perjantai 7. huhtikuuta 2017

Tšetšeniassa tapahtuu paraikaa homoseksuaalien epäoikeutettua murhaamista

Ylen sivuilla julkaistui jokunen päivä sitten Erkka Mikkosen kirjoittama uutisartikkeli, jossa tämä kertoo Venäjän opposition äänenkannattajan Novaja Gazeta -lehden kertoneen, että Venäjään (ainakin periaatteessa) kuuluvassa Tšetšeniassa on pidätetty yli sata homoseksuaaliksi epäiltyä miestä. Lehti myöskin esittää, että pidätysten yhteydessä on tapettu seksuaalivähemmistön edustajia.

Mikkonen kertoo myöskin, että Tšetšeniassa pidetään täysin normaalina, että homoseksuaalin sukulaiset tappavat tämän saatuaan tietää tämän seksuaalisesta suuntautuneisuudesta.

Kertaakaan toimittaja ei kuitenkaan kerro, että tämä suhtautuminen on kiinni Tšetšenian pääuskonnosta islamista. Islam on paitsi uskonto, niin myös naisilta, homoseksuaaleilta ja toisinajattelijoilta ihmisarvon kieltävä sotaisa vihaideologia, jolle on ominaista kansallissosialismin tapaan tahto valtaan. Tämä ei ole ristiriidassa sen kanssa, että jotkut nimellisesti muslimit so. uskonnon perustajaa profeetta Muhammadia apinoimattomat ihmiset saattavat olla täysin mukavia ihmisiä. Islamilainen järjestelmä on kuitenkin mätä.

Kaikki liberaalit vapauden ystävät vastustavat islamilaista järjestelmää.

Kun Tšetšeniassa nyt tapahtuu tällaista, niin on selvää, että siellä varsin monet paikalliset suhtautuvat homoseksuaaleihin noin sata kertaa nuivemmin kuin tavallinen Perussuomalaisten kannattaja. Tavallinen suomalainen persu, tai konservatiivi, saattaa vastustaa lakia nk. sukupuolineutraalista avioliitosta, mutta hän tuskin on kovin paljon muuten vastaan homoseksuaalien oikeuksia. Asenne taitaa olla, että kunhan eivät silmille hypi, niin hyvä on.

Löytyisiköhän Suomesta poliittista tahtoa ruveta painostamaan islamilaisia maita sallimaan homoseksuaaleille ihmisarvoa edes sen verran kuin minkä Perussuomalaiset sallivat?

On olemassa sellainen asia kuin kunniallinen käyttäytyminen, ja sitä vastoin nyt Tšetšeniassa toimitaan.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty oli kuitenkin herännyt Tšetšenian tapahtumien suhteen. Se on ilmaissut kantansa olevan, että kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat Venäjän ja Tšetšenian viranomaisia tutkimaan nämä viharikokset ja asettamaan niihin syyllistyneet syytteeseen. Mutta itse asia saattaa olla vaikeampi senkin vuoksi, että Venäjän juntan suuri johtaja Vladimir Putin taitaa sallia ihan mitä vain tapahtuvan Tšetšeniassa niin kauan kuin maan johto ei rupea kalistelemaan sapeleita Venäjän suuntaan.

Voit halutessasi käydä allekirjoittamassa Amnestyn asiaa koskevan vetoomuksen tutkintakomitean puheenjohtajalle Aleksandr Bastrykinille. Oi, katso:

Satoja homoiksi epäiltyjä siepattu, kidutettu tai tapettu Tšetšeniassa. Vaadi oikeutta!

Allekirjoitin itse tuon.

Ei LGBT-homosaatiota, mutta kyllä ihmisarvolle!

2 kommenttia:

  1. Eipä se venäläistenkään suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ole kaikkein luontevimmasta päästä, mitä on saanut sikäläisistä Pride-paraateista nähdä. Pahin Suomessa tapahtunut välikohtaus oli muutaman kiljuskinin uskaltautuminen rittävän lähelle tsuihkimaan deodoranttia tai jotain ponnekaasullista kemikaalia kulkueeseen ja sitten karkuunjuoksu pää kolmantena jalkana huudellen homohomohomohomoa aivan kuin 12-vuotiaat räkänokat peruskoulun pihalla.

    Venäjällä taas joitain vuosia sitten paraatiin osallistui maailmantähtiä. Eräs heistä, jonkin pop-yhtyeen muusikko tai laulaja, en muista enää mutta avoimesti homoseksuaali mies kuitenkin oli antamassa kansainväliselle uutistoimistolle tv-haastattelua. Se keskeytyi kun kameran eteen käveli pitkä, atleettinen n. 35-40-vuotias mustaan kauluspaitaan ja mustiin suoriin housuihin pukeutunut mies, joka ilmeenkään värähtämättä iski neljä takakäden suoraa maailmantähden kasvoihin. Tekonsa jälkeen hän käveli muina miehinä pois jättäen tyrmistyneen tähden vuotamaan verta suusta ja nenästä.

    Ettei asia olisi liian yksinkertainen, leimaa venäläisten homosuhdetta myös tekopyhyys. Venäläisissä vankiloissa on oillut vanha perinne, jossa ammatti- ja taparikolliset änkesivät nuoren vangin sänkyyn, anaaliraiskasivat raa'asti ja potkaisiavt uhrin sängystään jääden siihen loikomaan. Tekijää arvostettiin hänen mieskuntoisuudestaan, kun uhria halveksittiin hinttinä. AIDSin räjähdysmäinen yleistyminen 1990-luvulla on sittemmin jossain määrin heikentänyt tätä perinnettä, mutta eipä se liene kadonnut.

    Nämä asenteet tunnetaan toki laajemminkin: dokumentaarisessa tv-elokuvassa "Kenraali Shamanovin marssireitti" mainitun Vladimir Shamanovin sotilaat nauravat haastattelussa katketakseen panssarimiesten julisteelle, joka kuvasi Venäjän valko-sini-punaista karhua panemassa perseeseen Tshetshenian vihreää sutta. - Tästä Suomenkin televisiossa pariinkiin otteeseen näytetystä dokumentista ei jostain syystä löytynyt äkkiä googlettamalla mitään?

    Joten voisiko tähän asiaan ottaa hyväksi havaitun ohjenuoran "mmaassa maan tavalla"? Ei tshetsheenihomojen asia liene meidän? Jos suomme heille tukemme, saatamme suoda myös avoien valtakirjan tulla Suomeen turvaan keljulta kohtelultaan, ja tulijoita on nytkin aivan liikaa.

    Räjäytelkööt tshetsheenit vain venäläismetroja ja scanioikoot muut abdullahit vaikka tukholmalaisia. En kaipaa kumpiakaan Suomeen tekemään yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla myös vaikea erottaa aidosti homoja tekohomoseksuaaleista.

      Poista