perjantai 11. marraskuuta 2016

Jätin lopulta Facebookin

Jätin yli kuukausi sitten 7. lokakuuta Facebookin. Olin tehnyt niin kerran aikaisemminkin, mutta sitä ei tarvitse laskea, koska edellinen rupeama Facebookin parissa laskettiin vain viikoissa.

Olen pitänyt Facebookin ja muiden vastaavien sosiaalisen median yhteisöpalveluitten tarjoamaa sosiaalisuuden muotoa itselleni jonkin verran vieraana. Facebook-kavereitten päivitysten ja kommenttien "tykkääminen" tuntui oudolta.

Loppujen lopuksi viimeinen niitti sille, että päätin lopulta lopettaa Facebookin käytön, oli se, että sain ihmisten päivityksistä ja kommenteista liikaa virikkeitä, joita rupesin sitten jakamaan toisaalla eli Mullokala seikkailee -linkitys ja siteerausblogissani.

Kolmen kilpailevan vastaavan palvelun yhtäaikainen käyttö myöskin söi paljon miestä.

Päätökseeni lähteä Facebookista liittyi vielä sellainenkin asia, että palvelu on periaatteessa kaupallisista lähtökohdista toimiva vakoiluohjelmisto, jonka asiakkaita eivät ole ensisijaisesti käyttäjät, vaan mainostajat, joilta Facebook saa rahaa. Kun käyttää Facebookia, menettää ison palan yksityisyydestään. Itse tosin käytin selaimessani samaan aikaan mainostenestäjää. Se näytti jopa jossain määrin estävän tietojeni valumisen mainostajille. Tiedän tämän siitä, että välillä koeluontoisesti otin palikan selaimesta pois päältä ja katsoin, että millaisia mainoksia Facebook minulle näyttää. Tai sitten olin vain tarpeeksi hyvä hämäämään päivityksilläni Facebookin käyttämää algoritmia.

Kirjoitin tällaisen hirveän hienon lopetusviestin palveluun:
Nyt täytyy sanoa, että olen kyllästynyt Facebookiin. En jaksa enää hillua täällä. Tällä kertaa olin sentään vähän pitempään.

En kuitenkaan aio lopettaa Facebook-tiliäni. Jääköön se historialliseksi referenssiksi.

Minuun saavat Facebook-kaverini edelleen yhteyden palvelun pikaviestinominaisuuden avulla. Käytän sitä kolmannen osapuolen ohjelman avulla.

En tiedä, miten pitkään tulen jatkamaan Google Plussan käyttöä. Se jää nähtäväksi. Jatkan kuitenkin varmasti ja luultavasti käytännössä ikuisesti avoimen lähdekoodin kilpailijan Diasporan käyttöä.

Sittenkin, kun Herramme Jeesus Kristus on palannut voimassaan Maan päälle ja kuolleet ovat nousseet ylös, minä luultavasti vielä silloinkin käytän Diasporaa.

Siis, jatkossa höpötykseni löytyvät Diasporasta.
Liitin päivityksen oheen linkin Diaspora-virtaani.

Ei kestänyt kovin pitkää Facebookissa lopettamisen jälkeen kun lopetin myöskin Google Plussan käytön. Sekin on kaupallisista lähtökohdista toimiva vakoiluohjelmisto. Diasporan ainoastaan jätin jäljelle.

Minulla ei tällä hetkellä ole montaa kaveria Diasporassa. Lisäksi yksikään heistä ei ole tällä hetkellä aktiivinen. Joten saan olla melko rauhassa. Höpöttelen siellä itsekseni.

Jonkinlaisen kolon Facebookin jättäminen teki sydämeeni joka tapauksessa. Itse asiassa jonkinlaisen repeämän jopati. Ja sitä paitsi nyt en pääse tekemään Facebookissa ensi vuonna aprillipilapäivitystä, jossa esittäisin ryhtyneeni uusnatsiksi.

Mutta katson, että hyödyt ovat tässä kuitenkin hieman suurempia kuin haitat.

Aion kirjoittaa jonnekin joskus jonain kauniina päivänä asiasta aikaisemmin tietämättömille lyhyen oppaan siitä, mikä Diaspora on ja miten sitä pääsee käyttämään...

2 kommenttia:

  1. Totta, on siitä kyllä uutuudenviehätys hävinny muutamassa vuodessa... onhan se kiva nähä mitä sukulaiset ja perheenjäsenet tekee, mutta siitäkin tulee jotenkin likainen, tahmainen olo; tuskin enää edes soitellaan puheluita :( ..Tekisi mieli lopettaa face, mutta yritän vielä taistella älyttömyyspuhelimen hankintahimoja vastaan muutaman vuoden, joten työasiat ja muut täytyy hoitaa facebookin chatissä. ja.. nykypuhelimen kanssa homma ei kai oikeastaan muuttuisi mihinkään. viestittelyä ja kuvien lähettelyä tms

    VastaaPoista