Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen ihmiselle? Paitsi että madot syövät. Luonnontieteellisen siivilän läpi kestäviä todisteita asiasta ei ole, mutta käsittelen tässä merkinnässäni kuitenkin joitakin kristinuskon piirissä vaikuttaneita käsityksiä asiasta.
Kaikki tuntevat tai tietävät hyvin viimeksi kuluneina vuosisatoina kristityiksi identifioitujen keskuudessa suositun näkemyksen, jonka mukaan toiset pelastuvat, ja ne muut joutuvat sitten iankaikkiseen piinaan helvettiin (ao. nettisivujeni kirjoitus on kenties epätyylikäs, mutta olen kirjoittanut sen jo hyvin kauan aikaa sitten). Tämä näkemys kuolemanjälkeisestä elämästä herättää kyllä kysymyksen, että eikö rangaistuksen pitäisi olla rajallinen, kun kerran syntikin on sellainen. Usko ikuiseen helvetinpiinaan perustuu osaltaan siihen, että Uudesta testamentista sotketaan kaikki kuolemanjälkeistä elämää koskevat maininnat yhteen ja kuvitellaan, että Uusi testamentti kokonaisuutena kannattaa näkemystä ikuisesta helvetinpiinasta.
Teol. tri T.P. Virkkunen oli teoksessaan Uskonto ja maailmankuva esittänyt, että Uudessa testamentissa ylivoimaisesti yleisin näkemys olisi se, että Viimeisen tuomion jälkeen toiset pelastuvat, mutta toiset joutuvat tuhon omiksi. Hänen näkemyksensä mukaan Jumalan toiminta suuntautuu tulevaisuuteen, ei menneisyyteen. Siksi Jumalan mielenkiinto ei kohdistu ihmisiin, jotka ovat menettäneet sisäisen uudistumisen mahdollisuuden ja siksi saavat kuolla lopullisesti.
Virkkusen näkemys itse asiassa on miellyttänyt minua suuresti. Sitä voi toki arvostella kysymällä, että eikö olekin niin, etteivät kaikki ihmiset edes halua elää iankaikkisesti.
Eräässä kirjeessään apostoli Paavali sanoo, että Jumala on kaikkien ihmisten pelastaja. Toisaalla hän sanoo, että ihminen voi pelastua kuin "tulen läpi". Tätä kohtaa voisi pitää yhtenä lähtökohtana roomalaiskatolisen kirkon kiirastuliopille.
Ennen kristinuskon tuloa valtionuskonnoksi Rooman valtakunnassa vuonna 392, kristillisen kirkon piirissä aidosti kilpailivat monenlaiset näkemykset kuolemanjälkeisestä elämästä. Myöhemmin vasta oppi ikuisesta helvetinpiinasta saavutti sakraalin aseman.
Kirkkoisä Origenes (n. 185–254) kannatti sellaista oppia, että kaikki pelastuvat, kun maailma palautetaan paratiisinomaiseen tilaan. Moni ei varmaankaan mielestään todella pahoille ihmisille, kuten esim. Adolf Hitlerille, olisi valmis suomaan tällaista "lopetusta".
Itse taidan kuitenkin arvostaa nykyään kaikista kuolemanjälkeistä elämää koskevista opeista eniten tuota Origeneen kantaa. Tosin tekisin siihen mielelläni sellaisen lisäyksen, että ihmiset joutuisivat kulkemaan ennen pelastusta jonkinlaisen "kiirastulen" läpi, jossa he näkisivät omat syntinsä ja niiden seuraukset ja lopulta puhdistuisivat jätteistä.
Silti nykyinen käsitykseni aiheesta on se, että en kiellä kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuutta, mutta minua ei vain yksinkertaisesti kiinnosta koko kysymys. Kantani on siis EVVK eli Ei Voisi Vähempää Kiinnostaa. Kuulemma tämä on suurin piirtein sama kuin nykyjuutalaisuuden kanta.
Kaippa meidät ötökät ja madot hajottavat ja en oikein jaksa uskoa siulun vaellukseenkaan, mutta olisihan se kiva saada taivaspaikka.
VastaaPoistaTämä tässä on kaikki mitä meillä on!!!
Poista