perjantai 6. heinäkuuta 2018

Epärauhanomainen uneni

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista melko rajua unta:

Minun piti palata yhteen taloon hoitamaan yksi tärkeä asia kuntoon.

Menin takaisin taloon, mutta joku sihtasi minua siellä Maxim-konekiväärillä. Minulla oli kuitenkin hallussani Colt-puoliautomaattipistooli. Heittäydyin sivuun, ja luodit sinkoilivat murhaavalla voimalla ohitseni minua etsien.

Näin jonkun menevän vihulaisen tähtäyslinjalle. Ilmeisesti tämä kuului vihulaisen tuttuihin, koska tämä ei ampunut. Nousin piilopaikastani ja kohotin aseeni. Tiesin vihulaisen pään sijainnin. Se oli täsmälleen jyvällä.

Kun vihulaisen tuttu oli jossain vaiheessa ehtinyt mennä eteenpäin sen verran paljon, että näin vihulaisen pään kokonaan, painoin liipaisinta. En nähnyt vihulaisen kaatuvan, mutta tiesin osuneeni. Ainakaan suuntaani ei enää lentänyt luoteja.

2 kommenttia:

  1. Raskas uni,itse näen kovin harvoin väkivalta unia Mistä olen tyytyväinen Olisin aika hämmästynyt nais ihmisenä sota unista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juups. Itsellä ovat raskaat unet melko tavanomaisia. Merkittävä osa niistä on aseväkivaltaunia.

      Poista