maanantai 2. kesäkuuta 2014

Ruotsalaiskunnassa elää uskomus, että maahanmuuton säännöstely on syynä Suomen huonoon talouskasvuun

Mediassa, kuten Uudessa Suomessa, on julkaistu uutinen siitä, että ruotsalaisessa Sandvikenin kunnassa väitetään poliittisen arvioinnin kautta, että yksi syy Suomen heikolle talouskasvulle on vähäinen maahanmuutto. Oi, katso uutinen.

Itse arvioisin, että syitä Suomen heikolle talouskasvulle ovat EU-rahaliitossa mukana oleminen, yritysten ulosliputtaminen Kiinaan ja muualle, tavaroiden ostaminen niistä maista joissa työntekijöiden olot ovat syvältä, omien varantojen ulosliputtaminen ulkomaalaisten pankkien tukemiseksi sekä yleinen korvien välissä oleva lama. Yksi syy näiden lisäksi on silti varmaankin se, että Suomeen ei muuta ulkomailta asiantuntijatyöntekijöitä. Sen sijaan huonosti työllistyviä tulee liiankin kanssa.

Suomi ei kykene juurikaan houkuttelemaan Suomeen sellaisia työntekijöitä, jotka kasvattaisivat kansantalouden kakkua ja joille ei olisi tarvetta maksaa sosiaalitukia. Kylmälle ilmastolle emme voi mitään, mutta korkea verotus ja länsimaaksi suhteellisen alhaiset palkat ja ostovoima eivät houkuttele muita kuin sosiaaliperäisiä maahanmuuttajia, sillä Suomi on hyvin antelias hyvinvointivaltio. Myöskään Suomessa asuminen ei ole enää niin turvallista kuin "impiwaaralaisina" aikoina. Jos vertaa tilannetta Yhdysvaltoihin, niin siellä taas maahanmuuttajan on pakko tehdä töitä, sillä muuten on vaikea selvitä hengissä. Ja siellä myös sellaiset maahanmuuttajat, joita ei maahan haluta, pyritään käännyttämään maasta nopeasti. Näin Yhdysvallat pärjääkin hyvin ilman kallista ja mittavankokoista kotouttamiskoneistoa. Vaikka toki siellä onkin sitten myös mittavassa määrin slummeja ja jengiväkivaltaa.

Kuten Jari Leino on sanonut Miki Höijerin blogin lukijakommenteissa Suomeen muuttavista "työntekijöistä": "Kyse olisi matalapalkkaisista, työperäisen hyväksikäytön kohteeksi joutuvista ihmisistä, joiden palkka ei todellisuudessa riittäisi toimeentuloon ja jotka turvautuisivat sossun palveluihin heti saatuaan pitempiaikaisen oleskeluluvan. Puhumattakaan siitä, että jokainen matalapalkka-alalle tulija todellakin vie työpaikan yhdeltä suomalaiselta JA heikentää muiden ko. alalla vielä työskentelevien suomalaisten työehtoja."

Suomeen muuttaa sellaisiakin ihmisiä, joiden kulttuuriin kuuluvat vääräuskoisten ja väärällä tavalla pukeutuneiden naisten ja tyttöjen seksuaalinen ahdistelu ja mittava ksenofobia. Ruotsiinkin on jo syntynyt tällaisten ihmisten asuttamia etnohelvettejä.

Suomessa on mittava verorahoja kuluttava maahanmuuttopoliittinen kompleksi, johon kuuluvat yksinkertaisesti menettävät rahaa aina kun Suomeen muuttaa verotuloja vievän ulkomaalaisen sijaan verorahoja tuova ulkomaalainen. Näiden ihmisten etujen mukaista on hallitsematon maahanmuutto ja se ettei maahanmuuttopolitiikkaa saada järkeistettyä.

Tätäkö me haluamme?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti