keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kirja-arvostelu: Jukka Piipponen: Operaatio Aarteenkaivaja

Saksalaisia oli toisen maailmansodan alkanut vaivata se, ettei heillä ollut tarpeeksi hyviä säätietoja Norjan pohjoispuoliselta alueelta käytettävissään. Niinpä he perustivat vuonna 1943 alueella sijaitsevalle saarelle sääaseman. Operaation nimeksi tuli Schatzgräber, suomeksi Aarteenkaivaja.

Jukka Piipponen on kirjoittanut, tuntuu siltä, ikiajat tosipohjaista romaanikirjallisuutta suomalaisista viime sotiemme sotalentäjistä. Hänen kolmanneksi viimeisimmässä kirjassaan Operaatio Aarteenkaivaja (v. 2013) hän on tehnyt mainion sivuluisun hänelle epätavalliseen aiheeseen, tähän saksalaiseen sääasemaan Barentsinmerellä.

Kirjasta toki löytyy myös paljon lentämiseen liittyvää juttua. Lentäminen on tuttu juttu kirjailijalle.

Operaatio Aarteenkaivajassa kerrotaan elävästi sääaseman perustamisvalmisteluista ja myöhemmin sen miehistön rupeamasta itse saarella. Piipponen tuo kirjassaan hyvin esiin myös sen, mikä kaikki hommassa meni pieleen. Eivät ne saksalaisetkaan kaikkea osaa ajatella!

Lopulta oli pakko ruveta ihan miesten henkikultien vuoksi miettimään, että miten porukka saadaan pois saarelta. Julkisuudessa on ollut liikkeellä epätäsmällinen tieto, että miehet olisi haettu pois sukellusveneellä. Tieto on väärä. Piipponen kertoo kirjassaan, miten asian kanssa lopulta meni.

Olen tuntenut Piipposen henkilökohtaisesti jo pitemmän aikaa. Pidän yllä hänen kotisivujaankin.

En ole tainnut aikaisemmin kirjoittaa blogiini arvostelua mistään hänen kirjastaan, joten nyt on jo korkea aika.

Operaatio Aarteenkaivaja on itse asiassa oivasti kirjoitettu tosipohjainen romaani. Kirjan jälkipuoliskolla on mukavaa jännitystä sen tiivistyessä. Minusta on pirteää Piipposen tekemä osittainen aiheenvaihto. Vaikka jokainen hänen tähän mennessä kirjoittamansa kirja on ollut vähintäänkin hyvä, niin on ollut mukava välillä lukea jostain toisesta aiheesta kuin suomalaisista sotalentäjistä.

Kirjailija Piipposelle tulee tulevaisuudessa vaikeuksia jatkaa entisellä sinänsä mainiolla linjalla. Suomalaiset sotalentäjät alkavat olla varsin monet jo manan majoilla, ja tärkeimmät heistä lienee vähintään yhteen kertaan jo kirjallisuudessa käsitelty. Saa nähdä, mihin Piipponen kirjailijana muutaman kirjan päästä tulevaisuudessa on suunnannut!

PS Voit niin halutessasi käydä lukemassa hänestä vuonna 2014 kirjoittamani blogimerkinnän. Täällä.

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin, ilmeisesti, mutta kirjastosta löytyy. Tarkistin.

      Poista
  2. Kiitos tiedosta, jospa saisi aikaa jostain kirjan lukemiseen.

    VastaaPoista