maanantai 13. marraskuuta 2017

Miksi Irakissa puuhataan oikeutta solmia avioliitto 9-vuotiaan kanssa

Nyt on kohistu suuresti siitä, että Irakin parlamentissa on merkittävä joukko ihmisiä, jotka haluaisivat saattaa voimaan mahdollisuuden solmia avioliitto yhdeksän vuotta täyttäneiden tyttöjen kanssa.

Oikeinajattelevat suomalaiset toimittajat ja julkaisut eivät viitsi kertoa, mihin näiden tyyppien kohauttava hanke perustuu. Se perustuu islamin 600-luvulla jKr. Arabian niemimaalla perustaneen profeetta Muhammadin elämäntapaan. Eri islamilaisten lähteitten mukaan kun tämä solmi avioliiton 6- tai 7-vuotiaan Aisha-nimisen tytön kanssa. Hän pani avioliiton täytäntöön tytön ollessa 9-vuotias. Ja kun islamin piirissä on alusta alkaen uskottu, että profeetta Muhammad on elämäntavan puolesta täydellinen ihminen ja teologisissa kysymyksissä erehtymätön, niin soppa on valmis.

Tästä syystä siis monet irakilaiset haluaisivat, että miehet voisivat solmia avioliiton 9-vuotiaan kanssa.

Jotkut muslimit ovat esittäneet, että profeetta Muhammadin naimisiinmeno 6- tai 7-vuotiaan tytön kanssa on ihan okei, koska Aisha oli ikäisekseen harvinaisen kypsynyt yksilö.

Suomi on kuitenkin sillä lailla islamilaistunut maa, että maassamme on lailla kiellettyä esittää, että profeetta Muhammad olisi tehnyt jotenkin väärin mennessään naimisiin 6- tai 7-vuotiaan tytön kanssa ja pannessaan avioliiton täytäntöön "vaimon" ollessa yhdeksänvuotias.

Tämä profeetta Muhammad määritti myös muslimin ihmisarvon korkeammaksi kuin ei-muslimin ja miehen ihmisarvon korkeammaksi kuin naisen. Ja määritti myöskin islamilaisen pukeutumisnormin. Sekä määräsi seuraajansa tappamaan häntä kyseenalaistavat, kehotti valloittamaan miekalla maailman islamille ja myönsi muslimimiehille oikeuden orjuuttaa islamia vastustavat ja raiskata naispuolisia orjia.

Mutta keitä me olemme kyseenalaistamaan muiden uskonnollisia aatteita!!

2 kommenttia:

  1. Toivotaan ettei laki mene sielä läpi. Tosin jotkut varmaan tekevät tuota syrjässä ja ovat kokonaan välittämättä lasten oikeuksista. Voi myös olla etteivät täysi-ikäiset naiset suostu menemään naimisiin, joten on helpompi tehdä se aiemmin ennenkuin ne voivat enemmän vastustella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Lapset ovat vastustuskyvyttömiä. Ja maaseudulla eletään vanhalla hyvällä tavalla.

      Poista