Yhtenä päivänä olin käynyt erään tutun luona kylässä parin muun tutun kanssa. Palattuani sieltä olin jostain syystä tavallaan uupunut. Nukahdin. Illan aikana näin sitten kaiken maailman todella eeppisiä unia aikakoneineen. Lisäksi näin sellaista unta, jossa Octavianus voitettuaan Antoniuksen ja Kleopatran perusti Roomaan Egypti-museon, ja minä ja kaksi muuta ihmistä menimme tutustumaan sen anteihin. Uni jäi siltä osin kovin lyhyeksi. En edes ehtinyt nähdä mitään museon esineitä. Mutta minun piti itse asiassa kertoa seuraavasta samana iltana näkemästäni unesta, joka sijoittui myöskin antiikkiin:
Viimeisten 300 vuoden aikana monissa ihmisissä inspiraatiota herättänyt
Spartacus on historiallinen henkilö. Hän oli tärkein Italiassa 73-71
eKr. riehuneen kolmannen orjasodan roomalaisia vastaan johtajista.
Spartacus oli loistava strategi ja organisaattori ja hänellä oli
luultavasti myös sydän paikallaan. Kirjoitin hänestä aikoinaan myöskin pitkähkön tekstin nettisivuilleni. Niin, kolmas orjasota onnistui orjien kannalta selvästi paremmin kuin ensimmäinen ja toinen versio.
Unessa kuuluin Spartacuksen orja-armeijaan. Itse asiassa ihan unen alussa minulla oli mahdollisuus päättää, että olenko itse siinä Spartacus. Että sikäli uni oli kuin selkouni. Päätin kuitenkin, että ne ovat liian isot saappaat minulle täytettäväksi. Päätin sen sijaan olla Spartacuksen höhlä pikkuserkku tai jotain sellaista.
Noh, unessa menin Spartacuksen kanssa käymään kaupassa. Tiskille oli meitä ennen jonossa menossa asiakkaita. Näistä kaksi sattui olemaan legioonalaisia. Kun kaksi hampuusin näköistä henkilöä astuu kauppaan ja näillä sattuu olemaan miekat mukanaan, niin totta kai roomalaisessa legioonalaisessa herää epäilys, että miehillä ei ole kaikki jauhot puhtaita pussissaan. Niinpä käytiin lyhyt ja kiivas lähitaistelu. Spartacus ja minä tapoimme sotilaat. Ihmettelen, että oliko näillä päällään levyhaarniska lorica segmentata, sillä muistan lyöneeni miekan legioonalaiseen tämän kaulan vierestä. Jos niin oli, niin kyseessä olisi anakronismi, sillä niihin aikoihin kun Spartacus eli, Rooman raskas jalkaväki käytti vielä rengashaarniskaa lorica hamata. Rengashaarniska suojaa melko hyvin viilloilta, mutta olisin voinut sellaisen läpi kyllä helposti lyödä miekkani. Mielestäni sotilailla ei ollut kilpiä mukanaan.
Mutta joka tapauksessa: gladius meus mihi placet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti