lauantai 6. joulukuuta 2014

Suomi on euroa tärkeämpi, sanovat, ja hieman puoluepolitiikkaakin mukana

Elämme keskinäisten riippuvuuksien maailmassa. Suomi on osa sitä. Olemme myös osa EU:ta. EU rajoittaa itsenäisyyttämme ehkä enemmän kuin on oikeasti tarpeen, jotta hommat toimisivat.

Joka tapauksessa, Suomella on jäljellä itsenäisyyttä sen verran, että voimme jatkossakin itse pitkälle päättää, minkä verran annamme valtaa Suomen ulkopuolelle. Toki tämä on osaltaan kiinni myös poliitikkojemme itsenäisyystahdosta ja kansallisesta mielenlaadusta ja halusta ajaa Suomen etua, ja heidän henkisen selkärankansa tasosta.

Olen itse ollut hyvän aikaa kansallisliberaalin ja kansanliikkeenomaisen poliittisen puolueen Muutos 2011:n kannattaja ja ikiaikainen jäsen. Haluaisin nyt nyt, Suomen itsenäisyyspäivänä 2014, jakaa kanssanne Muutoksen vuoden 2015 eduskuntavaaliohjelman. Oi, lue ja katso halutessasi:


Muutos 2011 r.p.:n ohjelma eduskuntavaaleihin 2015

Muutoksen perustavoite on suomalaisten etu. Keinot tämän toteuttamiseksi ovat sananvapaus ja suora demokratia eli sitovat kansanäänestykset.

Valta kansalle

1) Sitovat kansanäänestykset otetaan käyttöön. Yli 50 000 kannattajaa saaneiden kansalaisaloitteiden hyväksyminen on siirrettävä eduskunnalta kansalle.

2) Suomalaisen sananvapaus on pyhä ja loukkaamaton. Jotta ongelmat voitaisiin ratkaista, asioista on voitava puhua niiden oikeilla nimillä.

Suomen valtion on oltava suomalaisten edunvalvontaorganisaatio

3) Maahanmuuttopolitiikan on oltava vastuullista ja Suomen omasta edusta lähtevää. Rikollisten maahantulo on estettävä ja täällä vakaviin rikoksiin syyllistyneet karkotettava. Sosiaaliturva on muutettava asumis- ja kansalaisuusperusteiseksi, siis vain Suomessa asuville Suomen kansalaisille.

4) Suomen on aloitettava valmistautuminen euroalueesta eroamiseen ja oman kansallisen valuutan käyttöönottoon.

5) Valtion ja kuntien velkaantuminen on pysäytettävä. Julkisen sektorin menoja on karsittava reilusti. Julkisen sektorin leikkaukset koskettavat kaikkia suomalaisia, mutta niitä ei pidä aloittaa tekevistä käsistä vaan poliittisista palkkioviroista ja suojatyöpaikoista. Puoluetuet ja muut poliittisin perustein maksettavat tuet on karsittava kokonaan pois. Suomalaisten verovarojen jakaminen ulkomaille esimerkiksi pankkitukien muodossa on lopetettava tyystin.

Vapaampi Suomi

6) Byrokratiaa on vähennettävä. Suomalaisilla on oltava vapaus tehdä ja yrittää. Järjetön byrokratia on tällä hetkellä suuri yrittämisen ja työllistämisen este, joka haittaa erityisesti pienyrittäjiä. Turha byrokratia tuntuu myös monen suomalaisen arjessa.

7) Suomen kansalaisten työvoiman on oltava valtion erityisessä suojeluksessa. Julkisen vallan on edistettävä suomalaisten työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Tämän ei kuitenkaan pidä tapahtua tempputyöllistämisen ja julkisen sektorin työpaikkojen lisäämisen kautta, vaan poistamalla työllistämisen esteitä ja alentamalla työllistämisen kustannuksia, jotta yksityiselle puolelle saadaan lisää oikeita työpaikkoja. Työttömiä ei pidä syyllistää siitä, että työpaikkoja ei ole, vaan niitä on pyrittävä luomaan lisää antamalla suomalaisille vapaus tehdä työtä ja yrittää. Kaikki nykyiset rakenteet on voitava kyseenalaistaa luotaessa uutta, yrittäjäystävällisempää Suomea.

...
I PS Tämä blogimerkintäni ei ole pelkästään puoluepolitiikkaa itsenäisyyspäivän varjolla. Kyse on myös siitä, että jos Muutos tai jotkut muut puolueet toteuttaisivat Muutoksen tavoitteet, niin jatkossa kansalaisilla olisi mahdollisuus säätää lakeja tai kaataa eduskunnan säätämät lait päättäjiä sitovien kansanäänestysten kautta.

II PS:

"Tavanomaisen" jo heti keskiyön jälkeen itsenäisyyspäivän koittaessa julkaisemani itsenäisyyspäiväblogimerkintäni löydät täältä.

Voit halutessasi lukea myös järjestyksessä kolmannen itsenäisyyspäivätekstini Itsenäisyyspäivän leijona -uni.

4 kommenttia:

  1. Kannatan puolueohjelmanne jokaista kohtaa. Ongelma minulla tässä on vain se, että mahtaako Lounaissuomen vaalipiirissä Muutoksella olla yhtään ehdokasta???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä näyttäisi tosiaan siltä, ettei ole. Kovin ikävää. On.

      Poista
    2. Näköjään viimeisimmän tiedon mukaan Varsinais-Suomessa on sitten Muutokselta sellaiset eduskuntavaaliehdokkaat kuin Lisbet Brunow-Puttonen ja Antti Tulonen.

      Poista
    3. Lisbet on näköjään luopunut ehdokkuudesta.

      Poista