tiistai 9. joulukuuta 2014

Kansanedustajien peräkkäisiä kausia olisi hyvä rajata

Sanon suoraan, että minusta olisi järkevää rajoittaa kansanedustajien peräkkäisiä kausia. Itse asiassa minusta olisi hyvä, jos kansanedustajat saisivat olla toimessaan vain yhden kauden kerrallaan. Välillä olisi pakko pitää taukoa. Neljän vuoden tauon jälkeen he saisivat uudestaan asettua ehdokkaaksi.

Uskon, että tällainen kausien rajoittaminen vähentäisi kansanedustajien muodostumista äänestäjistä erilliseksi poliittiseksi luokaksi. Kansanedustajat olisivat välillä pakotettuja tekemään muuta työtä.

Minusta pääministerin virkakautta ei ole tarpeen rajoittaa yhtä suuressa määrin. Mutta olisi sitäkin hyvä rajoittaa. Olen sitä mieltä, että saman ihminen tulisi saada olla pääministerin virassa korkeintaan kymmenen ja puolen vuoden ajan.

Jossain on todettu, että asema menee päähän. Tällaiset rajoitukset voisivat tehdä hyvää poliittiselle järjestelmällemme.

5 kommenttia:

  1. Hyvä ja luultavasti toimiva idea. Yksi ongelma siinä vain on - eduskunta pitäisi saada hyväksymään tällainen laki! Ja taitaa vielä kuulua perustuslakeihin, joten 2/3 enemmistö... öh tuota...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olin tietoinen ongelmasta, mutta en viitsinyt mainita sitä blogitekstissä. Joka tapauksessa se on muistutus siitä, että ihmistä ei ohjaa riippumaton järki, kuten vanhat liberaalit olivat kuvitelleet.

      Poista
  2. Periaatteessa kuulostaisi hyvältä. Käytännössä tosin eivät ne mihinkään ns. oikeihin töihin menisi, vaan niille järkättäisiin jotain pikkukivaa puoluekoneistosta tai jostain virastosta. Siellä ne eivät edes olisi kontaktissa vastapuolen edustajien kanssa ja siten joutuisi kohtaamaan eriäviä näkökulmia, vaan marinoituisivat omassa aatteessaan seuraavaa nelivuotiskautta odotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tulikin mieleeni, olisi kovin kiva nähdä lista niistä kansanedustajista, jotka ovat tehneet oikeaa tuottavaa työtä elämässään enemmän kuin - sanotaan vaikka - kolme vuotta yhtäkyytiä. Saattaisi olla lyhyt lista.

      Poista
    2. Saattaa hyvinkin olla näin.

      Poista