Saako Jumalan nimissä tappaa?

"Jos Jumala käskee tappamaan, niin silloin pitää tappaa." Näin oli sanonut eräs J.K. eräässä nyyssiryhmässä (ja lisäksi tämän linkin takana Wikipedia-kirjoitus aiheesta, siis nyysseistä). Kyseessä ei ollut pienin pikkuveljeni Joonas Kärnä. Vaan eräs Lontoossa pitempään vaikuttanut suomalainen mies, ja tästä kirjoitukseni kappaleesta ne, jotka asioista jotain tietävät, voivat tunnistaa miehen.

Mutta jatketaan.

Kristillisen Raamatun vanhimmat osat muodostuvat juutalaisten Vanhan testamentin kirjoista, jotka käsittävät 3/4 kristillisen Raamatun sisällöstä.

Vanhassa testamentissa esitetty kuva Jumalasta on monistinen: Jumala aiheuttaa sekä hyvän että pahan, niin onnen kuin onnettomuuden. Voidaan sanoa, että Vanhan testamentin Jumala ei ole hyvä eikä paha, vaan tässä suhteessa neutraali. Kristinuskoon taas oli tullut jo alussa alun perin persialaisperäinen uskomus "tämän maailman hallitsijana" toimivasta Saatanasta, joka on Jumalan vastustaja. Ja näin kristinuskoon oli tullut näkemys, että Jumala on oikeastaan läpeensä hyvä.

Vanhan testamentin moraali on usein kauhistuttavan typerä tai julma. Kirjakokoelmasta löytyy seksiä, väkivaltaa, juonittelua, petosta, ja Jumalan hyväksymää paskamaisuutta ylipäätään. Siitä löytyy joka tapauksessa myös esimerkkejä siitä, että Jumala on hyväksynyt kansanmurhia. Näistä pahin oli tietysti lähes koko ihmiskunnan poispyyhkiminen pientä jäännöstä lukuun ottamatta vedenpaisumuksen kautta siksi, ettei Luoja ollut osannut aavistaa etukäteen, millaiseksi eläinlajiksi hän oli ihmisen tehnyt.

Mutta onko sitten "hyviä kansanmurhia" olemassa kristilliseltä kantilta katsottuna?

Noin karkeasti katsottuna kristityiksi itsensä identifioivien keskuudessa ilmenee kolmenlaista näkemystä Raamatusta Jumalan sanana: 1) joko sitä pidetään sanainspiraatio-opin mukaisesti Jumalan sanelemana ja siten ehkä ehdottoman erehtymättömänä tekstinä, 2) sen katsotaan sisältävän sekä Jumala-peräistä että ihmisperäistä aineistoa, mutta sillä tavalla, että näitä kahta on vaikea erottaa toisistaan, ja 3) tai sitten käsitys Raamatusta on jotain näiden kahden väliltä.

Raamattu on kristittyjen pyhä kirja, ja kristinuskon juutalaisen alkuperän vuoksi Raamattu sattuu tämän historiallisen oikun vuoksi sisältämään myös juutalaisen Vanhan testamentin, joka on joidenkin opetustensa paskamaisuudessa melkein ylittämätön.

Koska Vanhassa testamentissa hyväksytään kansanmurhat, niin siksi monet kristitytkin hyväksyvät kansanmurhat, kunhan niiden välittömänä aiheuttajana tai oikeuttajana on (ollut) Jumala. Vanhan testamentin aikaisiin hurskaisiin kansanmurhiin tavataan suhtautua paljon hyväksyvämmin kuin myöhemmin tehtyihin. Uuden testamentin puolella on määrätty, ettei kristittyjen tarvitse noudattaa pelastuakseen juutalaista lakia tai juutalaisia määräyksiä. Uusi testamentti on myös teksteiltään Vanhaa testamenttia paljon rauhanomaisempi. Mutta koska Vanhan testamentin jumalakuvan mukainen Jumala kuitenkin samaistetaan kristilliseen Jumalaan, usko hurskaitten kansanmurhien olemassaoloon pysyy kristittyjen seurana ainakin jossain määrin.

Itse olen kristitty. En itse asiassa hyväksy minkään uskonnollisen kirjoituskokoelman tai sääntömääräystön auktoriteettia siltä osin, jos se kehottaa kansanmurhaan tai hieman pienempiin tihutöihinkään. En Vanhan testamentinkaan. Jumalan henkilökohtainen asiaanpuuttuminen minun kohdallani voisi kuitenkin olla toinen asia.

Uskon kuitenkin, että jos Jumala antaisi minulle välineet ja käskyn tuhota kokonainen kansa, niin miettisin muutaman kerran ennen kuin tekisin mitään. Luultavasti tässä vaiheessa kieltäytyisin. Jumala voisi myös antaa minulle aika ehdottomia todisteita teon välttämättömyydestä. Esim. sellaiset, jotka todistaisivat, että jos tuota kansaa ei nyt tuhota, niin koko ihmiskunta tuhoutuu muutaman päivän kuluttua. Tosin ei ole varmaa, haluaisinko siltikään tuhota yhtäkään kansaa sukupuuttoon. Mutta jos sen sijaan Jumala uhkailisi minua tavoilla, jotka vain Jumalalle ovat mahdollisia, niin täytyy sanoa, etten luultavasti siinä vaiheessa uskaltaisi kieltäytyä. Olen vain heikko ihminen.

Periaatteessa olen myös sitä mieltä, että voi olla vaikea erottaa toisistaan Jumalan aito ääni pelkistä äänistä omassa päässä. Varovaisuusperiaate, jota osittain konservatiivina kannatan, voisi vaatia kansanmurhavaatimusten hylkäämistä sillä perusteella, että vaatijalla ei mahdollisesti kuitenkaan ole auktoriteettia tarpeeksi.

Itse en hyväksy myöskään sotia uskonnon levittämiseksi, mutta periaatteessa hyväksyn puolustussodat. Myöskin joidenkin hyvien arvojen ajamisen puolesta voisin joskus hyväksyä sotimisen. Esim. sananvapaus ja työntekijöiden oikeus järjestäytyä etujensa puolustamiseksi olisivat minulle tällaisia arvoja.

Uskonto, joka olisi lähetysuskonto, mutta pitäisi ainoastaan Vanhaa testamenttia ohjenuoranaan, olisi aika pelottava ilmestys. Sellaista ei taida tässä maailmassa olla, vaikkakin islam muistuttaa sellaista muuten paitsi siinä suhteessa, että se ei anna Vanhalle testamentille niin paljoa arvoa kuin islamin pyhälle kirjalle Koraanille.

Tämän kirjoituksen teemaan liittyy vielä sekin mielenkiintoinen kysymys, että ovatko Jumalan käskyt moraalisia, koska ne ovat moraalisia, vai ovatko ne moraalisia siksi, että Jumala on niin käskenyt? Jos taas jokin asia on hyvää ja oikein siksi, että se on hyvää ja oikein, on Jumalan yläpuolella jotain häntä suurempaa ja ensisijaisempaa: moraali on Jumalaa suurempi ja Jumala on sidottu johonkin itseään suurempaan moraaliperiaatteeseen tai säännöstöön. Toisen vaihtoehdon ollessa voimassa voisi helposti sanoa kyseessä olevan Jumalan mielivallan. Itse kannatan sellaista moraalin määrittelyä, että kysymyksessä on evoluutio-nimisen luomistyön mekanismin kautta syntyneelle ihmiseläimelle sopiva moraali eikä se ole välttämättä sidoksissa muuten Jumalaan kuin siten, että Jumala on hieno moraalinvartija, joka kannattaa kaikkea hyvää ja kaunista. Kuten sitä, että raiskaaminen on aina ja kaikkialla väärin. Myös vanhatestamentillinen. Tosin minä en ainuttakaan kannattamaani moraalista periaatetta kykene todistamaan oikeaksi, mutta sitä pitää pärjätä sillä mitä on.

Tuomo "Squirrel" Hämäläisen blogimerkintään Moraalista ja tuuliviirikäyttäytymisestä olin jokin aika sitten kirjoittanut lukijakommentin, josta suurimman osan lainaan tähän:

Täytyy ottaa huomioon sekin, että Apostolien teoissa kerrotaan, että ensimmäiset kristityt päättivät jossain vaiheessa, että juutalaiset säädökset eivät koske varsinkaan juutalaisuuden ulkopuolelta kääntyneitä. Ja annettiin tilalle sitten erittäin rajattu, helposti noudatettava sääntökokoelma, joka ilmeisesti auttoi pitämään yllä minimikosketusta klassisempaan juutalaisuuteen.

Mutta kysymys silti pysyy. Voisi ajatella, että Jumala olisi pitänyt säädöskokoelmaa yllä satojen vuosien ajan, jotta ihmiset oppisivat, ettei ihminen kykene elämään sen mukaan. Mutta Jumalahan olisi tässä tapauksessa varsinainen juoniveikko!!!11!

Toinen tulkintavaihtoehto olisi sellainen, että Jumala huomasi vasta myöhemmin, ettei ihminen kykene elämään säännöstön mukaan. Tämä selitys tekisi Jumalasta aika vähä-älyisen.

Kolmannen tulkintatavan mukaan juutalaisuudessa olisi ollut kysymys uskonnollisesta esiasteesta. Mutta siinä tapauksessa olisi epävarmaa, olisiko kysymys enää näissä kahdessa uskonnossa samasta Jumalasta/jumalasta.

Itse olen taipuvainen kannattamaan kolmatta vaihtoehtoa, vaikka erittäin harva toinen kristitty menisi sellaista tekemään vielä nykyäänkään.

Joka tapauksessa on selvää, että Mooseksen lailla ei ole ikinä kristinuskon historiassa ollut lähellekään sitä merkitystä kuin juutalaisuudessa. Ja vielä vähemmän on ollut merkitystä kristityille "isien perinnäissäännöillä", koska kristityt eivät ole tykänneet lukea Talmudia.

Tuossahan minä oikeastaan ilmaisen mielipiteeni olevan, että Vanhalla testamentilla ei oikeastaan pitäisi olla jumalallista auktoriteettia kristittyjen keskuudessa. Lukijakommenttia voi periaatteessa pitää jonkinlaisena jatkona omalle blogimerkinnälleni Vanha ja Uusi testamentti eli mikseivät Vanhan testamentin siunaamat tavat ja lainsäädäntö muka koske kristittyjä.

Ja mielestäni vastaus kysymykseen, onko "hyviä kansanmurhia" olemassa kristilliseltä kantilta katsottuna, on että omasta mielestäni ei, mutta jotkut voivat olla kristillisestä kantista eri mieltä. Onneksi kuitenkin rauhanomainen ja suhteellisen leppoisa Uusi testamentti tapaa pehmentää kristityiksi itsensä identifioivien keskuudessa Vanhan testamentin "kiukkuisimpien" tekstien vaikutusta. Uusi testamentti voisi olla paljon pahempi, mutta onneksi historian oikusta ei ole.

Lopuksi vielä linkki Hämäläisen blogimerkintään Miten piinaamista suunnitellaan älykkäästi, joka liippaa läheltä tämän merkintäni aihetta.