torstai 15. kesäkuuta 2017

Ja niin Timo Soinista tuli suurmies

Kuluvan viikon maanantaina Suomen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) oli ilmoittanut, että Perussuomalaiset joutuu lähtemään hallituksesta siitä syystä, että ihmiskasvoisen maahanmuuttokriittisyyden edustaja Jussi Halla-aho oli tullut edeltävänä lauantaina valituksi Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi 20 vuotta virkaa hoitaneen Timo Soinin jälkeen.

Ensin minun oli ollut jonkin verran vaikea uskoa, että Halla-aho voittaisi Perussuomalaisten puheenjohtajavaalin. Mutta sitten en ollut uskoa silmiäni, kun luin siitä, että hallitus hajotetaan. Ja vielä epätodellisempi olo minulle tuli siitä, kun seuraavana päivänä tiistaina enemmistö puolueen kansanedustajista jätti puolueensa ja perusti uuden eduskuntaryhmän, jonka työnimi on Uusi vaihtoehto.

Koko Perussuomalaisten olemassaolon ajan on ennusteltu, että kohta Perussuomalaiset hajoavat. Mutta ei voi sanoa, että nämä ennustelijat olisivat olleet oikeassa, sillä hajoamisen tapahtumiseen kului melko monta vuotta aikaa.

Ennen kuin nämä kansanedustajat ja ministerit olivat loikanneet ulos, olin ajatellut, että Soini varmaankin kirjoittaa muistelmakirjan, jossa hän haukkuu puolueensa maahanmuuttokriittisiä vielä aikaisempaakin pahemmin, kun nyt kerran niin voi tehdä päästyään eroon puolueensa puheenjohtajuuden taakasta. Mutta hän teki jotain muuta, ja paljon aikaisemmin vielä, ja pahempaa. Siteeraan tässä välissä, mitä hän oli lausunut 3. kesäkuuta:
Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta, on mieletön. Se on Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä.
Nyt kun hän oli itse henkilökohtaisesti mukana aiheuttamassa Perussuomalaisten Suurta repeämää, niin voi sanoa, että hänestä on nyt tullut suurmies. Kaikki hyvät ja oikeinajattelevat ihmiset iloitsevat ja oikein karkeloivat hänen ympärillään pitäen toistensa pikku kätösistä kiinni. Vai mitä tässä pitäisi sanoa?

Nyt vain sitten kitkemään maahanmuuttokriittisyyttä Uuden vaihtoehdon jäsenistä.

Kuten Turun sanomissa tiedettiin jo hyvän aikaa ennen Perussuomalaisten puoluekokouksessaan 10. päivänä kesäkuuta tekemää puheenjohtajavaalia, niin hallituksen puolella masinoitiin hyvissä ajoin sitä, että jos Jussi Halla-aho voittaa puheenjohtajavaalin, niin soinilais-terholainen enemmistö eroaa Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä ja muodostaa uuden eduskuntaryhmän, joka sitten siirtyy hallitukseen Perussuomalaisten tilalle.

Sampo Terho, Jussi Halla-ahon hyvä ystävä ja miehen kilpakumppani puheenjohtajavaalissa, olisi sentään voinut vihjaista Hallikselle asiasta etukäteen, että näin siinä sitten käy. Mutta ei kai tälläinen riko ystävyyttä...

Mutta tässä on sellainen hauska puoli, että tätä nykyä eduskuntaryhmästä eroavat eivät enää voi saada lähtiessään mukaansa puoluetukea. Soini oli itse ollut tekemässä tätä muutosta lainsäädäntöön. Eli jäljelle jäänyt Perussuomalaisten puolue saa pitää puoluetukensa kokonaisuudessaan. Tämä tulee merkitsemään "Uudelle vaihtoehdolle" vaikeuksia seuraavissa vuonna 2019 pidettävissä eduskuntavaaleissa. Mutta oikeinajattelijoiden media antaa sitten varmaankin mielellään paljon myönteistä palstatilaa uudelle puolueelle. Ja voipi olla, että Helsingin sanomat -lehden ja Yleisradion toimittajakunnissa kerätään kolehti Uuden vaihtoehdon vaalikassaa varten. Toki tässä on välissä vielä maakuntavaalit. Ne pidetään vuoden 2018 tammikuussa. En tiedä, saako uusi puolue itsensä kunnolla kasaan niihin mennessä vielä.

Uuteen puolueeseen menneiden käsiala myöskin muuttuu heti kauniimmaksi. Lisäksi kun Keskusta ja Kokoomus ottivat heidät hallitukseen Perussuomalaisten tilalle, niin mikäs siinä on ollessa hienojen ihmisten keskellä.

PS Jos ketään kiinnostaa, niin voi halutessaan käydä lukemassa Perussuomalaisten uudesta puheenjohtajasta kirjoittamani novialinkielisen blogimerkintäni Jussi Halla-aho, finni disidente konter multikulturisme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti