Muinainen roomalainen kulttuuri oli perin sovinistinen. Alun perin se
oli ollut erittäin patriarkaalinen. Perheen pään nimitys oli pater familias, ja hänellä oli Rooman lain perusteella täydellinen valta perheenjäsentensä hengen ja elämän yli.
Jos roomalaisten äidinkielen latinan substantiivi tarkoitti oliota, jolla on
sukupuoli, niin tyypillisesti se tarkoitti miespuolista.
Naispuolista tarkoittavaksi substantiivi saatiin erityisellä
päätteellä.
Lisäksi latinan kielessä oli kaksi eri hän-pronominia, yksi
kummallekin sukupuolelle: ille miessukupuolisille ja illa naissukupuolisille.
Roomalaisten latinan käytössä oli vielä sellainenkin piirre, että vain miesten etunimille oli olemassa puhuttelumuoto. Esim. Marcus-nimen puhuttelumuoto oli Marce ja Gaius-nimen Gaii.
On mainittava vielä sekin tärkeä ja kiinteästi roomalaiseen kulttuuriin
kuulunut seikka, että viimeistään 400-luvulta eKr. alkaen eli tasavallan
perustamisen jälkeen nainen
sai nimensä pelkästään isänsä klaaninimen (gens) mukaan. Esim. Gaius Julius
-nimisen
miehen tyttären nimeksi tuli Julia. Jos tyttäriä oli kaksi, niin he
olivat nimeltään Julia major (major=suurempi) ja Julia minor (minor=pienempi). Jos tyttäriä oli
useampia, heidät numeroitiin. Sitä en tiedä, että kuinka nimeäminen tapahtui kaksostytärten tapauksessa. Tai kolmos-.
Mutta sitten onneksi oli keisari Caracalla
(186/188 - 217 jKr.), joka oli virassa
211–217 jKr. Vuonna 212 tämä antoi Rooman himoitun kansalaisuuden
kaikille vapaille valtakunnan miespuolisille asukkaille (naiset taas saivat roomalaisen naisen oikeudet samalla). Latinan
kieli ei muuten ollutkaan tuntenut sellaista sanaa kuin "ulkomaalainen",
koska "muukalaisia" tai "barbaareja" olivat lukemattomat kansalaisuutta
vailla olevat valtakunnan asukkaat.
Latinan kielen käsite peregrinus tarkoitti ketä tahansa sellaista ihmistä, joka ei ollut Rooman kansalainen, vaikka hän olisi asunut ja elänyt Rooman valtakunnan alueella koko elämänsä.
Latinan sana barbarus taas oli
suora laina kreikan kielestä, ja sillä tarkoitettiin ihmistä, joka ei
osannut latinaa, tai kreikkaa. Kreikan vastaava sana oli tarkoittanut
ihmistä, joka ei osannut kreikkaa.
Keisari Caracalla teki suurimittaisen kansalaiseksiottamisprojektinsa ilmeisesti verotulojen kasvattamiseksi. Mutta koska kaikki lukemattomat uudet miespuoliset kansalaiset ottivat uutta patronustaan kunnioittaakseen sukunimekseen nyt keisarin klaaninimen Aurelius, uudistus käytännössä romutti roomalaisen sovinistisen nimijärjestelmän pitemmällä tähtäimellä.
Keisari Caracallan alkuperäinen nimi oli ollut Lucius Septimius Bassianus, mutta koska hänen isänsä, keisari Lucius Septimius Severus
(146-211, virassa 193-211), oli halunnut lähentää keisariperhettään
hyvinä tunnettuihin Aurelius-klaanin keisareihin, hän antoi pojalleen
tämän ollessa seitsemänvuotias uudeksi nimeksi Marcus Aurelius
Antoninus. Caracalla-lempinimensä mies sai siitä, että hän tykkäsi pukeutua gallialaiseen hupulliseen tunikaan.
Nämä hyvinä tunnetut keisarit olivat olleet Antoninus
Pius (86-161, virassa 138-161, täydelliseltä nimeltään Caesar Titus
Aelius Hadrianus Antoninus Augustus Pius ja syntymänimeltään Titus
Aurelius Fulvus Boionius Arrius Antoninus, yleisesti kuitenkin Antoninus
Pius) ja Marcus Aurelius (121-180, virassa 161-180, täydelliseltä
nimeltään Caesar Marcus Aurelius Antoninus Augustus ja syntymänimeltään
Marcus Annius Catilius Severus vaikka nimi oli vielä muuttunut muotoon
Marcus Annius Verus, yleisesti kuitenkin Marcus Aurelius).
Naisen asema oli Rooman valtakunnassa ollut parantumaan päin
jo ennen ajanlaskun alkua.
Joka tapauksessa naisten etunimet tulivat ennen pitkää monipuolistumaan.
Ja sitten muuta. Klassinen latina eli se latina, mitä Rooman ylhäisö ja kirjallinen
sivistyneistö puhuivat Ciceron ja Caesarin aikana, kuulostaa minun
korviini hirveän komealta.
Itse tapaan lausua latinaa aina sikäli klassisen esimerkin mukaisesti,
että diftongit lausun aina diftongeina ja C:n aina kuten suomen
K-äänteen, myös ennen E- I- ja Y-vokaaleja:
caelum
foederatus
census
civitas
cylindrus
Sain äskettäin kunnon latinakärpäsen purennan. Päätin ruveta kertaamaan
ja opettelemaan lisää latinaa. Päätin myös kirjoittaa itseäni varten
perusasiat latinan kieliopista helposti omaksuttavaan muotoon, eli
sellaiseen, että asiakirja on sähköisessä eikä paperisessa muodossa.
Olen antanut itseni ymmärtää, että sen tekemisessä minulla tulee
menemään noin vuosi. Vaikka en pidä kiirettä, niin pyrin olemaan
kuitenkin pahemmin laiskottelematta homman suhteen.
Nyt siis oikein kunnolla tajusin rakastavani latinaa.
Latina on itse asiassa ainoa kieli, jossa hyväksyn sellaisen piirteen,
että pääsanan määritteet sijaitsevat (latinan tapauksessa usein)
pääsanan jälkeen.
Aikoinaan jätin latinan opiskelun melko lailla kesken. Jos minä nyt opettelen kieltä uudestaan ja pitemmälle, niin en
kuitenkaan tarkoita, että mistään yhtä vaikeasta kielestä kuin se
tulisi tai pitäisi tulla koskaan kansainvälistä apukieltä...
Ennen wanhaan latina oli Euroopan yleiskieli. Ihmiset eivät nykyään
hyväksyisi sitä sellaiseksi, koska latinan kielioppi on huomattavasti
mutkikkaampi kuin esim. englannin kielessä. Tai jos otetaan vertailun
kohteeksi kansainvälisiksi apukieliksi kehitettyjä keinotekoisia kieliä,
niin niihin verrattuna latina on vielä monimutkaisempi opetella.
Olen itse joka tapauksessa sen verran moderni ihminen, etten oikeastaan
hyvällä omallatunnolla kykene hyväksymään latinan sukupuolisovinismia.
Jokunen viikko sitten hahmottelinkin mallin, jolla latinaa voisi puhua
"tasa-arvoisemmin" tuhoamatta kuitenkaan kielen "makeutta". Julkaisen
mallini tässä blogissani joskus ensi vuoden 2021 aikana.
...
PS. 22.4.2025: Vuoden 2021 kesäkuussa minä olin sitten julkaissut sen. Otsikolla Latinan kieli sukupuolineutraaliksi?. Niin, ja tänä vuonna olen julkaissut latinite -nimisen kielen.