maanantai 8. tammikuuta 2018

Kävin presidentinvaalikoneita uudestaan ja laajemmin läpi, ja ehdottivat taas Laura Huhtasaarta

Perussuomalaisten presidenttiehdokas tänä Herran vuonna 2018 Laura Huhtasaari ei ole kannaltani täydellinen ehdokas. Pahinta hänessä lienee kannaltani, että hänellä on taipumusta kreationismiin eli sellaisen opin kannattamiseen, jonka mukaan Jumala on luonut eliöt erikseen kunkin lajinsa, sukunsa, heimonsa tai muun lisääntymiskategorian mukaan. Itse olen evoluutikko.

Kun olin vaalikamppailun käynnistyttyä käynyt kahdessa vaalikoneessa, nämä olivat molemmat pistäneet minulle kärkeen Huhtasaaren.

Presidentinvaaleissa, kuten kaikissa vaaleissa, minulle tärkeimpiä ovat kansalliset kysymykset. Eli ehdokkaani tulee pitää Suomen valtion tärkeimpänä tehtävänä suomalaisten edun valvontaa. Jos me emme pidä maailmassa puoliamme, niin kuka pitää? Ehdokkaani tulee pitää maahanmuuttokysymystä korkealla prioriteetilla, koska demografiaan liittyvillä virhearvioinneilla on pitkällekäyvät seuraukset. Ehdokkaani ei myöskään saa ajaa kansalaisten oikeuksia ja vapauksia lokaan.

Myöskin ehdokkaani tulee pitää kunniassa yleisiä ihmisoikeuksia ja vapauksia. Mielestäni sananvapaus on oikeuksista ja vapauksista kaikkein tärkein, sillä muut oikeudet ja vapaudet pitkälle perustuvat sen olemassaoloon. Kyseessä on nk. perustava vapaus. Ehdokkaani ei saa myöskään kannattaa rasismia tai kiihkonationalismia tai kiihkoisänmaallisuutta.

Voisin mainita sen, että ehdokkaani tulisi kannattaa myöskin päättäjiä sitovia kansanäänestyksiä eli suoraa demokratiaa täydentämään edustuksellista demokratiaa. Suoran demokratian kannattaminen on suomalaisessa poliittisessa kentässä kuitenkin melko harvinaista, joten kohtelen tätä kysymystä ainoastaan bonuskysymyksenä.

Ehdokkaani ei tarvitse olla ihmisenä täydellinen, kunhan ei ole perusteellinen sekoilija tai valtakunnallinen kusipää.

Minulle on melko selvää, että Laura Huhtasaari täyttää parhaiten tässä esittelemäni ehdot hyvälle presidenttiehdokkaalle.

Esittelen kuitenkin viimeisimmän vaalikoneissa käyntini, jonka suoritin joskus Paavo Väyrysen päästyä kisoihin mukaan, tulokset. Kävin siis Ilta-Sanomien, Helsingin sanomat -lehden, MTV:n ja Ylen vaalikoneissa.


Iltasanomien vaalikone

Laura Huhtasaari 71 %
Paavo Väyrynen 60 %
Sauli Niinistö ja Tuula Haatainen molemmat 57 %
Nils Torvalds 56 %
Pekka Haavisto 51 %
Matti Vanhanen 50 %
Merja Kyllönen 45 %

Ja ihannepresidentissäni on kuulemma 40 % Laura Huhtasaarta, 32 % Nils Torvaldsia ja 28 % Paavo Väyrystä. 


Helsingin sanomien vaalikone

Laura Huhtasaari 68 %
Nils Torvalds 61 %
Sauli Niinistö 60 %
Matti Vanhanen 57 %
Paavo Väyrynen 56 %
Tuula Haatainen 53 %
Pekka Haavisto 50 %
Merja Kyllönen 43 %

Nk. arvokartan jätän huomioimatta, koska se on ihan nk. viturallaan. Se mittaa mielestäni asioita väärin.

Ihannepresidentissäni on kuulemma Laura Huhtasaarta 42 %, Matti Vanhasta 32 % ja 26 % Nils Torvaldsia. 


MTV:n vaalikone

Laura Huhtasaari 67 %
Sauli Niinistö ja Tuula Haatainen 65 %
Pekka Haavisto ja Matti Vanhanen molemmat 61 %
Nils Torvalds 58 %
Paavo Väyrynen 57 %
Merja Kyllönen 43 %


Ylen vaalikone

Laura Huhtasaari 71 %
Nils Torvalds 68 %
Pekka Haavisto ja Matti Vanhanen molemmat 67 %
Tuula Haatainen 64 %
Sauli Niinistö 61 %
Merja Kyllönen 60 %
Paavo Väyrynen 58 %

I PS. Itse osaisin ainakin omasta mielestäni tehdä vaalikoneita varten oivaltavia kysymyksiä, jotka oikeasti mittaisivat mielipidettä arvoasioissa.

II PS. Mistä vaaleista onkin kyse, niin monen voi olla vaikea löytää itselleen sopivaa ehdokasta. Siksi suora demokratia olisikin tärkeä ottaa käyttöön. Poliitikot, joista osa on väistämättä kusipäitä tai ainakin hölmöjä, hoitaisivat suoran demokratian ollessa käytössä edelleen päivänpolitiikkaa. Mutta jos poliitikot tekisivät huonoja päätöksiä, niin kansalaiset voisivat niin halutessaan kävellä lainmukaisesti näiden päätösten yli.

2 kommenttia:

  1. Laurahan sieltä tuli kaikista neljästä vaalikoneesta; Yle antoi suurimmat prosentit, 82 %.

    Niinistöhän nämä vaalit voittaa jo siksikin, että istuvaa presidenttiä on sattuneesta syystä erittäin vaikea haastaa. Niinpä ääni muille kun Sauli Väinämölle on protestiääni. Sellaisenkin voi silti antaa tyylikkäästi.

    Ja olisihan se mahtavaa, että toiselle kierrokselle (jonka uskon valemedian hehkutuksesta huolimatta tulevan) pääsisi Huhta-Laura, jolloin eräs toimittaja joutuisi vastaamaan huutoonsa tatuoida Ilja Janitskinin nimi otsaansa ja syödä hatullinen sitä itseään.

    Eipä hän puheitaan tietenkään lunastaisi, mutta saisi ainakin kuulla siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juups, näin on. Itse kannattaisin sellaista lakimuutosta, että sen ollessa voimassa istuva presidentti ei saisi osallistua omaan vaalikampanjaansa.

      Poista