keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Ruotsin tie on meidänkin tiemme

Pakkoko niitten ruotsalaisten on ollut haalia maahansa integroitumishalutonta ja -kyvytöntä porukkaa!

He ovat oikein tehneet itsekin kaikkensa, jotta islamilaisista maista saapuneet maahanmuuttajat integroituisivat mahdollisimman huonosti. He syyttävät kaikista varsinaisten maahanmuuttajien kokemista ongelmista kantaruotsalaisten rasismia. Varsinaisten maahanmuuttajien omalle asenteelle kotoutumisessa ei ole pantu näissä laskelmissa mitään painoa.

Varsinainen maahanmuuttaja on länsimaiden eliittien kannattama käsite- ja asenneoksymorooni, joka tarkoittaa henkilöä, jonka iho on tumma tai jonka uskonto on islam. Sen mukaan esim. Ranskasta Suomeen muuttava kantaranskalainen ihminen, jonka tausta on kristinuskossa ja jonka iho ei ole ainakaan kovin tumma, ei ole varsinainen maahanmuuttaja.

Se että Ruotsin omat fariseukset suhtautuvat varsinaisiin maahanmuuttajiin kuin lapsiin tai sellaisiin ihmisiin, joilla ei ole eikä voi olla vastuuta omasta elämästään ja teoistaan, on eräänlaista rasismia. Mielestäni suomalaisiin maahanmuuttajiin nämä henkilöt eivät ole koskaan suhtautuneet tällä tavalla. Tämä johtuu siitä, että suomalaiset ovat valkoisia pohjoismaalaisia, joiden kulttuurinen taista on kristinuskossa. Sekin, että nämä osaavat käyttäytyä, johtaa siihen, että heihin ei suhtauduta kuin vähä-älyisiin lemmikkeihin.

Vaikka toki eivät kaikki kantaruotsalaiset ole hulluja. Ainoastaan melkein jokainen Ruotsin eduskuntapuolueista ja merkittävän suuri osa maan kulttuurieliittiin kuuluvista ja median edustajista on.

Paljon puhuttu "tavanomainen" rasismi. Miksi buddhalaisiin ei suhtauduta "rasistisesti" mutta muslimeihin suhtaudutaan? Johtuuko tämä kenties siitä, että  buddhalaisuuteen ei ole alusta alkaen kuulunut agendaa pakkokäännyttää koko maailma miekalla omaan uskoon?

Länsimaiden eliittien uskonto on nykyään suurelta osin monikulturismi. Siinä on kyse siitä, että ajetaan monikulttuurisuutta eli yhteiskunnan hajottamista toisiaan kyräileviin heimoihin poliittisilla päätöksillä.

Vaikka jotkut sanovat, että meidän on vältettävä Ruotsin tekemät virheet, niin näyttää siltä, että Suomessa tehdään aina kaikki samat virheet kuin Ruotsissakin. Mistään ei opita. Onko Ruotsin tie meidänkin tiemme?

2 kommenttia:

  1. Oliko Sarastus-lehdessä muutamankin kerran esille päässyt Ernst Jünger sittenkin oikeassa katsoessaan kansakunnan elinkelpoisuuden edellyttävän riittävän usein virkistävää teräsmyrskyä? Ruotsalaisille sen puuttuminen 200 vuoden ajan näyttää joka tapauksessa tehneen korjaamatonta vahinkoa.

    Meillä Suomessa sen sijaan muistetaan kyllä kuluneiden 100 vuoden kuluessa käydyn vapaussodan ja toisen maailmansodan silleen niin kuin kahtena erillissotana. Niistä on silti tehty osittain vääriä johtopäätöksiä:

    Suomen epävirallinen Saksan-lähettiläs Edvard Hjelt ilmoitti syyskuussa 1917 eduskunnalle Saksan olevan halukas toimittamaan Suomelle kuninkaan, mikäli se itsenäistyy, niinkuin näyttäisi tapahtuvan, ja valitsee monarkian. Vastaavasti viisi päivää Lokakuun vallankumouksen jälkeen Lenin tapasi Pietarin Smolnassa Yrjö Sirolan ja toisen suomalaisen aatetoverinsa tivaten, koska nämä oikein aikovat aloittaa sen vallankumouksen, josta sovittiin jo neljä päivää sitten?

    Punaiset luottivat siis bolshevikkien tukeen ja valkoiset Saksan, joista vain jälkimmäinen realisoitui. Mutta jos bolshevikkikumousta ei olisikaan tapahtunut ja tsaarin Venäjä olisi pyristellyt mukana Saksan tappioon asti, olisiko Vapausotaa nähty vain olisimmeko edelleen osa Venäjää?

    Talvisodassa Suomen puolustus natisi liitoksissaan 2.3.1940, kun Ranska ja Britannia tekivät avuntarjouksensa Suomen hallitukselle. Mielessään heillä oli luonnollisesti vain Pohjois-Ruotsin rauta: jos Puna-armeija olisi vallannut vain Lapinkin, olisi Hitlerin ollut heitettävä laskuvarjojääkärinsä saman tien Kiirunan malmikentille, jolloin ranskalaisten ja brittien olisi pitänyt tulla tilanteeseen puolueettoman Norjan läpi.

    Suomen hallitus ja sodanjohtokaan eivät ymmärtäneet avuntarjouksen merkitystä, mutta Stalin ymmärsi ja hänelle tuli kiire tehdä rauha tilanteessa, jossa Suomen puolustus oli romahtamispisteessä.

    Saksan avun merkitys Jatkosodassa ymmärretään jo paremmin, mutta silti ällistyttävän moni vaalii myyttiä pienestä Suomesta, joka aivan ypöyksin veti ryssää turpaan kahdesti peräkkäin ja tekee sen uudestaankin.

    Onko nykyisessä tilanteessammekin kaikuja tästä? Pidämme itseämme niin kovina, että klaaraamme jonkun muslimi-invaasionkin tuosta vaan, jahka rupeamme hommiin?

    Koska sitten niihin hommiin meinataan ruveta, ja ollaanko sittenkään niin varmoja, että ne hommat myös pystyttäisiin loppuun asti viemään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Elämme joka tapauksessa vaikeita aikoja.

      Poista