Kävin perjantaina Sali-käynnillä. Toisen olutkollegani lisäksi paikalle tuli vain yksi tuttu. Usein meitä on enemmän pöydässä.
Paikalla ei ollut pahemmin kantapeikkoja. Tai niin ainakin kollegani ajatteli. Itse en pahemmin kiinnitä huomiota Salilla sellaisiin ihmisiin, joihin minulla ei ole mitään erityistä syytä kiinnittää huomiota.
Huomasin kyllä, että kiinteistönvälittäjäni oli paikalla.
Aluksi meteli paikan päällä oli melko korviahuumaava, mutta se päättyi, kun osa paikallaolijoista lähti pois.
Nautin olutkollegani kanssa tavanomaiseen tapaan neljä olutta puoliksi.
Kolmanneksi olueksi otimme erään belgialaisen oluen, joka ei ollut meille entuudestaan tuttu. Se oli suljettu korkkikorkilla.
Väriltään se oli vaalea. Alkoholia oluessa oli seitsemän prosentin verran.
Olut ei tuoksunut eikä haissutkaan yhtään millekään. Se ei ollut muodostanut ollenkaan vaahtoa. Maku oli melko mitäänsanomaton. Tai oli kyllä melko makeaa. Aluksi koimmekin, että olut oli kuin limsan ja oluen sekoitus.
Mutta kun oluen makumaailmaan tutustui enemmän, niin jostain syvältä esiin liekotteli jokin hyvin mukava maku. Pian kävi niin, että aloimme pitää olutta hienostuneen makuisena ja oikein hyvänä. Oluitten aatelia! Sivistyneempien aikakausien ase, kuten Obi-Wan Kenobi voisi sanoa. Use the Force, Luke!
Täytyypä vielä lyödä lisää löylyä ja sanoa, että 23 vuotta kestäneen oluturani aikana en ole maistanut montaakaan näin hyvää olutta.
Olut oli suodattamaton, joten lasin pohjalle kertyi pieni määrä sakkaa. Tämän vuoksi jouduimme ikävä kyllä jättämään lasin pohjalle suosiolla viimeiset pisarat.
Kun menimme sen jälkeen hakemaan vielä neljännen oluen, pyysin baarihenkilöä näyttämään minulle em. hyvän oluen pullon. Otin siitä valokuvan.
Neljäs nauttimistamme oluista oli myös hyvänmakuinen ja laadukas, mutta se jäi edellisen varjoon, kun haltioituneina muistelimme sitä.
Tuo hyvä olut on nimeltään Curtius ja valmistettu Belgian Liègessä. Valmistaja on C-niminen panimo, ranskaksi Brasserie C. Tuolla sanotaan, että kyseessä on lager, mikä jonkin verran ihmetyttää minua.
Viime vuosituhannen puolella luin jostain, olisiko ollut jopa kunnianarvoisan Suomen Olutseuran itsensä aviisista, kirjoittajan tutustumisen niinikään belgialaiseen Rochefort-trappistiolueen.
VastaaPoistaKuvailusta jäi päällimmäiseksi mieleen hänen varoittelunsa pullon pohjan hiivasedimentistä: sitä on varottava juomasta, ellei sitten halua viettää erinäisiä tovejä posliinipöntöllä istuen.
Kun Rochefort saapui tänne Radanvarsikaupungin Alkoon, oli minun toki se ostettava nauttiakseni kotonani mahdollisten saniteettivaivojen varalta. Ja kun kerran leikkiin oli ryhdytty, en voinut mieltäni malttaa vaan itse oluen huolellisen, hiivasedimenttiä varoneen nauttimisen jälkeen kumosin sen tarkoituksellisesti kurkkuuni.
Joko ruoansulatuskanavaani on siunattu kyseistä hiivaa sietävämmällä flooralla kuin mainitsemaani oluttoimittajaa tai sitten häneen oli sattunut iskemään jokin muu vatsavaiva, mutta Rochefort-hiivat tahallanikaan juotuani en joutunut ylimääräisille täysistunnoille.
En silti voi suositella tätä menettelyä kenellekään muuten kuin itse tämän sinänsä mainion trappisten nauttimisen puitteissa. En usko, että itsekään välittäisin kokeilla uudestaan, josko hiivalla olisi rynnistävämpi vaikutus.
Humulus anima cerevesiae, sed diarrhoea morbus est, tai jotain sinne päin?
Voi olla. Olen itse pitempään haaveillut kiljun nauttimisesta itsenäisyyspäivän elokuvaa katsellessa. Mutta onneksi en ole vielä toteuttanut ideaani.
Poista