keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

EU:n kansanpuolue yrittää nutistaa Unkaria

Uuden Suomen uutisartikkelissa lukee, että Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Arto Satonen on tyytyväinen Euroopan kansanpuolueessa käynnistyneeseen keskusteluun unkarilaisen Fidesz-puolueen erottamiseksi puolueesta. Satosen mukaan Unkari on Fideszin johdolla muuttunut "epädemokratiaksi".

Satonen paheksuu, että Fidesz ja Unkarin pääministeri Viktor Orbán ovat muuttaneet Unkarin vaalijärjestelmää niin, että 49 prosentin kannatuksella saa kahden kolmanneksen määräenemmistön parlamentissa. Määräenemmistöllä Fideszin hallinto on voinut muuttaa Unkarin perustuslakia ilman opposition tukea.

Satosen kannattaisi tällä perusteella vielä enemmän olla huolestunut Yhdistyneen kuningaskunnan vaalijärjestelmästä. Se kun on nimittäin sellainen, että kustakin vaalipiiristä valitaan yksi henkilö, ja aina vaalipiirissä eniten ääniä saanut voittaa. Joten siellä jokin puolue periaatteessa 30 prosentin kannatuksella voi saada 90 prosenttia kansanedustajan paikoista, jos äänet ovat jakautuneet sopivalla tavalla. Onko tämä kovin epädemokraattista? Eikä Yhdistyneellä kuningaskunnalla edes ole perustuslakia.

Satonen myös sanoo tiedotteessaan: "Fideszin ja sen johtajan Viktor Orbanin käsitys demokratiasta on erilainen. Heidän käsityksensä mukaan kansalta vaaleissa saatu mandaatti antaa luvan rajoittaa opposition, median ja kansalaisjärjestöjen toimintaa. Fidesziläinen 'demokratia' rajaa julkisen keskustelun aiheisiin, jotka ovat vallanpitäjille mieluisia."

Tämä toki kuulostaa aivan oikeasti pahalta. Suomessa julkista keskustelua rajoitetaan aiheisiin, jotka ovat taantumuksellisen vasemmiston mielestä "oikeita". Mutta onneksi on sentään olemassa sosiaalinen media, jonka avulla voidaan kiertää "oikeinajattelevien" asettamia rajoituksia. Suomessa myöskin "oikeinajattelevat" puolueet kieltäytyvät yhteistyöstä tärkeän demokraattisia arvoja kannattavan oppositiopuolueen kanssa. Tätä tekee siis myös Satosen oma puolue Kokoomus. Samoin on laita Ruotsissa. Kummassakin maassa voi menettää työnsä tai opiskelupaikkansa, jos kannattaa "väärää" aatetta. Ja nyt ei ole kyse mistään natsismin tai fasismin kannattamisesta.

Keskustelun tulisi tietenkin olla kaikissa maissa vapaata. Ja opposition toimintamahdollisuudet tulee turvata.

Satosen mukaan Fidesz pelottelee lisäksi unkarilaisia valheilla eurooppalaisesta maahanmuuttopolitiikasta. Mutta miksi EU-maita on painostettu korkeimmalta taholta ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita?

"Fideszin ja Viktor Orbánin kritisoimisessa ei ole kyse siitä, etteivätkö he saisi olla huolissaan hallitsemattoman maahanmuuton seurauksista. Minäkin olen huolissani hallitsemattoman maahanmuuton seurauksista, mutta valehtelu, pelottelu ja vihan lietsominen ovat yksiselitteisen väärin. Ne heikentävät kansalaisten luottamusta politiikkaan ja nakertavat siten demokratian ja oikeusvaltion perustaa”, Satonen myös kommentoi. Olen samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä, että kun ollaan huolissaan hallitsemattoman maahanmuuton seurauksista, niin tulee myös toimia asian suhteen, eikä vain puhua jotta saadaan asiat paremmin hallintaan ja tolkullisemmalle tasolle. Sanat ovat halpoja. Teot merkitsevät.

PS. Islamilaisia terrori-iskuja ei muuten tapahdu sellaisissa maissa, joissa ei asu ainoatakaan muslimia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti