Yli vuosi sitten olin julkaissut blogissani merkinnän aiheesta millainen olisi lempikirkkokuntani. Ajattelin nyt tehdä hieman päivitystä asiasta blogissani.
Olen tällä hetkellä sitä mieltä, että lempikirkkoni muistuttaisi jossain määrin Anglikaanista kirkkoa. Se kirkkotyyppi tuntuu minun tarpeisiini sopivan jylhältä, ja lisäksi se on evankelinen kirkko periaatteessa. Ja sitä paitsi piispa Desmond Tutu on anglikaani. Pidän Anglikaanisessa kirkossa myös siitä, että vaikka se on protestanttinen kirkko, niin se katsoo, että Raamatun ohella kirkon oppi perustuu toisaalta Raamattuun mutta toisaalta kirkon omaan traditioon. Tämän opinpalasen olin maininnut myös tuossa kirjoituksessani.
Osa Anglikaanisista kirkoista on ottanut käytäntöön naispappeuden. Itse kuitenkin vierastan sitä, joten minun "omassa kirkossani" olisi käytössä vain miespappeus, tai -pastorius. Naisille tulisi kuitenkin mielestäni mahdollistaa kirkossa muita virkoja ja tehtäviä.
Mieleiseni kirkon tulisi myös suhtautua kriittisesti sellaisiin asioihin kuin usko rukouksen voimaan, usko Jumalan johdatukseen ja usko ihmeisiin.
"Kirkkoni" kuitenkin opettaisi Kristuksen sovitustyön olevan tie Jumalan luo. Kristityillä kirkkokunnasta riippumatta on yhteinen kokemus Kristuksesta, joten se ei ole aivan samalla viivalla kuin nuo asiat, joista mainitsin, että niihin tulisi suhtautua kriittisesti.
Sellainen ihminen, joka ei koe Kristusta kohdanneensa, saa tietenkin olla tästä asiasta mitä mieltä haluaa, enkä minä voi vaikuttaa asiaa parantavasti.
Samaten yli vuosi sitten olin julkaissut merkinnän otsikolla Hauki on kala ja minä sulkeudun kammiooni, jossa sanoin: "Olen usein onnellisimmillani silloin, kun älyllinen ja hengellinen puoleni eivät ole sodassa keskenään." Nyt voin jo onneksi sanoa, että ne nykyään ovat aika hyviä ystäviä keskenään.
Olen miettinyt sellaista, että voisin nimittää itseäni kristityksi skeptikoksi. Joku voisi älähtää tähän sitten sellaista, että kun minä kuitenkin uskon Jumalaan ja Kristuksen ylösnousemukseen ja Kristuksen sovitustyöhön, niin ei ole ollenkaan järkevää minun kutsua itseäni skeptikoksi. Siksi sanonkin, että taidan olla oikeastaan kristitty ateisti. Se on sen verran järjetön ilmaisu ja sen verran suuressa määrin ristiriidassa todellisuuden kanssa, ja sisältää lisäksi mukavankokoisen sisäisen jännitteen, että katson sen olevan hyvä itseidentifiointi minulle.
Siksi päätänkin tämän kirjoituksen lainaamalla Hoyt Axtonin kappaletta "O' I'm a Good Old Rebel":
And I don't want no pardon
for what I was and am
I won't be reconstructed
And I do not give a damn
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti