keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Israelin uudesta kansalaisuuslaista

Israelin uusi kansalaisuuslaki toteaa Israelin olevan juutalainen maa. Ja se toteaa myös heprean olevan maan ainoa virallinen kieli. Aikaisemmin myös arabia ja englanti ovat olleet maassa virallisia kieliä.

Laissa on erikseen maininta, että valtio tukee juutalaisten yhteisöjen perustamista. Jotkut tulkitsevat tämän tahdoksi perustaa lisää siirtokuntia kiistellyille alueille.

Yle julkaisi asiasta nuivan uutisartikkelin. Ja oli saanut haastatella artikkelia varten nimensä Andre perusteella kristinuskotaustaista Israelin arabia.

Israelin siirtokuntien asemasta tullaan muuten säätämään sitten, kun Israelin ja Palestiinan palestiinalaisten alueen kesken tehdään sopimus. Ennen kuin sopimukseen voidaan päästä, tulee Palestiinan palestiinalaisten yhdessä ympäröivän arabimaailman kanssa taata Israelille turvalliset ja tunnustetut rajat. Ilman tätä Israelin on turha ajatella voivan suostuvan Palestiinan valtion perustamiseen. Israelin juutalaiset eivät halua joutua enää siihen tilanteeseen, että he ovat poljettuja toisen luokan kansalaisia.

Sopimukseen pääsyä eivät auta moskeijoissa harjoitettava vihanlietsonta ja terrorihyökkäykset juutalaisia vastaan.

Miksi arabian tulisi olla Israelissa virallinen kieli, kun Jordaniassa heprea ei ole koskaan ollut sitä, ja sitä paitsi Israelin itänaapurin lain mukaan juutalaiset eivät saa edes asua koko maassa? Yhdistynyt kuningaskunta oli noin sata vuotta sitten irrottanut Palestiinan mandaatista (tuohon aikaan nimitystä "palestiinalainen" käytettiin alueella asuvista juutalaisista) nykyisen Jordanian alueen maaksi, jossa juutalaiset eivät saa edes asua. Juutalaisuushan on paitsi uskonto, niin myös uskonnon ympärille syntynyt etninen ryhmä, joten Jordania on tällä perusteella rasistinen maa..

Ja jos olen käsittänyt asian oikein, niin uusi mahdollisesti tulevaisuudessa perustettavissa oleva Palestiinan valtio ei nykytiedon valossa tulisi myöskään sallimaan juutalaisten asumista alueellaan.

Käsittääkseni Israelin uusi kansalaisuuslaki tähtää juutalaisen kulttuurin ja juutalaisten suojelemiseen yhdessä pienessä pisteessä maailmassa. Se ei ole huono liike.

Veikkaan Israelin druusien olevan sitä mieltä, että laki ei vie heiltä mitään pois. Druusit ovat olleet aina lojaaleja maalleen. Uskon heidän olevan sitä jatkossakin.

Uskon myös, että Israel takaa kansalaistensa, muidenkin kuin hepreaa äidinkielenään puhuvien, kielelliset oikeudet.

Toinen asia on sitten islam. Islam on aina ollut uskontona ksenofobian ja naisten ja homoseksuaalien syrjimisen korkea veisu. Näistä opeistaan islam ei ole tähän päivään mennessäkään luopunut. Joten voi sanoa, että arabimuslimit ovat Israelille uhka. Kristityt arabit eivät ole ainakaan sikäli, että heidän uskontoonsa ei ole sisäänkirjoitettuna pyhä sota "vääräuskoisia" vastaan. Myöskään druusit eivät ole uhka Israelille.

Juutalaisen kulttuurin suojeleminen merkitsee myös sen piirissä asuville arabeille aivan toisen tason vapauksia ja turvallisuutta kuin ympäröivissä maissa.

Lähi-Idän homoseksuaalien Mekka on Israelin Tel-Aviv, ei mikään kaupungeista islamilaisessa tai arabimaailmassa.

Näkisin Lähi-idän epätasa-arvon juontavan alueen islamilaisessa kulttuurissa esiintyvistä totalitaristisista piirteistä, jotka muistuttavat natsismin ja fasismin ajoista Euroopassa.

Mutta koska islamin arvosteleminen ei ole poliittisesti korrektia, ei monestikaan haluta nähdä sitä, että Gazan kaistaakin kuristaa Hamas-niminen terroristijärjestö, ei Israel.

Ja mitä tulee ihmisyyden ja tasa-arvon kunnioittamiseen, niin ainakaan enää ei kyseessä ole valkoisen miehen taakka, vaan kieroutunut kulttuuri itsessään.

Vaikka viime vuosisadalla maailman siihen asti tieteellisesti korkeatasoisin osa ajautui mielipuoliseen hulluuteen, Lähi-idässä samankaltaista hulluutta ei haluta nähdä.

Ainoa uhka, mikä Israelin juutalaisissa itsessään voi olla alueella asuvien ihmisoikeuksien toteutumiselle, on ortodoksi- ja varsinkin ääriortodoksijuutalaiset, jotka lisääntyvät tätä nykyä suhteellisen tehokkaasti. Kunpa tähän asiaan saataisiin vaikutettua jotenkin kuristamatta liikaa näiden ihmisten uskonnonvapautta. Mutta onneksi ääriortoksijuutalaisetkaan eivät kannata pyhää sotaa toisuskoisia kohtaan eivätkä pakkokäännyttämistä.

4 kommenttia:

  1. Virallisten kielien karsiminen ei kyllä mielestäni ole hyväksi rauhanpyrkimyksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Israel on ollut vuosikymmeniä jo olemassa eikä Arabiliitto ole tehnyt elettäkään taatakseen Israelille tunnustetut ja turvalliset rajat. Rauha ei ole Israelista kiinni, vaan pyhän sodan sotureista. Ja jossain määrin ehkä arabinationalisteista.

      Poista