tiistai 31. heinäkuuta 2012

Jussi Halla-aho, pahuuden lähettiläs

Tohtori Jussi Halla-aho, Pimeyden ruhtinas, mies jota hänen oppilaansa nimittävät Mestariksi.

"Mies joka ehdoin tahdoin alistaa itsensä Illmanin, Kalskeen ja koko valtakunnan median riepoteltavaksi, on pakostakin liikkeellä muun kuin itsensä takia." Tällaista oli Axel Cardan 29.4.2011 sanonut Vihan punttisalilla eli Hommaforumilla Jussi Halla-ahosta.

Jussi Halla-aho on Suomen maahanmuuttokriittisen liikkeen Grand Old Man. Hän nosti maahanmuuttopolitiikan ongelmakohtia esiin jo vuosia ennen Hommaforumin perustamista tai Perussuomalaisten suurvoittoa eduskuntavaaleissa. Hän pitää edelleen Scripta-nimistä blogiaan, jossa ansiokkaasti tuo tärkeitä asioita esille.

Hallis joutui oikeuslaitoksen väärinkäsittelyn uhriksi ja viimeisessä valitusasteessa Korkeimmassa oikeudessa hänet tuomittiin sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Oikeinajattelijat ja poliittisen korrektiuden mestarit olivat kovin tyytyväisiä.

Jussi Halla-ahoa on syytetty rasistiksi, koska hän arvostelee eri kulttuurisia käytäntöjä. Kulttuuri ei kuitenkaan ole kiinni rodusta eikä etnisestä alkuperästä. Rasismin käsitteen laajentaminen tällä lailla tuntuu jotenkin kovin epärehelliseltä ja älyvapaalta. On vaikea uskoa, että Suomessakin elää joukoittain ihmisiä jotka pitävät kaiken kulttuurin arvostelemista rasismina. Mutta uskottava se on.

Hallis on ihan normaali hyvinkoulutettu kansallisliberaali.

Seuraavasta voit lukea Annele Rantavuoren ja Anne Mikkolan aiheeseen liittyvän blogitekstin:

Kriittinen blogimerkintä: Onko tarkoitus suojella ihmistä vai uskontoa?

Jos ei halua luottaa toisen käden tietoihin vaan haluaa saada tietää, mitä Hallis on oikeasti blogissaan sanonut, niin voi mennä omin silmin lueskelemaan hänen bloginsa eri merkintöjä:

Jussi Halla-ahon Scripta-blogi

Ja Scriptasta löytyy myös osasto Uudelle lukijalle, joka sisältää Halliksen mielestä olennaisimmat blogitekstit:

Scripta: Uudelle lukijalle

Muutos 2011 -puolueen aikaisempi puheenjohtaja Jiri Keronen on myös julkaissut omassa blogissaan Jussi Halla-ahon tuomioon johtaneen kirjoituksen. Jokainen voi lukea sieltä tekstin ja päätellä itse, oliko tuomiossa päätä tai häntää:

Jiri Kerosen blogissa: Jussi Halla-ahon tuomioon johtanut kirjoitus

Jos jaksan, kirjoitan myöhemmin myös Halliksen huonoista puolista. Kirjoitan luultavasti muista aiheista muutaman blogimerkinnän ensin tässä välissä kuitenkin.

Seuraava blogimerkintä saa sitten olla jostain kevyemmästä aiheesta, kuten vaginasta tai Jyrki Kataisesta tai jostain.

...
PS. 15.5.2014: Linkitetäänpä tähän vihdoin tuo lupaamani kriittinen blogimerkintäni Halliksesta. Oi, katso: Jussi Halla-ahon ilkeä puoli.

...

PS. 17.12.2023:

Laitetaan nyt tänne vielä tuoreehko blogimerkintäni Jussi Halla-aho, suomalainen toisinajattelija vuosimallia 2020. Ja sama teksti sitten vielä Lingua Franca Novan kielellä: Jussi Halla-aho, un disentor finsce.

Lisäksi mainittakoon, että Halla-aho ei ole vuosikausiin enää päivittänyt blogiaan. Ilmeisesti muussa elämässä on nyt pitänyt liikaa kiirettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti