perjantai 22. elokuuta 2014

Väkivaltafantasia

"Islamilaisen valtion toimijoiden kulttuuri ja arvomaailma ovat ihan yhtä hyviä ja arvokkaita kuin omammekin." Näin monikulttuurin kannattajien tulisi asia ilmaista, jos he olisivat johdonmukaisia.

Puhe on siis Islamilaisesta valtiosta, joka on Irakin ja jossain määrin Syyriankin alueella viime aikoina riehunut uskonnollinen väkivaltamonopoli ja rikollisjengi. Näiden tyyppien repertuaariin kuuluu sellaisia asioita kuin heidän kannaltaan vääräuskoisten naisten ja tyttöjen käyttäminen seksiorjina, heidän kannaltaan vääräuskoisten ihmisten orjuuttaminen noin muutenkin ja tarpeen vaatiessa teloittaminen, esim. ristiinnaulitsemalla tai hautaamalla elävältä. Ja tietenkin heidän kannaltaan vääräuskoisten ihmisten pakkokäännyttäminen islamiin.

Kuvitelkaa, jos nämä ihmiset saisivat ansaitsemansa rangaistuksen. Näyttää kuitenkin siltä, että ei Yhdysvallat, ei Irak, eikä mikään muukaan normitaho kykene aivan pian lopettamaan Islamilaisen valtion natsimaisuuksia. Esitänkin seuraavassa viime yönä kehittämäni fantasian oikeudenmukaisesta rankaisusta:

Nämä ihmiset ovat perustelleet ja perustelevat edelleen raiskauksiaan  ideologisesti. Siksi seuraavanlainen ei-maallisten viranomaisten suorittama rangaistusjuttu olisi minusta kiva:

Ajatelkaa vuoden 523001 eKr. Homo Erectus -lajin miespuolisia yksilöitä. Rankaisijat olisivat ulkomuodoltaan heidänkaltaisiaan, mutta olisivat isokokoisempia ja älykkäämpiä. Lisäksi heidän päästään kasvaisivat hirvensarvet ja heidän rinnassaan olisi polttomerkittynä puolikuu. Ja he puhuisivat sujuvasti arabiaa.

Hirvensarviset miehet tulisivat Irakiin ja Syyriaan. Jokaisella olisi iso elin, ja nämä olisivat jatkuvasti tanassa. Rankaisijat etsisivät yksi kerrallaan käsiinsä Islamilaisen valtion puolesta raiskanneet miehet ja panisivat heitä perseeseen. Tietenkin rankaisemista yritettäisiin estää, ja hirvensarvisia miehiä ammuttaisiin rynnäkkökivääreillä ja pistooleilla ja lyötäisiin veitsillä, tikareilla, miekoilla, talikoilla ja lapioilla. Mutta rankaisijoita eivät tavalliset ihmiset kykenisi tappamaan. Jos hirvensarvinen ärsyyntyisi estoyrityksistä joskus liikaa, niin se käyttäisi estäjiin omia aseitaan, jotka olisivat sen mukana olevat rynnäkkökivääri, pistooli ja damaskolainen miekka. Nämä aseet olisivat niin painavia, etteivät normi-ihmiset kykenisi niitä nostamaan saatikka käyttämään. Satunnaisesti hän voisi käyttää myös nyrkkiään, tai lyödä kämmenellään toista niin lujasti päähän, että niska katkeaisi tai pää jopa lähtisi irti.

Jokaista raiskaajaa rangaistaisiin mahdollisimman perusteellisesti, lujaa ja pitkään. Tässä vaiheessa voisi olla asiallista mainita, että hirvensarviset eivät suinkaan olisi homoja. He vain rankaisisivat tavalla, johon kuuluu miehen paneminen perseeseen. Monissa kulttuureissa on sitä paitsi homoiksi laskettu vain ne miehet, joita pannaan, ei panijaa itseään.

Raiskaaja voisi päästä pinteestä vain etsiytymällä Islamilaisen valtion ulkopuolelle ja tarjoamalle viranomaisille todisteet rikoksistaan. Jos häntä ei kuitenkaan tuomittaisi tuomioistuimessa, niin hänen tulisi käyttää koko loppuelämänsä Islamilaisen valtion ja muiden senkaltaisten ilmiöiden vastustamiseen.

Kun tehtävä olisi suoritettu, hirvensarviset palaisivat taivaaseen.

3 kommenttia:

  1. Tämä oli mielestäni jotenkin erittäin viehättävä. Itse tosin pidän kontrasteista ja nöyryytyksestä, joten jos hirvensarviset ovat voittamattomia ja sikavahvoja niin se riittää. Ulkonäöltään voisivat olla hirmu pieniä mutta niillä olisi sitten julmettu jättimulukku jolla tekisivät rankaisun. Kun tulee jonkun tosi heikon näköisen raiskaamaksi, ja jos raiskaajalla on lisäksi kolme kertaa isompi elin kuin itsellä, niin on se jotenkin ekstrahäpeän paikka. Jos haluat tietää miltä minun hirvensarviseni näyttäisivät niin
    KATSO KUVA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinunkin versiosi olisi ollut tosiaan ihan hyvä. :)

      Keksin juuri, että rinnakkaat naiset joilla on penis olisi ollut myös hyvä rankaisijaryhmäehdokas.

      Olen nähnyt tuon kuvan ennenkin.

      Poista
    2. Sellainen rankaisijavaihtoehto olisi myös kuin siat, koirat ja apinat.

      Muuten sinä yönä, kun tällaisen kirjoituksen laatiminen tuli mieleen, en ollut saanut nukutuksi ollenkaan.

      Poista