lauantai 9. kesäkuuta 2018

Höpinääni naisten oikeuksien vastaisesta liikehdinnästä

Ylen artikkelissa Väestöliitto: Naisten oikeudet ovat ennennäkemättömän hyökkäyksen kohteena päivitellään sitä, että Euroopassa hyökätään naisten aborttioikeuksia vastaan.

Artikkelissa kerrotaan Väestöliiton vaikuttamistyön koordinaattorin Kamomilla Ilmosen lausuvan myös:

"Abortin vastustaminen on jäävuoren huippu, myös avioero-oikeutta vastustetaan."

Mutta eikö aborttia saisi siis ollenkaan vastustaa? Onko niin, että kunnon ihminen on kuin Neuvostoliiton avantgarden suuren nimen Daniil Harmsin kertomuksen vainaja?:
[...]Kerran ruumishuoneelta ryömi vainaja sillä aikaa kun vartija oli esimiehensä määräyksestä peseytymässä saunassa, luikahti desinfioimishuoneeseen ja söi siellä kasan pyykkiä. Työntekijät pehmittivät vainajan pahan kerran, mutta joutuivat kuitenkin korvaamaan pilalle menneen pyykin omasta taskustaan. Toinen vainaja taas ryömi synnytysosastolle ja pelästytti kaikki niin pahanpäiväisesti, että yksi synnyttäjistä sai siltä istumalta keskenmenon, jolloin vainaja heittäytyi sikiön kimppuun ja alkoi hotkia sitä suuhunsa maiskutellen.[...]
Itse siltikin kannatan ajatusta, että "ihmis"sikiö on hyvänlaatuinen kasvain, joten sen saa tarvittaessa poistaa. Kannatan myöskin ihmisten sukupuolesta riippumatonta oikeutta ottaa puolisosta avioero.

Mutta ehkä on kumma juttu, että artikkelissa keskitytään vain länsimaisen kulttuurin piirissä ilmenevään naisten oikeuksien vastaiseen liikehdintään. Myös ja varsinkin islamilaisessa maailmassa naisten oikeuksissa on kehittymisen ja puolesta taistelemisen varaa. Wikipedian Islam ja naiset -artikkelissa lausutaan seuraavaa islamilaisten maitten suhtautumisesta naisten aborttioikeuksiin:

"Tietyin ehdoin myös abortti on sallittu. Sosiaalisin syin se on sallittu Turkissa, Tunisiassa ja Bahrainissa. Muissa maissa abortti on sallittu ainoastaan mikäli äidin terveys on vaarassa."

Elikkä islamilaisissa maissa naisten aborttioikeus on keskimäärin melko heikoissa kantimissa.

Myöskin naisten oikeus avioeroon on islamilaisissa maissa melko heikoissa kantimissa. Nimittäin kymmenien islamilaisten jäsenmaiden järjestö OIC kannattaa islamilaista sharia-lakia YK:n ihmisoikeuksien julistuksen sijaan, ja sharia-lain mukaan mies saa avioeron lausumalla kolmesti "eroan sinusta", kun taas naisten mahdollisuudesta saada avioero on tehty paljon vaikeampaa.

Niin, ja sharia-lain mukaan naisten sanan painavuus oikeudessa todistamisessa on puolet miehen sanan painavuudesta.

Islamilaisen kulttuurin piirissä täysi-ikäisen miehen ja naisen molemminpuolisella keskinäisellä suostumuksella harjoitettu avioliiton ulkopuolinen seksi tapaa myös olla kovin vähän suvaittua, ja usein on myös lailla kiellettyä. Kyllä on sitten kaameaa konservatismia!

Pääosin hindulaisessa Intiassa taas on naisilla vahvat aborttioikeudet. Tosin sosiaalisista syistä abortti johtaa siellä useimmiten tyttösikiön abortointiin. Ei siinä muuten mitään, mutta tilanne johtaa ja on jo johtanutkin väestölliseen vääristymään: Intiassa miespuolisia on paljon enemmän kuin naispuolisia. On jokaisen oma asia miettiä, pitäisikö sikiöitä sitten kohdella maassa paremmin.

Viime vuonna Intiassa oli ilmeisesti kuitenkin tapahtunut naisten oikeuksissa sellaista edistystä, että muslimien keskuudessa rehottava miesten pika-avioero on tullut juridisesti kielletyksi. Tämä tapahtui muistaakseni viime vuonna.

Muuten Intiassa naisten oikeudet ovat muuten hoidetut suurin piirtein kehnoimmalla tavalla ja kehnoimmassa määrin koko maailmassa.

Mutta kaikki tässä blogimerkinnässäni mainitsemani asiat länsimaisen kulttuurin ulkopuolisten kulttuurien suhtautumisesta naisten oikeuksiin lienevät vain kelvotonta panettelua, joka johtuu rasismista, joten tämän blogimerkinnän voi jättää huomiotta. Oikeasti länsimainen valkoinen punaista lihaa syövä kristinuskotaustainen heteromies on oikeaoppisen guiltologian kuningasvärisuora, jonka syytä ovat synnit.

...Täältä pääset taas katsomaan kunnollista oikeinajattelevaa sivustoa, joka oli alun perin rakennettu vuoden 2011 eduskuntavaaleja silmällä pitäen.

4 kommenttia:

  1. Tässähän on kyse, sikäli kuin ymmärrän, ilmiöstä nimeltä intersektionaalinen feminismi. Se lähtee perusajatuksesta, että valkoinen heteromies sortaa kaikkia, siis kirjaimellisesti aivan kaikkia muita Maan päällä asustavia ihmispopulaatioita valkoisesta heteronaisesta alkaen.
    Niinpä kaikkien valkoisen heteromiehen sortamien ihmisryhmien (joita ovat siis kaikki muut paitsi VHM) on liityttävä yhteen VHM:n sortoa vastaan tämän kukistamiseksi!

    Valkoinen heteronainen on jollain sosiaalis-psykologisella akrobaattitempulla onnistunut selittämään itselleen olevansa VHM:n sorron alistetuin ja huonoimmassa asemassa oleva uhri, vaikka tosiasiallisesti VHM on antanut hänelle kaikkea niin paljon, että alkaa olla itse jo miinuspuolella.

    Mutta sehän ei valkoista heteronaista voi vähempää hetkauttaa, niinpä hän liittoutuu innolla VHM:n sorrettujen uhrien kanssa, joista voimakkaimpia ja siksi parhaita liittolaisia ovat lähi-itäläiset ja afrikkalaiset miehet.

    Valkoinen heteronainen ei näissä mietteissään todennäköisesti missään kohtaa edes pohdi, ovatko lähi-itäläiset ja afrikkalaiset miehet todellisudessa hänen puolellaan.
    Hänen ei tarvitse: hänhän tietää voivansa juosta koska tahansa VHM:n selän taakse suojaan jos intersektionaalisuusprojekti meneekin pieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan. Tällaisten seikkojen vuoksi meikää ei huvita olla anarkisti.

      Poista
  2. Kumma valkoisen naisen ylivaltaa havaittavissa, jota kuitenkaan yhteiskunnassa ei ole. Valitettavasti olle kaukakana vielä tasa-arvostakin, saatikka naisten ylivallasta. Puolen tilanne on erittäin huolestuttava naisen asemaa heikentävineen lakiesityksiin maan parlamentti on saanut naiset astumaan esiin ja puolustamaan oikeuksiaan, mikä toivottavasti estää moiset lakimuutokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Mutta naiset saavat kuitenkin meillä valittaa, mutta miesten valittaminen käsitetään epämiehekkäänä. Tai en tiedä, miten Puolassa.

      Poista