se tuo sitä joustavuutta yhteiskuntaan, jota vaikeina aikoina tarvitaan. Toinen on pärjäämisen kokemus ja pärjääminen ylipäätään. Menojen pitää olla pienemmät kuin tulot pysyvästi, että ihmiset pystyvät itse tekemään elämässään valintoja. Se tuo sitä innovatiivisuutta ja joustavuutta, mitä suomalainen yhteiskunta tarvitsee.

Jaahas. Suomessa on viimeksi kuluneitten 20 vuoden aikana ajettu monikulttuurisuutta kuin käärmettä pyssyyn. Monikulttuurisuudessa on kyse siitä, että yhteiskunta on jakautunut toisiaan kyräileviin klikkeihin. Monikulttuurisuus voi tarkoittaa myöskin matalan intensiteetin sotatilaa yhteiskunnassa. Joskus se tarkoittaa jopa korkean intensiteetin sotatilaa yhteiskunnassa.

Monikulttuurisuutta ajavaa ideologiaa kutsutaan monikulturismiksi. Se on nykyisin läpäissyt yhteiskuntamme poliittistaloudellisen ja kulttuurisen eliitin. Monikulturismi on epävirallisesti Suomen valtionuskonto, kuten olen viime vuosina jaksanut blogissani todeta.

Kun maahamme on ajettu ihan tositarkoituksella monikulttuurisuutta viime ajat, niin ei ole mikään ihme, että suomalaiset, vai pitäisikö sanoa Suomen kansalaiset, eivät enää koe olevansa samassa veneessä.

Hyvinvointivaltio kyetään luomaan ja siitä kyetään kiinni pitämään parhaiten sellaisissa yhteiskunnissa, jotka ovat etnisesti, uskonnollisesti ja arvomaailmaltaan suhteellisen yhdenmukaisia. Nämä kolme asiaa nimittäin mahdollistavat yhteiskunnan sisäisen luottamuksen.

Monikulttuurisuuden levitessä pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa käy myös niin, että lopulta hyvinvointivaltion kannatus heikkenee. Jos ei kerran koeta yhteisyyttä toisten ihmisten kanssa, niin miksi sitten oltaisiin valmiita maksamaan sellaisista sosiaaliohjelmista, joista hyötyvät muunlaiset ihmiset kuin mitä itse on?

Tässä välissä kannattanee huomauttaa, että sosiaaliliberaalit ja maltilliset nationalistit ovat tässä hyvinvointivaltioasiassa käytännössä samalla puolella.

Ainoa maa, joka on aidosti monikulttuurinen ja saa pidettyä pystyssä jonkinlaisen jossain määrin tasapainossa olevan valtion ja yhteiskunnan, on kaupunkivaltio Singapore. Mutta Singapore on de facto fasistinen valtio. Vain kovalla kädellä kyetään estämään ihmisten käyminen toistensa kurkkuihin kiinni monikulttuurisessa yhteiskunnassa.

Monikulturismin ideologia tuottaa sitäkin kautta fasismia.