perjantai 26. lokakuuta 2018

Uneni jalkapallo-ottelusta ja kapakasta Bosnia-Hertsegovinassa

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Olin joidenkin tuttujeni kanssa matkustanut Bosnia-Hertsegovinaan. Katsomaan jalkapallo-ottelua. Oikeasti en koskaan seuraa jalkapalloa. Tai saatan vilkaista korkeintaan televisiosta joskus, jos luonani kyläilemässä olevat haluavat välttämättä katsoa sitä. Mutta unessa olin siis katsomassa jalkapallo-ottelua. Juu. Siis. Helvetti. En muuten seuraa mitään muutakaan urheilua. Vaikka satunnaisesti saatan kyllä olla kiinnostunut pingiksestä ja miekkailusta. Joskus jopa historiallisesta miekkailusta. Kämpilläni muuten roikkuu kirjahyllyn kyljestä huotrassaan kopio roomalaisesta 1. vuosisadan jKr. gladius-miekasta, jonka terä on muuten tylsä.

Ottelun jälkeen menin tuttujeni kanssa paikalliseen suurikokoiseen kapakkaan. Siellä oli jonkin verran humalaistakin väkeä. En kuitenkaan häiriintynyt siitä pahasti. Joukossa oli eräs kotipaikkakunnallani Vantaan Pähkinärinteessä asustava vanha juoppo, joka minun nähteni tiputti lasinsa lattialle. Odotin lasin särkymistä, mutta se olikin tehty muovista. Onneksi. Vaikka periaatteessa muuten voisin paheksua oluen tarjoamista muovituopeista.

Sanoin tutuilleni pöydässä, että onpa kummaa, että tulin katsomaan jalkapallo-ottelua ulkomaille, ja vieläpä Bosnia-Hertsegovinaan. Näin valveilla ollessa ihmettelen, että mitä pahaa muka Bosnia-Hertsegovinassa on. Matkakohde siinä kuin mikä tahansa muukin. En koe maata mitenkään erityisen pahana paikkana.

Taisi kuulua vielä samaan uneen sekin, että olin valmistanut vinkeänlaisen kokoonpanon, jonka avulla valmistin olutta. Ja tämä siis Bosnia-Hertsegovinan matkan aikana. Eräs tuttu maistoi tuotosta ja hän arvosteli sen kammottavaksi. Ilmeisesti olueen oli jäänyt liikaa sakkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti