Kuin kevyet enkelit tupsahtaisivat kohteeseen

Haisee palaneille höyhenille.

Keskiviikkona kaksi hyvää tuttua naista K ja S tulivat käymään luonani. Tarkoituksenamme oli viettää yhdessä mukavia jutusteluhetkiä alkoholijuomien parissa. Käytämme tällaisesta tilaisuudesta nimitystä "juopotti". S aikoi tällä kertaa nauttia eräältä asiakkaaltani saamiani siidereitä, ja K aikoi nauttia Alkosta hankittua päärynäviiniä. K nautti myös siidereitä hieman. Itse nautin normitapaan kolme erilaista Alkosta ostamaani olutta, jotka olivat nauttimisjärjestyksessä Stadin Red Ale, Samuel Smith's Organic Chocolate Stout ja Huvila X-Porter.

Illanvietto alkoi normaalisti. Laitoin Spotifystä soimaan soittolistan "Laaja". Minulle sanottiin, että kämppäni on tavallistakin sotkuisemmassa kunnossa ja että pian he eivät voisi tulla enää käymään.

Siinä sitten kävikin niin, että K ja S alkoivat siivoamaan kämppääni. He kasasivat kokoon melko suuren määrän ulkoroskikseen vietävää tavaraa ja imuroivat lattian. Minun tehtäväkseni jäi lähinnä yrittää olla olematta tiellä.

K ja S ilmaisivat lopuksi, että lattia tulee vielä joskus pestä. Toivottavasti eivät kuitenkaan pese ikkunoita, sillä minä en tarvitse niiden kautta ulkomaailmasta saatavaa informaatiota.

Pölyt jäivät vielä pyyhkimättä ja makuuhuone myös hoitamatta. Ne asiat tulen hoitamaan henkilökohtaisesti itse tässä lähiaikoina.

Olin oloinen ja kiitollinen saamastani avusta. Normaalisti, mitä tulee kämppäni siisteyteen, pidän itsekriittisyysvaihteen pienellä luvulla. Nyt kämppäni on aikaisempaan verrattuna hyvin ihanan oloinen, ja tekee oikeasti hyvää. K ja S ovat kuin enkeleitä.

Heidän kunniakseen jaoin sosiaalisissa medioissa – Facebook, Google Plus ja Diaspora – venäläisen neuvostokirjallisuuden klassikon Daniil Harmsin tekstinpätkän, josta olen korvannut sanan "sanansaattajat" sanalla "siivoojat". Oi, katso, tämän:

Kun siivoojat kävivät luonani

Kellossa rasahti jokin ja siivoojat tulivat luokseni. En tajunnut aivan heti heidän tulleen. Aluksi luulin että kello vain oli mennyt rikki. Mutta sitten huomasin sen jatkavan tikitystään ja arvatenkin näyttävän oikeata aikaa. Samassa tunsin että huoneessa kävi läpiveto. Aloin ihmetellä itsekseni: mikä on sellainen ilmiö, joka panee kellon reistailemaan ja aiheuttaa huoneessa läpivetoa? Istuskelin ajatuksissani tuolilla sohvan vieressä ja tuijotin kelloa. Minuuttiviisari oli yhdeksikön kohdalla ja tuntiviisari nelosen lähettyvillä, kello oli siis neljännestä vaille neljä. Kellon alla roikkui seinäkalenteri, jonka lehdet rahisivat aivan kuin huoneessa olisi puhaltanut kova tuuli. Sydämeni takoi vimmatusti ja pelkäsin pyörtyväni.

- Minun on saatava hieman vettä, minä sanoin. Vierelläni oli pieni pöytä, jolla seisoi vesikannu. Ojensin käteni ja tartuin kannuun.

Vesi saattaisi auttaa, minä sanoin ja aloin tuijottaa veteen. Silloin tajusin, että siivoojat olivat tulleet ja että en pystynyt erottamaan heitä vedestä. En uskaltanut juoda sitä, koska olisin saattanut vahingossa juoda siivoojan. Mitä se oikein merkitsi? Se ei merkinnyt yhtään mitään. Sillä vain nesteitä voi juoda. Ja ovatko siivoojat muka nestettä? Voin siis juoda vettä, siinä ei ollut mitään pelättävää. Mutta minä en löytänytkään sitä enää. Kävelin ympäri huonetta etsiskelemässä. Yritin työntää suuhuni nahkaremmin, mutta se ei ollut vettä. Työnsin suuhuni kalenterin, mutta sekään ei ollut vettä. Päätin viitata kintaalla koko vedelle ja alkaa etsiä siivoojia. Minkä näköisiä he olivat? Muistin, että en ollut pystynyt erottamaan heitä vedestä, he näyttivät siis vedeltä. Mutta minkä näköistä vesi on? Pysähdyin ja aloin pohtia. En tiedä kauanko olin seisonut miettimässä, kun yhtäkkiä hätkähdin.

- Tuossa se vesi on! sanoin itsekseni. Mutta siinä ei ollutkaan vettä vaan korvani, jota oli alkanut kutittaa.

Kumarruin tunnustelemaan kaapin ja sängyn alta - ehkä vesi tai joku siivoojista sattuisi olemaan siellä. Mutta löysin kaapin alta pölyn keskeltä vain pallon, jonka koira oli pureskellut puhki, ja sängyn alta lasinsirpaleita.

Tuolin alta löysin puoliksi syödyn lihapullan. Söin sen ja tunsin oloni paremmaksi. Tuuli oli jo melkein lakannut puhaltamasta, kello raksutti verkkaisesti ja näytti oikeata aikaa: neljännestä vaille neljä.

- No, siivoojat ovat siis lähteneet, sanoin itsekseni ja aloin vaihtaa vaatteita lähteäkseni kylään.