lauantai 21. kesäkuuta 2014

Ennen kaikkea minua häiritsee entropia

Olen tehnyt itsestäni sellaisen havainnon, että kaiken maailman kriittisesti kristinuskoon suhtautuvien tai jopa kristinuskonvastaisten kirjojen, lehtien, nettisivujen ja blogien lukeminen ei tee minuun syvempää vaikutusta. Tarkoitan tällä sitä, että vaikka minulla olisi miten pieni ja väröilevä kristillinen usko tahansa, niin olen silti kristitty.

En muuten kuitenkaan ikinä haaveile iankaikkisesta elämästä. En osaa nähdä sellaisen arvoa. Olen silti varma, että jos elämäni tulisi olemaan jossain määrin mielekästä muuten, niin minusta olisi kiva tarkkailla vuosimiljoonien ja -miljardien vuosien ajan ihmiskunnan jälkeläisten elämää ja kehitystä.

Itse asiassa eniten minua maailmankuvallisissa kysymyksissä häiritsee entropia. Entropiaksi kutsutaan sitä luonnonilmiötä, että maailmankaikkeudessa vähenee käyttökelpoisen energian määrä. Paikallisesti entropia voi vähetäkin, kuten Maapallolla käy, mutta se vaatii ulkopuolelta tulevaa energiaa. Ilman sitä elämä olisi mahdotonta. Maapallo ei ole kokonaan suljettu järjestelmä. Suljetuissa järjestelmissä entropia aina lisääntyy.

Minua häiritsee entropiassa se, että se merkitsee pitemmällä tähtäimellä kaiken elämän päättymistä ja vielä pitemmäs katsoen maailmankaikkeuden lämpökuolemaa. Jos maailmankaikkeus ei äkkiä vaihdu toiseen, niin lopulta maailmankaikkeudessa ovat lämpötilaerot tasoittuneet ja kaikki on ikävää, harmaalaatuista mössöä, josta ei ole iloa kenellekään.

Olisin hyvin iloinen, jos entropian maailmankaikkeudessa jatkuessa ihmiskunnan jälkeläiset joskus hyvin kaukaisessa tulevaisuudessa kykenisivät pysäyttämään lämpökuoleman. Toinen vaihtoehto olisi minulle sitten se, että olemassaoleva maailmankaikkeus pyyhkiytyisi kerralla pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti