En sano, että pelastusta ei ole, mutta koen, ettei ole olemassa pelastusta Maan päällä eikä tuonpuoleisessa. Minulle.
Sanomani kuulostaa joistakuista kenties ahdistavalta, mutta minua sen sanominen itse asiassa piristää.
Jos pelastus kuitenkin on, niin olen erehtynyt, mutta koen, että tällä hetkellä minulla ei ole syytä uskoa sen olemassaoloon.
Siteeraan aiheeseen liittyen mainiota romanialaisranskalaisen filosofin Emil Cioranin lausumaa:
"Ei ole parempaa tapaa karkottaa kauhu tai itsepintainen ahdistus
kuin kuvitella omat hautajaisensa: tehokas menetelmä, ja kaikkien
ulottuvilla. Ettei tarvitsisi turvautua siihen päivän aikana, on
parasta heittäytyä sen hyveisiin heti ylös noustua."
Lisäksi haluaisin lausua seuraavaa:
Ihmiskunnalla ei ole toivoa.
Olen tainnut kuvailla tälläkin forumilla omaa uskonnollisuuttani samanlaiseksi agnostismiksi kuin Albert Camus'n tunnetun romaanin "Sivullinen" päähenkilöllä Mersault'lla:
VastaaPoistaen usko jumalten olemassaoloon, mutta en myöskään voi väittää ettei sellaisia voisi olla olemassa.
En voi myöskään tietää, etteivätkö elämäni vastoinkäymiset olisikin rangaistuksia edellisen elämäni väärinteoista?
Niin. Oma uskonnollisuuteni on sitä, että perustan suhteeni Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön enkä mihinkään omaani tai sellaiseen, mikä on omassa vallassani, vaikka Jumalaa ei olisikaan. Kutsun tällaista asennoitumista instrumentalismiksi.
PoistaYllättävän teologinen näkemys Paljon olet pohtinut pelastusta Ehkä kunnioitettavampi pelastus käsitys tuo instrumentalismi kuin omani et maailman lopussa Jeesus tulee takaisin ja luodaan uusi taivas ja maa Hautajaisista sen verran että omiini olen jo pyytänyt arkun kantajat Sen verran uskon kuolevaisuuteen vaikka olenkin muuten varsin maallisiin keskittynyt
VastaaPoistaOlen itse haaveillut sellaisesta, että kuoltuani ruumiini annettaisiin susille. Mutta eivät taitaisi veljeni sellaista hyväksyä.
PoistaNiin ja kiitos kehusta.
Poista