perjantai 8. maaliskuuta 2019

Koska Venäjä kohtelee muita maita vihollisina, siksi nämä maat sellaisia ovatkin

Venäjän asevoimien yleisesikuntapäällikkö kenraali Valeri Gerasimov on kokoomustaustaisen Verkkouutiset-lehden uutisartikkelin mukaan tätä mieltä:
Viesti on, että meitä ei kiinnosta, mitä länsi ajattelee – olemme vihollisia.
Voiko tuon selvemmin asiaa sanoa! Tosin tässä ei ole kyse siitä, että muut maat olisivat päättäneet koskaan ryhtyä Venäjän vihollisiksi. Vaan siitä, että Venäjä haluaa alistaa muita maita valtaansa. Tästä syystä muut maat ovat Venäjän vihollisia. Koska Venäjä kohtelee niitä kuin ne olisivat vihollisia.

Kyseessä on Venäjän oma valinta. Jos Venäjä käyttäytyisi paremmin, sillä ei olisi ollenkaan vihollisia.

Kiina ei ole Venäjän vihollisia, koska se on liian vahva ja suuri. Venäjä, tämä kolmannen luokan teollisuusmaa, pyrkii hyötymään yhteistyöstä Kiinan kanssa, mutta Kiina voittaa siinä enemmän kuin Venäjä. Venäjälle yhteistyö lähinnä tuo vain hieman vapautta sen itse aiheuttamasta kansainvälisestä eristyksestä.

2 kommenttia:

  1. Ehkäpä olisi ollut parasta, että Neuvostoliiton hajoaminen olisi 1990-luvun alussa jatkunut Venäjän Sosialistisen Federatiivisen Neuvostotasavallankin hajoamiseen.

    Venäjän tasavallan presidenttinä olisi nyt Vladimir Žirinovski, mutta sillä ei olisi mitään väliä, koska valtio käsittää vain Moskovan ympäristöineen, eikä sillä ole ydinaseita eikä mitään muutakaan, millä uhata muita valtioita.

    Suomen itänaapurina olisi Suomenlahdelta Jäämerelle ulottuva Pietarin tasavalta, jolla on hyvät suhteet Suomeen ja muihinkin länsimaihin, kuinkas muutenkaan:
    eiväthän he vihanpidosta mitään hyötyisi.

    Muissakin venäläisvaltioissa ihmisten elo olisi nykyistä seesteisempää, kun ei olisi enää tuskallisesti pakottavaa tarvetta esiintyä supervaltana, vaikka rahkeet eivät riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, tuo olisi ollut ihanaa. Kaikkien kannalta. Paitsi joidenkin vallanhimoisten öykkäreiden.

      Poista