perjantai 29. toukokuuta 2015

Perussuomalaisten Maria Lohelaa vaaditaan pyytämään anteeksi kriittistä asennettaan!

Perussuomalaisten kansanedustajan Maria Lohelan valinta eduskunnan puhemieheksi kuulemma herättää pettymyksen tunteita hyvissä oikeinajattelevissa ihmisissä. Kansanedustajista sekä SDP:n Nasima Razmyar että vihreiden Ozan Yanar ovat kertoneet, että Lohelan uusi tehtävä puhemiehenä on pettymys. Syynä tähän ovat Lohelan aiempina vuosina esittämät maahanmuuttokriittiset kommentit. Lohela allekirjoitti vuoden 2011 eduskuntavaalien alla nuivan manifestin eli maahanmuuttokriittisen vaaliohjelman.

"En halua tukea tuollaista ajattelutapaa", Razmyar kommentoi Uudelle Suomelle.

Razmyar kertoo tutustuneensa Lohelan aiempien kirjoitusten kautta tämän arvomaailmaan.

"Kaipaisin häneltä jotain kannanottoa, ulostuloa, jossa hän vaikka sanoutuisi näistä irti tai pyytäisi anteeksi."

"Kuulun itse vähemmistöön, olen muslimi. Kyllä mun on todella vaikea hyväksyä hänen kantojaan muslimeista", Razmyar sanoo.

Lohela on muun muassa julkaissut kuvan Muumien Mörkö-hahmosta saatetekstillä: "Mörkö näyttää tältä – Jos oikein etsimällä etsii, on mahdollista nähdä jonkinlaisia häivähdyksiä erään tietyn kulttuurisuuntauksen ominaispiirteistä". Lohela on myös sanonut: "Minun mielestäni islam on pelottava uskonto. Minä pelkään sitä." Uusi Suomi -niminen palvelu oli kysynyt Lohelalta, seisooko tämä edelleen tekstiensä takana. Lohela sanoi muuttuneensa, mutta lisättävää tai muutettavaa hänellä ei teksteihinsä ole.

Vaikka en olekaan Persu, vaan liberaali, niin haluaisin kysyä Sosialidemokraattien Nasima Razmyarilta, että pitäisikö hänen itsensä kenties pyytää puhemies Lohelalta anteeksi tuohtumustaan.

Islaminuskon perustanut profeetta Muhammad on islamille pyhä hahmo. Tämän on varmistanut arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila. Kysyisinkin Razmyarilta myös, että pitäisikö hänen ja koko islamilaisen maailman pyytää anteeksi seuraavia asioita:

1) Profeetta Muhammad piti seksiorjia ja myönsi miespuolisille seuraajilleen saman oikeuden.
2) Profeetta Muhammadin ohjeiden mukaisesti muslimit lähtivät valloittamaan väkivalloin maailmaa islamille. Islamilla on ollut alusta alkaen veriset rajat.
3) Islamin jättäneet ihmiset ovat nykyäänkin islamilaisessa maailmassa hengenvaarassa muslimien taholta.
4) Islamin kritisoiminen on vielä nykyäänkin jossain määrin hengenvaarallista, varsinkin islamilaisessa maailmassa.

2 kommenttia: