Ne eivät koskaan saa anteeksi Halla-ahon unohtamista

Eräät olivat lopettaneet Jussi Halla-ahon demonisoimisen Putinin ja hänen Venäjänsä helmikuun 24. päivänä vuonna 2022 Ukrainaa vastaan aloittaman tuhoamissodan vuoksi. He eivät koskaan saa tätä anteeksi.

Mitä vikaa on venäläisissä

Onko etnisissä venäläisissä itsessään jotain vikaa? Jokaista yksilöä ei voi kansansa synneistä ja asenteesta syyttää ja moittia. Mutta minusta vaikuttaa siltä, että etnisiin venäläisiin kansana on merkinnyt leimansa heidän maansa vuosisatoja harjoittama imperialismi ja kolonialismi.

Koska Neuvostoliitto, jonka tärkein osatasavalta Venäjä maan ollessa olemassa oli, tuki aikoinaan läntisten imperialististen valtojen alusmaiden vapautumista, niin monet kehitysmaat nykyään suhtautuvat myötämielisesti Venäjään.

Vaikka Venäjä ei ole maailman suurin valtio sen takia, että sen naapurit ovat liittyneet siihen vapaaehtoisesti. Venäjän missio on aina ollut olla "suuri". Aina kun se on saanut itselleen uuden rajanaapurin, sen on pitänyt, jos suinkin mahdollista, valloittaa se.

Osa länsimaista menneinä vuosisatoina oli valloittanut mertentakaisia alueita siirtomaikseen. Venäjä taas on harrastanut kaikki menneet vuosisadat paikallisempaa imperialismia, jossa se on valloittanut naapureitaan ja alistanut naapurikansoja. Venäjä on myös voimaperäisestikin venäläistänyt kielellisesti ja kulttuurisesti ei-venäläisiä alueita.

Venäjän diktatorinen johtaja Putin ja hänen ulkopoliittinen Goebbelsinsä ja sylikoiransa Sergei Lavrov, ja muu kuoro Venäjällä, paasaavat "moninapaisesta, itsenäisten suvereenien maiden maailmanjärjestyksestä, jossa maat saavat päättää omista asioistaan", mutta sitten ovat tykkien kanssa yrittämässä estää naapurin päätöksiä ja itsenäistä elämää. Tämä on melko huvittavaa. Tai olisi sellaista, ellei se olisi hyvin traagista.

Kukaan ei ole uhannut Venäjää eikä tule uhkaamaankaan, kunhan se pysyy rajojensa sisällä.

Länsimaissa on ihmeellistä se, missä määrin meillä on kyetty itsekritiikkiin ja itseruoskintaan. Tällainen käyttäytyminenhän on maailmanhistoriassa ainutlaatuista.

Länsimaissa on tehty pesäero imperialistiseen menneisyyteen ja on myös kaduttu suuria menneitä syntejä ja rikkomuksia. Länsimaissa ovat laajat kansalaispiirit, tai jopa suuri enemmistö, todenneet, että alusmaiden hankkiminen ja niiden riistäminen ja niiden alkuperäisen väestön polkeminen ovat olleet väärin.

Saksassa myöskin tehtiin aikoinaan tilit selviksi natsimenneisyyden kanssa.

Tämä on meillä viety jopa niin pitkälle, että me emme pysty enää asettumaan villien barbaarikulttuurien yläpuolelle edes moraalisesti, vaan on leikittävä että kaikki kulttuurit ovat yhtä hienoja. Ja Putin kiittää.

Venäjä ei ole koskaan joutunut vastaavaan historian vääryyksien selvittelyyn. Eikä halua joutua.

Sen sijaan he hyökkäsivät vuonna 2014 veljeskansan ukrainalaisten kimppuun riistäen siltä alueita ja vuonna 2022 he aloittivat Ukrainaa ja ukrainalaisia vastaan tuhoamissodan.

Venäjän tulee hävitä se, jotta se ei voi jatkaa imperialismiaan, ja seuraavaksi sen pitää ryhtyä tekemiensä historiallisten vääryyksien selvittämiseen. Muuten siitä ei tule normaalia valtiota.

Samalla kun ruoskin tässä venäläisen yhteiskunnan mustimpia virtoja, on tärkeää muistaa, että on myös hyviä etnisiä venäläisiä. Jos ketään kiinnostaa, niin itse pidän kahdesta venäläisestä kirjailijasta: Leo Tolstoista (1828-1910) ja Daniil Harmsista (1906-1942). Tolstoi oli kenties vanhoilla päivillään vähän omituinen, mutta silloin hän kuitenkin vastusti venäläistä imperialismia ja puolusti suomalaisiakin tsaarin sortohallintoa vastaan. Harms taas kirjoitti absurdeja lyhytkertomuksia, sekä lastensatuja, vaikka vihasi lapsia. Edellisten vuoksi hänen tiensä vei Stalinin vankilaan, josta kuolema hänet myöhemmin oli vapauttava. Pidän myös runoilija Anna Ahmatovasta (1889-1966), vaikka en ole juurikaan lukenut hänen runojaan. Ahmatova vastusti Neuvostoliitossa totalitarismia, mikä aikaansai sen, että maan johtaja Josif Stalin kiusasi häntä ankarasti ja pitkäjänteisesti.

Minusta on hyvä, että Suomi on jatkossa puolustusliitto Natossa valmiina puolustautumaan yhdessä muiden maiden kanssa Putinin ja Venäjän aggressioita vastaan.

Siteeraan sittemmin edesmennyttä Tapio Tuuria (pätkä julkaistu miehen blogissa 21.4.2010):

Olen koettanut ylläpitää sivistynyttä pontikan juomista. Siksi minulle olisi suuri uhraus luovuttaa kevyt olo -pullot romaneille ja ruveta juomaan pontikkaa suoraan jostain sangosta.

Minulla on nyt kevyt olo.

Onko San Marinon poliittinen järjestelmä velkaa muinaiselle Rooman valtakunnalle?

Muinaiset roomalaiset kammosivat kuningasvaltaa heitä aikaisemmin hallinneiden etruskikuninkaiden vuoksi. Niinpä muinaisen Rooman tasavallan poliittinen järjestelmä perustui siihen, että vallan tuli olla jaettu monille sen sijaan, että se olisi yhden ainoan käsissä. Tasavaltaa tarkoittava latinan ilmaisu res publica tarkoittikin julkista asiaa. Tasavalta oli jokaisen miespuolisen kansalaisen yhteinen asia.

Tasavallan aikana lait säädettiin kansankokouksissa, jotka olivat melkein mutta eivät täysin demokraattisia elimiä, sillä niissä äänioikeudet oli jaettu sillä lailla, että varakkailla oli suhteettoman paljon valtaa. Lisäksi köyhemmät ihmiset saattoivat niissä äänestää klienttinä (latinaksi cliens) suojelijansa, patronuksen, tahdon mukaisesti. Tasavallan hallinnosta taas vastasi senaatti, jonka kokoonpano ei sekään muodostunut kauhean demokraattisesti.

Valtakunnan korkein johto oli jaettu kahdelle konsulille, joilla oli yhtäläinen valta. Näin minkäänlaisen kuningasvallan palauttaminen katsottiin tehdyn mahdottomaksi.

Konsulinvirka oli määräaikainen vuoden kestävä pesti.

Poikkeuksellisissa kriisiolosuhteissa korkein valta voitiin kuitenkin määräajaksi keskittää yhdelle miehelle. Tällaisessa virka-asemassa olevaa määräaikaista virkamiestä roomalaiset kutsuivat diktaattoriksi (latinaksi siis dictator).

Kun juuri ennen ajanlaskumme alkua roomalaiset olivat varsin suuresti tympääntyneitä sisällissotiin ja kaipasivat rauhaa, Gaius Julius Caesarin ottopoika Gaius Octavianus (alun. perin Octavius), jolle senaatti antoi kunnianimen Augustus, joka tarkoittaa kunnianarvoisaa, keskitti kaiken oleellisimman vallan valtakunnassa itselleen ja nimitti sitä tasavallaksi. Hän jätti roomalaisten tunteita säästäkseen muodollisesti voimaan wanhat tasavaltalaiset instituutiot, mutta jatkossa kukaan ei voinut tärkeissä päätöksissä kävellä keisarin yli. Octavianus käytti itsestään nimitystä princeps, joka viittasi siihen, että hän oli senaatin jäsenissä ensimmäinen vertaistensa joukossa. Nimityksestä juontaa hallintomuodolle annettu nimi prinsipaatti.

Varsinaista keisarin virkaa Octavianus ei perustanut, vaan hän vain hamusi omiin käsiinsä joukon tasavallan korkeita virkoja. Vasta 300-luvulla keisarikunta muuttui dominaatiksi eli virallisesti diktatuuriksi, siis sanan nykyaikaisessa merkityksessä. Nimitys tulee latinan kielen herraa tarkoittavasta sanasta dominus.

Tässä on huomattava, että konsulinvirat säilyivät huolimatta keisarikuntaan siirtymisestä.

Monta kuukautta sitten minä olin tehnyt havainnon, että pienessä Apenniinien niemimaalla sijaitsevassa Italian ympäröimässä San Marinon valtiossa on käytössä kapteenivaltionhoitajien virka. San Marinon suur- ja yleisneuvosto eli maan parlamentti valitsee kaksi kapteenivaltionhoitajaa puolen vuoden määräajaksi. Normaalisti nämä valitaan vastakkaisista puolueista. Kapteenivaltionhoitajat toimivat valtionpäämiehinä ja valvovat valtion hallintoa. Heillä on veto-oikeus toistensa päätöksiin. Kapteenivaltionhoitajaksi valittu saa tulla valituksi uudelleen virkaan aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua edellisesen kauden päättymisestä.

Minusta tällainen kahden valtionpäämiehen malli on varsin viehättävä, vaikka ei ottaisikaan huomioon sitä, että samantapainen oli ollut käytössä muinaisessa Rooman tasavallassa.

San Marino on vanhin olemassaoleva tasavalta, ja valtio lienee perustettu jossain muodossa jo 300-luvulla jKr, tai niin sanmarinolaiset ainakin itse sanovat. Kapteenivaltionhoitajia vastaavat virat perustettiin tosin vasta 1200-luvulla, joten emme voine olettaa, että muinaisesta Rooman valtakunnasta olisi mitään suoraa jatkumoa San Marinon kahden valtionpäämiehen virkaan?

Minua kiinnostaisi ajatus, että eikö mallia voisi soveltaa myös pääministereihin. Kahden pääministerin järjestelmä voisi olla mielenkiintoinen. Ja toivottavasti toimiva. Yhdysvaltain presidenttivaltaisessa järjestelmässä taas voitaisiin vastaavasti siirtyä kahden presidentin järjestelmään. Olisi kaksi hallituksen johtajaa, jotka kumpikin valittaisiin vuoden virkakaudelle, ja virkakausi olisi kunkin vuoden alusta sen loppuun, eikä hallituksen johtaja voisi olla virassa kahta kautta peräjälkeen. Tietysti hallituksen kahta johtajaa voitaisiin kutsua konsuleiksi...

Mielestäni vallan hajauttaminen on usein kannatettava idea, varsinkin tällaisessa korkeimman vallan asiassa.

Hyvin tuntemattomalle ja salatulle Jumalalle

Peruskristinuskon alkuaikoina eli ensimmäisellä vuosisadalla jälkeen Jeesus Nasaretilaisen tärkein silloisen kristillisen kirkon lähetystyöntekijä oli apostoli Paavali (n. 3-64). Mainitsen hänet tässä siitä huolimatta, että suomen kielessä hänen nimensä on Paavali. Moinen ärsyttää minua. Miehen roomalainen nimihän oli ollut Paulus.

Paulus ei kun Paavali matkusteli työssään siellä täällä itäisen Välimeren piirissä. Hän toki teki lähetystyötä, mutta silti elätti itsensä teltantekijän ammattitaitoaan hyödyntäen. Ja hän harjoitti erittäin laajaa kirjeenvaihtoa perustamiensa seurakuntien kanssa. Osa hänen silloin kirjoittamistaan kirjeistä on tallennettu peruskristinuskon perusteokseen Uuteen testamenttiin, ja lisäksi jokunen sellainenkin, jonka joku toinen on ilmeisesti pistänyt hänen nimiinsä.

Kerran Paavali oli Ateenassa. Apostolien tekojen luku 17 kertoo siitä näin:

Odotellessaan Ateenassa muiden tuloa Paavali ärsyyntyi epäjumalien kuvista, joita näkyi joka puolella kaupunkia. Niinpä hän ryhtyi synagogassa puheisiin juutalaisten ja muiden Jumalaa kunnioittavien kanssa ja jututti torilla koko päivän kaikkia, jotka vain sattui tapaamaan.

Hän väitteli myös epikurolaisten ja stoalaisten filosofien kanssa, ja jotkut heistä sanoivat: "Mitä tuo tiedonjyviä nokkiva varis oikein raakkuu?" "Näyttäisi saarnaavan joistain vieraista jumalista", toiset sanoivat, sillä Paavali julisti ilosanomaa Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta. Hänet vietiin Areiopagi-neuvoston eteen, ja häneltä kysyttiin: "Voisitko selittää, mikä tämä sinun opettamasi uusi oppi on? Siinä taitaa olla piirteitä, joita emme ymmärrä. Haluaisimme siis tietää, mistä mahtaa olla kyse." Ateenalaiset ja siellä asuvat ulkomaalaisetkin olivat näet aina kiinnostuneita uusista puheenaiheista.

Paavali astui Areiopagi-neuvoston eteen ja alkoi puhua:

"Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te palvotte jumalia tunnollisesti. Kun kiertelin katselemassa palvontapaikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa luki: 'Tuntemattomalle jumalalle'. Minä kerron teille juuri siitä, mitä te tuntemattanne palvotte.

Jumala on tehnyt maailman ja kaiken, mitä siinä on. Hän on taivaan ja maan Herra eikä asu ihmisten rakentamissa temppeleissä. Häntä ei palvota ihmiskäsin; ei hän tarvitse keneltäkään mitään. Hän itse antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muunkin. Yhdestä ihmisestä hän loi koko ihmiskunnan asumaan kaikkialla maailmassa. Hän sääti vuodenajat ja asuinalueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja saattaisivat hapuillessaan löytää hänet. Hän ei näet ole kaukana kenestäkään.

Hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Sanovathan jotkut teidän runoilijannekin:

'Me näet olemme hänen sukuaan.'

Koska siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla jumaluuden olevan kuin kultainen, hopeinen tai kivinen esine, taidokkaasti muotoiltu mielikuvituksen tuote.

Jumala on pitkään katsonut läpi sormien tätä tietämättömyyttä, mutta nyt hän kehottaa kaikkia ihmisiä kaikkialla muuttamaan elämänsä suunnan.

Hän on näet määrännyt päivän, jolloin hän tuomitsee maailman oikeudenmukaisesti. Tuomarina on Jumalan asettama mies, jonka hän herätti kuolleiden joukosta antaakseen kaikille syyn uskoa."

Kuolleiden ylösnousemuksesta kuullessaan jotkut irvailivat Paavalille ja toiset sanoivat: "Ehkä jatketaan tästä aiheesta toisella kertaa." Niinpä Paavali lähti heidän luotaan. Jotkut kuitenkin liittyivät hänen seuraansa ja alkoivat uskoa. Heihin kuuluivat Dionysios, joka oli Areiopagi-neuvoston jäsen, Damaris-niminen nainen ja muutamat muut.

Paljon tuon tapahtuman jälkeen yhdysvaltalainen kirjailija John Steinbeck (1902-1968) lainasi ilmaisun "tuntemattomalle jumalalle" kirjansa nimeksi.

...Tieteenteossa kaksi tärkeää asiaa ovat empirismi ja naturalismi.

Empirismi tarkoittaa sitä, että tieteellisen teorian paremmuuden ratkaisee viime kädessä se, vastaako se objektiivisia havaintoja.

Naturalismi taas tarkoittaa sitä, että vain niistä asioista, joista voi saada objektiivisia havaintoja, voidaan saada tietoa.

Teorian tekee tieteelliseksi se, että siitä pystytään johtamaan ennusteita objektiivisesti havaittaville tapahtumille.

Tieteen kannalta Jumala ja mikä tahansa Jumala ja myös kaikki eri jumalat ovat tuntemattomia. Tämä johtuu siitä, ettei heistä/niistä voi saada objektiivista havaintoa. Tai ainakaan tiedeyhteisö ei ole vielä tähän päivään mennessä sellaista saanut.

Jumalan tai jumalan tai jumalien olemassaolemattomuutta ei tietenkään tiede ole osoittanut.

Tosin sitä, että jokin ei ole olemassa, ei ole helppo osoittaa. Sen näkee hyvin brittiläisen filosofin Bertrand Russellin (1872–1970) ajatuskokeesta: Russell kirjoitti, että jos hän väittäisi, että Aurinkoa kiertää teekannu, hänen olisi järjetöntä odottaa muiden olevan epäilemättä häntä vain siksi, etteivät he pysty todistamaan hänen väitteensä olevan väärä. Russellin teekannuun viitataan yhä keskusteltaessa Jumalan (tai jumalan tai jumalien) olemassaolosta.

Jumala on siis empiirisen tieteen tavoittamattomissa ainakin toistaiseksi. Hän on hyvin tuntematon ja salattu. Vielä enemmän kuin eräät muinaiset kreikkalaiset olivat kyenneet kuvittelemaan.

Nyt käsi sydämelle, lukija: uskotko, että aurinkoa kiertää teekannu?

Miten tuollaista tuntematonta ja salattua Jumalaa sitten palvotaan? Mielestäni kyse on samankaltaisesta asiasta kuin siinä, kuinka ateisti tuntee kiitollisuutta, vaikka ei ole ketään, jolle olisi kiitollinen.

IKL liberaalimmaksi!

Kaikki, mitä ihminen tekee, ei ole järkevää. Eikä se, että muinoin eli vuonna 2016 olin tullut julkaisseeksi nettisivuillani Isänmaallisen kansanliikkeen eli tuttavallisemmin IKL:n vuoden 1932 ohjelman arvosteluni.

Ei liene ainakaan ollut ajankohtainen asia tuolloin, siis vuonna 2016. Asialla siis lienee vain akateemista mielenkiintoa.

Annoin ymmärtää ko. arvosteluni loppusanoissa, että jos IKL:n ohjelmaan ympättäisiin mukaan kunnolla liberalismia, niin syntyisi varsin kunnollinen aate. Kyseinen kohta tekstissäni kuului näin:

Verrattuna Lapuan liikkeeseen Isänmaallisessa kansanliikkeessä oli mielestäni hyvää se, että se ei Suomessa syyllistynyt väkivallantekoihin, vaikka se oli periaatteessa perustettu edellisen jatkajaksi. Se toimi normaalin parlamentaarisen demokratian sääntöjen mukaan yhtenä puolueista. Se ei myöskään kannattanut rasismia.

Pidän liikkeessä myös sen puoluevallan vastaisuudesta. Jos saataisiin aikaan Suomessa sellainen toimiva demokratia, jonka selkärankana ei olisi puoluejärjestelmää, kannattaisin sellaista luultavasti lämpimästi.

Pidän myöskin liikkeessä siitä, että se ajoi kansallista ja isänmaan etua.

Suhtautumisessani IKL:ään on toinenkin puoli. Olen sitä selvästi liberaalimpi ajatuksiltani. Kannatan julkisen vallan ja uskonnollisten yhdyskuntien eroa. Kannatan myös sananvapautta sanan normaalissa merkityksessä ja niinpä vastustan "väärää mieltä" olevien suun tukkimista ja myöskin vastustan kaikenlaista indoktrinaatiota.

Tunnustan rakkauteni poliitikkoihin

Poliitikot saavat niinsanotusti paljon paskaa niskaansa, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän.

Silti heidän työnsä on melko tärkeää. Ja monet heistä myös perehtyvät parhaansa mukaan yhteiskunnan asioihin. Eduskuntavaaliehdokas voi toki tulla valituksi eduskuntaan vaikka ei tykkäisi perehtyä oikein mihinkään, mutta varsin usein äänestäjäkunta, ellei sitten hänen taustallaan oleva puolue, rankaisee tällaisesta asenteesta.

Valtakunnanpolitiikkaan ryhtyvien kannattaa kuulua erityiseen rotuun, sillä vaatimustaso sillä yhteiskunnallisten asioiden hoitamisen tasolla on suhteellisen korkea. Ja saa niinsanotusti entistä enemmän paskaa niskaansa, luultavasti.

Politiikanteossa on kyllä yksi paha valuvika: se että se tuottaa tarpeetontakin vastakkainasettelua. Koska on tärkeää, että oma puolue pärjää vaaleissa, jotta se pääsee paremmin vallankahvaan kiinni toteuttaakseen itselleen tärkeitä asioita. On esitettävä, että rinnakkainen puolue on jotenkin paha tai toteuttaa taitamatonta politiikkaa, vaikka näin ei olisikaan. Tällaisiin väitteisiin poliitikon kannattaa pikkaisen oikeasti uskoakin, koska se tuo uskottavuutta, jos on aidosti vihastunut tai halveksiva. Toisaalta, yhden terroristi on toisen vapaustaistelija. Kaikki eivät ole samaa mieltä asioista, eikä heidän tarvitsekaan olla.

Politiikassa ei tärkeää ole vain se, mitä tehdään, ja se, mitä sanotaan, vaan se, miltä asia näyttää julkisuudessa. Politiikanteko on muun ohella myös esittämistä ja näyttelemistä. Ja taiten tehtyä julkisuudenhallintaa, jos edustaja tai hänen puolueensa taitaa sen.

Voi käydä jopa niin, että hallituksessa ollessaan moni puolue kannattaa eri asioita kuin ollessaan oppositiossa.

Hienoa olisi, jos asiat voisi käsitellä aina vain asioina.

En kuitenkaan näe, että tähän valuvikaan on demokratiassa yksinkertaista ratkaisua.

Jos demokraattisessa järjestelmässä luovuttaisiin puolueista edustajien ja ehdokkaiden takapiruina, niin äänestäjiltä puuttuisi silloin paljon tietoa poliitikkojen näkemyksistä. Niin paljon kuin sitä inhoankin, niin puoluejärjestelmä näyttää toimivan demokratiassa osana äänestäjien poliittista kuluttajansuojaa.

Kunnioitan joka tapauksessa suuresti poliitikkoja, koska heidän työnsä on tärkeää, ellei tämä jo tullut selväksi.

Ihanne olisi, jos kaikilla puolueilla olisi sellainen sääntö, että puhua, toimia ja käyttäytyä saisi puolueen jäsen miten haluaisi, kunhan ei selkeästi vahingoita puoluettaan tai toimi sen arvojen vastaisesti. Puolueen aatetta siis pitäisi puolueen jäsenen kannattaa, mutta sen toteuttamisen yksityiskohdissa olisi hänellä täysi vapaus valita.

Voin todeta äänestäväni Jeesuksen kuluvan kevään 2023 eduskuntavaaleissa Perussuomalaisia, mutta minun täytyy kuitenkin kehaista kahta eduskunnan ulkopuolista puoluetta, jotka ilmeisesti ovat melko hyvin onnistuneet tämänkaltaisen periaatteen kannattamisessa, nimittäin Muutospuolue ja Piraattipuolue.

Minun ihanteeni olisi ääliömäisen rehellinen puolue, joka vaikenisi joskus joistakin asioista ainoastaan kansallisen turvallisuuden elintärkeän edun vuoksi.

Joskus itse kunkin tekee myös mieli olla eri mieltä kannattamansa puolueen kanssa. Siksi minusta olisikin tervettä, että vaikka ammattipoliitikot hoitaisivatkin päivänpolitiikan, niin tavalliset ihmiset voisivat ainakin joissakin kysymyksissä joskus niinsanotusti kävellä päättäjiä sitovien kansanäänestysten keinolla poliitikkojen yli. Kysymys on siitä, mistä käytetään nimitystä suora demokratia.

Poliitikot aina tultuaan valituksi nimittäin jossain määrin irtoavat äänestäjiensä tahdosta. Koillis-Syyrian Rojavassa tällaista tapahtuu ilmeisesti vähemmän, mutta me emme ole nyt siellä. Heillä on erilainen järjestelmä.

Suoran demokratian – nykyiset kansalaisaloitteethan eivät yksinään sitä vielä ole – käyttö ei kuitenkaan sovi vallan erinomaisesti tilanteeseen, jossa me nykyisin olemme. Jos me järjestäisimme päättäjiä sitovan kansanäänestyksen puolustusliitto Naton jäsenyydestä, niin itänaapurinamme toimiva hirmuvalta eli moskoviitit sotkeutuisi varmasti mahdollisimman tehokkaasti kansanäänestyksen pitämiseen. Äänestys ei silloin olisi vapaa vihamielisestä ja voimakkaasta ulkopuolisesta painostuksesta.

Joskus voi joutua rikkomaan hyväksymiään sääntöjä vastaan, jotta kansakunta ei tuhoutuisi.

Oikeistopopulismi ja vasemmistopopulismi

Vastuulliset tiedotusvälineet tapaavat aina jauhaa ja varoitella oikeistopopulismista. Mutta jostain syystä eivät koskaan muista, tai ovat olevinaan kuin eivät muistaisi, että on olemassa vasemmistopopulismiakin.

Vasemmistopopulismin tunnusmerkkinä voidaan pitää sitä, että rahaa budjettikohtaan se ja se kaatamalla kaikki asiat lutviutuvat. Eli kyse on siitä, että kuvitellaan yksinkertaisella tavalla voitavan korjata monimutkaiset ongelmat.

Miksi natsit ovat niin vihaisia? No se johtuu siitä, ettei Suomen valtio ole antanut heille tarpeeksi diskorahaa.

Tai: Ensin haalitaan Suomeen ulkomailta suurempi joukko sopeutumiskyvyttömiä tai -haluttomia tai työkyvyttömiä tai -haluttomia ihmisiä, ja sitten näistä moniosaajista leivotaan uutta Nokiaa lappaamalla heidän tuekseen hirvittävä määrä veroilla kerättyä rahaa. Ja mikään raha ei ole tarpeeksi. Ja alkuasukkaiden suhtautuminenkin on vähän heikkoa tulijoihin, mutta hehän tässä ovatkin syypäitä moniosaajien heikkoon menestykseen yhteiskunnassamme.

Ja todelliset osaajat kiertävät Suomen kaukaa, koska meillä on korkeat verot ja siihen nähden pienet palkat.

Rakastan itse hyvinvointivaltiota. Ja itse asiassa olen siinä saamapuolella. Mutta rahan kaataminen pilvilinnojen johdatuksessa ei välttämättä paranna mitään maassamme. Tai missään muuallakaan. Silti vaikka monien rahareikien voidaan sanoa olevan hyviä kohteita verorahaa kuluttaa, niin kaikkeen ei verotuksella saatu pääoma myöskään riitä. Koska pääoma on aina rajallinen luonnonvara.

Emme koskaan pääse ihannoituun ihanneyhteiskuntaan, jota jotkut kutsuvat utopiaksi ja toiset kommunismiksi.

PS. Joudun varsin pian kaivamaan kuvettani ja ammentamaan pirusti omasta pussistani maksaakseni leikkauksen.