perjantai 10. marraskuuta 2017

Järjettömään maahanmuuttopolitiikkaan liittyen

Filosofi Jukka Hankamäki oli blogissaan 4.8.2017 julkaisemassaan merkinnässä Serlaa sen olla pitää lausunut seuraavaa:
Entä tulokset? Mäntän Serlachius-museossa on näytteillä postmodernia nykytaidetta. Päähuomion keräävät EU:n tähtilipusta tyylitelty piikkilankakuvio ja pakolaisten käyttämäksi sanottu Volga-auto, jonka kojelaudalla pyörii syyrialaismiesten ilmoituksia paikallisesta deittipalvelusta. Ilman selitystä nämä teokset eivät avaudu, ja siksi näyttelyyn on liitetty myös kaksisataasivuinen kirja, jolla on sama nimi: ”Rajat kiinni”.

Kirjan esipuheessa Pauli Sivonen taivastelee olevan mahdotonta, että nykymaailmassa, jossa ihmiset liikkuvat vapaasti, pidettäisiin yllä valtioiden rajoja. Sivosen tavoin ajateltaessa vierasperäisten väestöjen poliittisista pyyteistä ja valtapyrkimyksistä tehtäisiin kuitenkin oikeutuksen peruste, mikä on filosofisesti katsoen varsin hullu ajatus yleisestä historiasta väitelleeltä tohtorilta.
Ja Jaskan pauhantaa -blogissa uusintana 10.6.2017 julkaistuneessa merkinnässä Todistamisen taakka, jossa muun ohella esitellään koulutehtäviä, mitä ihmiset voisivat halutessaan tehdä, oli lausuttu seuraavaa:
4. Suomestakin on muutettu muualle. Aikoinaan Pohjois-Amerikkaan, Australiaan ja Ruotsiin muutti satoja tuhansia suomalaisia.

Tehtävä: Osoita, että nämä maat ottivat innolla siirtolaiset vastaan tarjoamalla heille ilmaisen elatuksen, kansalaisuuden, tulkkipalvelut ja positiivisen syrjinnän periaatteen vaatimatta vastineeksi esim. työpanosta, sulautumisesta nyt puhumattakaan.
Itse esitän kysymyksen. Itse asiassa kaksi. Jos Amerikan intiaaneilla olisi ollut kyky harjoittaa haluamansa laista maahanmuuttopolitiikkaa eli heillä olisi ollut myös muskelia toimia asiassa kuten haluavat, niin millaista maahanmuuttopolitiikkaa he olisivat harjoittaneet? Entä millaista maahanmuuttopolitiikkaa heidän olisi kannattanut harjoittaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti