perjantai 19. lokakuuta 2018

Hieman 24-tv-sarjan tyylinen uneni

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Olin jonkinlaisella vehreällä piha-alueella joidenkin ihmisten seurassa. Yhtäkkiä taivaalla alkoi pörrätä helikopteri. Tiesin, että siinä ovat pahikset. Lyhyen matkan päässä oli puinen katos, jonka suojissa yritin piilotella helikopterissa olevien katseilta.

Helikopteri laskeutui maahan lopulta, ja siitä hyppäsi ulos joukko asemiehiä. Kävin näiden kimppuun takaapäin, ennen kuin nämä ehtivät tehdä mitään paikalla olleille ihmisille. Vedin puoliautomaattipistoolini esiin ja ammuin tarkkoja laukauksia. Miehiä kaatui.

PS. Otsikkoon viitaten 24 oli yhdysvaltalainen televisiosarja, jonka pääosassa on terrorisminvastaisen yksikön CTU:n agentti Jack Bauer, joka ratkaisee Yhdysvaltoja uhkaavia kriisejä. Sarjassa seurataan tapahtumia reaaliajassa. Tästä tulee sarjan nimi. Jokaisessa jaksossa näytetään aina välillä kellonaika. Sarjassa "hyvikset" tapasivat aina kiduttaa epäiltyjä. Tämä aiheutti sarjan suosion vuoksi ongelmiakin, kun yhdysvaltalaiset sotilaat matkien sarjaa kiduttivat oikeassa elämässä "pahiksia" tai sellaisiksi luulemiaan. Jack Baueria sarjassa esittävä kanadalainen näyttelijä Kiefer Sutherland jopa joutui oikein vetoamaan sotilaisiin, jotta nämä lopettaisivat kiduttamisen. Hänen sanomansa oli, että 24 on pelkästään viihdettä eikä siitä kannata ottaa moraalisia ohjeita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti