perjantai 5. lokakuuta 2018

"Riki Sorsa on mulkku" -uneni

Näin perjantain 27. ja lauantain 28. päivä heinäkuuta välisenä yönä seuraavanlaista unta:

Unessa oli jonkinlainen esteradan ja naurutalon sekasikiö. Se muodostui käytävästä, joka kulki ylös ja alas ja mutkitteli jyrkästi oikealle ja vasemmalle. Aina ennen kuin fasiliteetissa oli määrä tapahtua jotain, käytävällä kuului jonkinlainen asiasta epämääräisesti vihjaileva ilmoitus.

Kaksi naista oli menossa käytävällä. Sitten kuului ilmoitus "Riki Sorsa on mulkku", ja pian tämän jälkeen käytävän katossa olevasta aukosta pudottautui heidän luokseen laulaja Riki Sorsa. Naiset eivät kuitenkaan tykänneet asiasta, joten laulaja poistui samaa tietä kuin mistä oli tullutkin.

PS. Riki Sorsa on ollut jo kahden vuoden ajan kuollut, enkä missään nimessä väitä, että hän olisi ollut kusipää. Enkä kuolemaksenikaan pysty ymmärtämään, miksi näin tällaisen unen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti