maanantai 8. lokakuuta 2018

Mitä tuomari Brett Kavanaughin olisi kannattanut tehdä

Brett Kavanaugh on yhdysvaltalainen tuomari, jota maan presidentti Donald Trump oli esittänyt nimitettäväksi Korkeimman oikeuden tuomariksi. Korkein oikeus on Yhdysvalloissa perustuslain tulkinnasta määräävä viimesijainen tuomioistuin.

Miestä on kuitenkin syytetty siitä, että hän ollessaan nuori ja vallaton olisi seksuaalisesti ahdistellut naisia. Mies on kiistänyt syytökset ja kiistää edelleen. Joidenkin hänet tunteneiden mukaan mies olisi nuorena ollut melkoisen kova juomamies, joka mahdollisesti olisi silloin tällöin jopa menettänyt muistinsa nauttimansa alkoholin vuoksi.

Herra Kavanaugh on myös vähätellyt alkoholin merkitystä itselleen nuoruudessaan.

Ja oi, katso, niin kävi lauantaina, että Yhdysvaltain Korkeimman oikeuden tuomarinimityksiä hoitava maan parlamentin kongressin ylempi kamari senaatti hyväksyi Brett Kavanaughin nimityksen lähes pienimmällä mahdollisella äänenenemmistöllä 50-48. Parhaat onnittelut voittajalle!

Mutta kun tämän tuomarinimityksen tiimoilla on ollut mainitsemani asian johdosta tätä kohua ja porua, niin itse olen sitä mieltä, että miehen olisi itsensä puhtoiseksi kiillottamisen sijaan kannattanut alun perin lausua seuraavaa, niin olisi sitten ollut selvemmät sävelet ja peli:

"Olin nuori ja typerä. Ja nautin silloin tällöin liian paljon alkoholia kerralla. Jos en nyt muista naisia ahdistelleeni, niin se johtunee juuri silloisesta epäterveestä suhteestani alkoholiin. Muistini oli mennyt. Ilmeisesti olen ahdistellut naisia seksuaalisesti. Olen tästä erittäin pahoillani ja pyydän anteeksi teiltä, joita olen ahdistellut. Onneksi suhteeni alkoholiin on nykyään jonkin verran terveempi. Kiitoksia, että kuuntelitte minua, ja Jumalan siunausta kaikille."

PS. Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa Ilta-sanomat-lehdestä aiheeseen liittyvän Ulla Appelsinin kirjoittaman kommenttipuheenvuoron Mikä yhdistää Metsäketoa ja amerikkalaista tuomaria? Elinkautinen.]

2 kommenttia:

  1. Trump, no miten nyt sanoisi itse on tarttunut todistetusti naisiin kiinni julkisestikkin, joten mitä voi odottaa hänen nimittämältään tuomarilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinänsä nämä asiat eivät liity suoranaisesti toisiinsa. Mutta kun ihminen pääsee yhteiskunnallisessa arvossa tarpeeksi korkealle, hän usein kuvittelee, etteivät häntä koske samat säännöt kuin muita ihmisiä. Ja kun miehen varakkuus usein vetää naissukupuolta puoleensa, niin joku sitten suurimmassa omanarvontunnossaan kuvittelee olevan ihan asiallista kähmiä yhtä sun toista naista.

      Poista